Etä-Äiti

Entä jos mä en jaksa enää?

Teksti: Helka Belt

Vaikka osasin odottaa, että jossain vaiheessa en enää jaksaisi sitä, mitä elämässäni juuri nyt tapahtuu, silti katkeamishetki tuli yllättäen. Minä, joka jaksaa kyllä. Minua kehutaan siitä, miten jaksan, vaikkei kukaan muu enää jaksaisi. Ja juuri tuo odotusten taakka painaa viimeisenkin jaksamisen rippeen maahan. Aika parantaa ja huominen on parempi ovat lauseita, joita ei enää jaksa kuulla.

Se, että yhdelle ihmiselle ei anneta enempää kuin tämä jaksaa kantaa, on paskapuhetta.

Se, että yhdelle ihmiselle ei anneta enempää kuin tämä jaksaa kantaa, on paskapuhetta. Kukahan sen on keksinyt? Jotkut kärsivät ihan liikaa ilman omaa syytään. Jotkut sairastuvat, menettävät perheenjäseniään, menettävät työnsä, kohtaavat ihmisiä, jotka käyttävät heitä hyväkseen. Heillekö ei anneta enempää, kuin he jaksavat kantaa?

Tuo sanonta syyllistää. Se sanoo, että tämä minun kuuluukin kestää, ikäänkuin ansaitsisin tämän kaiken. Ja jos ei jaksakaan: omaa syytä. Joskus liika on vain liikaa. Sonta ei muutu kukkasiksi vaikka kuinka haluaisi. 

Minä romahdin. Itkin kaikkea epäoikeudenmukaisuutta ja vaikeuksia, joita olen kohdannut. Myös kaikki ihanat asiat itkettivät, yksinäisyys itketti ja lapsen hoitaminen yksin ahdisti. Kaikkea oli liikaa ja ne vyöryivät yli laidan. Miksi kaiken pitää tulla samaan aikaan?

Niin paljon tuskaa ja surua, vaikeuksia, onnistumisia, sairauksia, odotusta ja onnistumista, pettymistä ja uudelleen aloittamista.

Mutta onneksi ymmärsin, että on ihan ok romahtaa. Koska minulle on sattunut ihan liikaa. Osa omaa syytäni, osa ei, osa ihan sattumaa. Yhtä kaikki, ne painavat mieltäni ja muodostavat menneisyyteni, jota on joskus vaikea katsoa itkemättä. Niin paljon tuskaa ja surua, vaikeuksia, onnistumisia, sairauksia, odotusta ja onnistumista, pettymistä ja uudelleen aloittamista.

Joskus on hyvä antaa uupumisen tulla. Oppia siitä, antaa sen jalostaa. Silloin siitä sontakasasta saattaa kasvaa maailman kaunein kukka.

Silloin siitä sontakasasta kasvaa se kaunein kukka.

Sen kukan ajatteleminen auttoi jaksamaan tuon vaikean hetken yli. Ja tuntui jo paremmalta. Ja lause “tuu meille kahville” sinetöi kaiken. Sain oksentaa tämän kaiken ulos. Olkoon se lannoite siinä sontakasassa. Huomenna siitä voi tulla jo pikkuinen verso.

Lue myös: Sinähän olet aina niin iloinen ja reipas

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram 

Lue myös

X