Etä-Äiti

En aloita suhdetta ihmisen kanssa, jonka erosta on alle vuosi

Teksti:
Helka Belt

Mikä kiire aloittaa uusi suhde heti eron jälkeen?

Tämä voi kuulostaa jyrkälle ja jäykälle säännölle. Se perustuu kuitenkin kokemukseen ja ymmärrykseen siitä, mistä erossa on kysymys.

Ennen kaikkea perustan näkemykseni sille, että olen lähestulkoon aina aloittanut suhteen aivan liian aikaisin. En ole koskaan asunut näin pitkään yksin. On ollut aina kiire seuraavaan. Ja silloin menee päin metsää.

Tuntuu, että ihmisillä on kamala kiire uuteen suhteeseen. Kun tapasin kesällä Tinderissä miehen, jonka erosta oli kaksi viikkoa, ero ollut vaikea ja suhdekaan ei mikään helpoin, lapsesta huoltajuuskiistoja ja ties mitä, ajattelin vain: että mitähän vittua. Mikä ihmeen kiire ihmisillä on?

Pitkän suhteen jälkeen pelätään yksinoloa niin paljon, että haetaan uusi suhde vaikka mistä, ettei vain oltaisi yksin. Sanoin tälle miehelle, että en todellakaan aloita suhdetta kanssasi, olet vielä aivan liian alussa erosi käsittelyssä. Hän sanoi, että olin väärässä. Kunnes muutaman kuukauden jälkeen hän sanoi, että olinpa ollut sittenkin oikeassa. Erosuru ja viha olivat vasta päässeet valloilleen.

Ns. laastarisuhteessa olijat, erosivatpa tästä uudesta suhteestaan tai eivät, tietävät, mistä puhun. Tai ainakin heidän laastarikumppaninsa tietävät. Eroseminaarissa kuulee joskus osallistujan sanovan, että hän on tullut paikalle, koska kumppani on sitä mieltä, että edellinen ero on jäänyt käsittelemättä. Vaikka uusi suhde toimisi, vanha on silti käsiteltävä. Tämän huomaa uusi kumppanikin.

Milloin, miten ja kuinka tuskallista tuo käsittely on, vaihtelee. Hyvin usein se kuitenkin alkaa noin muutaman viikon tai kuukauden jälkeen erosta ja kestää ainakin vuoden.

Olen antanut itselleni aikaa parantua, oppia itsestäni ja kasvaa yksineloon rauhassa. Ja sitä vaadin myös toiselta.

Jotkut voivat sanoa, että ei kestänyt minulla vuotta. Totta on, että joillakin se on nopeampaa. Kuitenkin jälleenrakennuksen askeleet vievät väistämättä aikaa. On käytävä läpi pettymys, viha, suru, ahdistus, lasten surun käsittely, luottamuksen jälleenrakentaminen ja niin edelleen. On sanomattakin selvää, ettei tätä viikossa voi tehdä.

Täytyy myöntää, että aloitetttuani eroseminaariopinnot tämä näkemykseni on vain vahvistunut. Kun kuulee ns. huonosti hoidettujen erojen jälkipyykkejä, oppii tietyt mekanismit, jotka toistuvat eroista toisiin ja ymmärtää, miten suuri mullistus ero on, olipa suhde ollut pitkä tai lyhyt, vahvistuu olo, ettei uuteen suhteeseen kannata rynnätä. Siksi olen erityisen ylpeä, että olen antanut itselleni aikaa parantua, oppia itsestäni ja kasvaa yksineloon rauhassa. Ja sitä vaadin myös toiselta.

Luin artikkelin, jossa sanottiin, että Tinderissä on hyvin paljon tyyppejä, jotka oikeasti eivät tarvitsisi tätä sovellusta vaan eroterapiaa. Olen samaa mieltä. Mikä kiire? Miksi juosta seuraavaan käsittelemättä edellistäkään?

Jokainen saa itse päättää, millaiseen suhteeseen ryhtyy, ja tämä on minun ohjenuorani. Uskon hyöytyväni siitä, varsinkin siksi, että suojelen itseäni. En halua rakastua ihmiseen, joka ei ole lainkaan valmis johonkin uuteen ja pysyvään.

Lue myös:
Erosin kuopukseni isästä, koska en ollut yhtään valmis uuteen suhteeseen

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Tämä ❤🙏. . #eroperhe #eroseminaari #suomalaineneroseminaari #avioero #parisuhde #erostaeteenpäin

Henkilön Helka Belt (@etaaiti) jakama julkaisu

Terveisin, Helka

X