Eroperheessä ei ole täydellisiä tapaamis- tai asumisratkaisuja, on vain kompromisseja
Oletko tyytyväinen tähän tapaamisratkaisuun, kuulin kysymyksen. En ole, vastasin, ja jatkoin: erovanhemmuudessa lienee mikään ei ole täydellinen ratkaisu. On vain mahdollisimman hyviä ratkaisuja. Kompromisseja.
Vaikka kaikki olisi mahdollisimman hyvin, kuten meillä on, on jokainen ratkaisu kuitenkin ainoastaan mahdollisimman hyvä kompromissi. Täydellistä ratkaisua ei ole.
Erovanhempana joutuu jompikumpi tai kumpikin jokatapauksessa haluamattaan olemaan erossa lapsestaan.
Erovanhempana joutuu jompikumpi tai kumpikin haluamattaan olemaan erossa lapsestaan. Se, joka ei halunnut eroa, voi kokea tämän erityisen vaikeana asiana: en halunnut erota, miksi minun pitää olla erossa lapsistanikin, vaikka en haluaisi?
Myös lapsen kannalta jokainen ratkaisu on aina kompromissi: lapsi ei saa sitä ydinperhettä, johon kenties syntyi ja johon ehkä itse olisi halunnut jäädä. On siksi erityisen tärkeää antaa lapselle mahdollisuus rakentaa läheistä suhdetta molempiin vanhempiinsa, jotta lapsi sopeutuisi eron jälkeiseen elämään mahdollisimman hyvin.
Tämäkään ei aina tietenkään onnistu, syystä tai toisesta. Syynä on ehkä välimatka tai jokin muu seikka, jonka takia suhde toiseen vanhempaan ei voi säilyä yhtä läheisenä kuin toiseen. Ja vaikka onnistuisikin, ei tilanne ole lapselle täydellinen.
Meidän vuoroviikkolapsemme ikävöi valtavasti toista vanhempaansa ollessaan tästä erossa. Olemme kokeilleet monenlaisia tapaamisaikoja, ja tämä on ollut paras, vaikkakaan ei kuitenkaan täydellinen. Olemme kuitenkin pyrkineet siihen, että lapsella olisi tilanteeseen nähden paras mahdollinen tapa elää ja tavata vanhempiaan.
En todellakaan ole tyytyväinen, että olen etävanhempi ja näen poikaani muutamia kertoja kuukaudessa, jos on ns. hyvä kuukausi.
Ei, en minä ole tyytyväinen näihin ratkaisuihin, mitä meillä on. Haluaisin nähdä molempia lapsiani todella paljon enemmän.
En todellakaan ole tyytyväinen, että olen etävanhempi ja näen poikaani muutamia kertoja kuukaudessa, jos on ns. hyvä kuukausi. Kun tilanne ahdistaa liiaksi, koetan muistella tapahtumia, jotka johtivat tähän ja muistuttaa itseäni, ettei muuta vaihtoehtoa juuri nyt ole. Koetan muistaa, että olen tehnyt parhaat ratkaisut niillä resursseilla, joita minulla on ollut. Enempää en voi pyytää itseltäni.
En ole myöskään tyytyväinen vuoroviikkoiseen ratkaisuun, mutta se on kaikkien kannalta paras ratkaisu. Ei täydellinen, mutta hyvä. Instagramissani avauduin jälleen kerran siitä, miten tekisi mieli vaatia poika kokonaan itselleni. Mutta eihän sellainen vain käy. Siksi tyydyn tähän. Kun ei ole muutakaan vaihtoehtoa. Niin tyytyy myös isä. Koska se on lapsen etu tässä eroperhetilanteessa, jossa nyt olemme.
Tyydymme epätäydelliseen ratkaisuun, mutta parhaaseen, mihin voimme.
Ero on ratkaisu aikuisten väliseen ongelmaan, mutta se ei välttämättä liity vanhemmuuteen. Siksi eron jälkeen voi tulla ahdistavana yllätyksenä, että sitä tosiaan eroaa välimatkallisesti myös lapsistaan. Kumpikin kun ei vain voi olla koko ajan lasten kanssa samaan aikaan.
Siksi jos onni käy, löytää täydellisimmän ratkaisun, mikä olemassa voi näillä resursseilla ja tässä tilanteessa olla. Näin kävi meillä, ja SIITÄ olen onnellinen.
Lue myös:
Toiselle lapselleni kävi vuoroviikkoisuus, toiselle ei
Lapsilla on oikeus mahdollisimman parhaaseen kotiin
Terveisin Helka
Kommentit