Etä-Äiti

Ero

Teksti: Helka Belt

Kun vuosi sitten hänet tapasin, toivoin, että se kestäisi. Olen kirjoittanut tunnoistani –  etten ota mitään itsestäänselvyytenä, en enää. Jokainen onnellinen päivä otetaan ilolla vastaan. 

Olen eronnut monta kertaa, seurustellut monta kertaa. Tiedän, mitä minusta puhutaan. En saa parisuhteitani kestämään, epäonnistun pitämään perheeni kasassa, olen nymfomaani ja mitä kaikkea. Silläkin uhalla kirjoitin avoimesti rakkaudestani – yhtä avoimesti kuin muustakin elämästäni.

Yhteisestä ensimmäisestä kesälomamatkasta tulee nyt sinkkureissu.

Riskihän se oli. Mutta elämä on riski. On uskallettava elää. Enkä edelleenkään kadu sitä.

En, vaikka ero tulikin. Olettekin ehkä huomanneet, että someissani on ollut pieni blues muutaman päivän. Ensimmäisestä yhteisestä kesälomamatkasta tulee nyt sinkkureissu.

Minä rakastin, tunsin, heittäydyin ja uskalsin. Siitä olen ylpeä. Olisin voinut olla tekemättä näitä asioita. Mutta ei elämää niin voi elää. 
Sen vain ei ollut tarkoitus kestää. Ja edelleen olen sitä mieltä, ettei parisuhde ole aina epäonnistunut, vaikka se päättyisi. 
Olen murheellinen mutta samalla onnellinen. Koska sain kokemuksia, joita muuten en olisi saanut. Koko vuoteni on ollut yksi elämäni parhaista – ei sellaista kannata katua.

En enää elä puoliliekillä, en sopeutuen ja peitellen tunteitani.

Ja samalla tiedän, että en enää aio enkä voi elää puoliliekillä, en sopeutuen ja peitellen tunteitani. Tulee kunnioittaa itseään. Ja poistaa elämästään asiat, jotka tuntuvat väärille –  sellaisille, joissa kadottaa oman itsensä ja sen miksi on ainutlaatuinen ja erityinen.

Siksi en ole surullinen. Tiedän kuulevani kommentteja, että jälleen lapsieni elämään tuli ja nyt meni yksi ihminen. Niin tuli ja niin meni –  ja olen siitä hyvin pahoillani. Elämme silti yhdessä heidän kanssaan tällä hetkellä upeaa yhteistä kesää. En ole enää surullinen, älkää tekään.

Rakastakaa –  ennen kaikkea itseänne. Siitä lähtee muidenkin rakastaminen ja kunnioittaminen.

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

Lue myös

X