Etä-Äiti

Eron jälkeen itsetunto on tallattu pohjamutiin – Nosta se sieltä rakkaudellisella käyttäytymisellä itseäsi kohtaan

20.2.2020 Teksti: Helka Belt

Eron jälkeen voi tuntea olonsa melko epäonnistuneeksi.

Ero jos mikä romahduttaa kenen tahansa itsetunnon. Enkö ollutkaan rakkauden arvoinen? Enkö saanutkaan pidettyä perhettä kasassa? Miksi en osannut? Miten saatoin satuttaa toista niin paljon?

Ihmisen itsetunto alkaa muodostua jo hyvin varhain lapsuudessa. Joidenkin mukaan me synnymme jo jonkinlaisen itsetunnon kanssa, mutta ympäristömme ja tapahtumat alkavat välittömästi vaikuttamaan sen vahvistumiseen tai heikkenemiseen. Lapsuudessa tapahtuneet asiat, parisuhde ja ero ovat merkittävimmät asiat, jotka vaikuttavat itsetuntoomme. Joku voi kerätä koko sarjan: jos lapsuudessa itsetunto poljetaan maahan, ajautuu alistavaan tai itsetuntoa syövään suhteeseen ja päätyy eroon, on itsetunto mennyt sellaisen mankelin läpi, ettei sitä hetkessä rakennetakaan uudelleen.

Me olemme kaiken sen rakkauden arvoisia, myös ja varsinkin oman rakkautemme.

Eron jälkeen on hyvä pysähtyä miettimään, mitä oikein kävi ja millainen olen? On aika kääntää katse itseensä; ketään muutahan me emme voikaan muuttaa tai parantaa. Kun olemme rakastuneita tai haluamme hyvää jollekin, me osaamme hoivata, hemmotella ja ostaa toiselle ihania lahjoja. Miksemme tekisi niin myös itsellemme? Me olemme kaiken sen rakkauden arvoisia, myös ja varsinkin oman rakkautemme. Hemmottele itseäsi. Kehu itseäsi. Löydä itsestäsi kymmenen tai sata ihanaa asiaa, joista pidät. Listaa ne. Lue niitä ääneen. Usko niihin.

Olet ainutlaatuinen ja ihana.

Eron jälkeen kolhuja saanut itsetunto vaatii hoitoa. Siksi onkin hyvä pysähtyä juuri itsensä äärelle. Ennen sitä ei voi hoitaa ketään muuta, ei edes lapsiaan. Käsittelemätön ero ja erotunteet ovat isoin syy kaikkiin huoltoriitoihin, -kiistoihin ja lasten käyttämiseen koston välineenä. Siksi: hoida itsesi kuntoon. Itsesi takia, ja myös läheistesi vuoksi.

Ymmärrä omat heikkoutesi ja rosoisuutesi ja hyväksy ne. Olet niistä huolimatta arvokas ja rakastamisen arvoinen ihminen. Itsetuntemus kasvaa ja samalla itsetunto vahvistuu.

Olet elämäsi tärkein ihminen. Hänestä on syytä pitää hyvää huolta.

Eroseminaarin itsetuntoillan aikana kehutaan toisia osallistujia mielin määrin. Me myös kehumme itseämme. Etsimme toisistamme ja itsestämme piirteitä, joista pidämme. Kolhittu itsetunto saa hoitoa ja ymmärrystä. Matka kohti itsensä rakastamista on alkanut. Itsearvostus on tärkeä osa tervettä itsetuntoa. Illan aikana kerrotaan myös tarina Tove Janssonin Ninni-hahmosta, joka on muuttunut näkymättömäksi, koska häntä on kohdeltu kaltoin. Kun Ninnin itsetunto saa hoitoa, hän muuttuu jälleen näkyväksi. Oletko ajatellut tarinaa koskaan tältä kannalta?

Näkymätön Ninni on lapsuudessa kolhittu pikkuinen tyttö, joka haluaa vain rakkautta osakseen.

Tee itsesi jälleen näkyväksi, itsellesi ja muille. Ero ei tarkoita, että olisit epäonnistunut ihmisenä. Olet käynyt läpi kriisin, josta voit kasvaa entistä vahvemmaksi ja kauniimmaksi. Pysähdy siis itsesi äärelle. Olet elämäsi tärkein ihminen. Hänestä on syytä pitää hyvää huolta.

Lue myös:
Lapsuudessa rakentamani huonon tytön syndrooma seurasi minua aikuisuuteen asti
Rikkoutunut unelma ydinperheestä – Olenko epäonnistunut elämässäni?

Terveisin, Helka

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön Helka Belt /Etä-äiti-blogi (@belthelka) jakama julkaisu

Lue myös

Suosittelemme