
Miten voi olla eroasiantuntijoita, koska jokainen eronnut ja ero on kuitenkin niin uniikki?
Eroseminaari on toimiva vertaistuen muoto eronneille.
”Ärsyttää jonkun verran tää sun eroasiantuntijuus. Täytyy muistaa että jokainen pari ja perhe on erilainen ja jos joku sopii sulle se ei välttämättä sovi kaikille muille. Siksi välttyisin neuvomasta toisia siitä miten esim. elatusmaksuja kuuluu maksaa tai olla maksamatta.”
Sain tämän kommentin blogiini. Koen aiheelliseksi nostaa tämän aiheen tekstiksi, koska nyt olemme todella tärkeän asian äärellä.
Olen ehdottomasti samaa mieltä siitä, että jokainen ero on erilainen ja mitään muuta en ole väittänytkään. Jokainen omakin eroni on ollut toisistaan poikkeavia. Elatusmaksuista olen kirjoittanut omasta näkökulmastani (meidän perheessä ei makseta elatusta, vaan lapsen menot jaetaan eri tavoin). On voinut kuulostaa siltä, että neuvon, miten asia pitää tehdä, mutta näin ei todellakaan ole! On niin erilaisia tilanteita, ettei mitään yleisohjetta voikaan antaa. Mielestäni koko blogini teema on, ettei mitään yleispäteviä neuvoja voi antaa mihinkään, vaikkapa esimerkiksi vuoroasumiseen, koska jokainen tilanne on niin uniikki.
Ainoana yleispätevänä neuvona kuitenkin sanon: lapsen oikeudet ja etu pitää olla aina etusijalla. Mutta mitä tämä tarkoittaa jokaiselle perheelle, vaihtelee, koska tilanne, lapset, vanhemmat ja ero ovat aina erilaisia.
Miten sitten voi olla eroasiantuntijoita? Vaikka jokainen ero on uniikki, voidaan kuitenkin jonkinlaisia samankaltaisia kokemuksia, tuntemuksia ja vaiheita eron kohdanneilta kuulla. Bruce Fisher on kehittänyt Yhdysvalloissa Jälleenrakennus-nimisen erotyöskentelyn muodon, josta on ollut apua jo vuosikymmeniä monille eronneille. Suomessa erotyöskentelyä kehittivät edelleen psykologi Kari Kiianmaa ja parisuhdekouluttaja Marianna Stolbow. Näin syntyi Suomalainen eroseminaari.
Eroseminaari perustuu yleisinhimilliseen käsitykseen siitä, että lapsuudessa opitut sopeutumiskäyttäytymisen mallit ja tapa saada rakkautta vaikuttavat aikuisenakin parisuhteisiin.
Eroseminaareista on ollut hyötyä hyvin monille eronneille. Metodi perustuu yleisinhimilliseen käsitykseen siitä, että lapsuudessa opitut sopeutumiskäyttäytymisen mallit sekä tapa rakastaa ja saada rakkautta vaikuttavat aikuisenakin parisuhdekäyttäytymiseen. Joskus voi tuntua, että käyttäytyy parisuhteessa todella typerästi tai ärsyyntyy puolison jostain käyttäytymistavasta, vaikkei ymmärrä, miksi. Eroseminaari vastaa juuri tällaisiin pohdintoihin.
Lisäksi eroryhmässä käydään läpi Fisherin luomia jälleenrakennuksen portaita, joita ovat mm. viha, suru, pettymys, pelot, uuden rakkauden kohtaaminen ja niin edelleen. Siksi eroasiantuntijat, jotka ovat varsinkin eroseminaariohjaajia, todella ymmärtävät, mitä erossa tapahtuu. Jokainen eroaja tuntee jotain tunteita ja nämä kokemukset ovat hyvinkin samankaltaisia. Moni eroryhmään tulija sanoo, ettei tunne esimeriksi vihaa, mutta vihaillan aikana huomaakin, että oli väärässä. Se, kuinka kauan mikäkin porras kestää, voi vaihdella. Siksi jokainen ero onkin erilainen.
Käsittele tunteesi, vihan ja surunkin, rauhassa. Koska tunteita tulee. Se on ihan varma.
Näiden asioiden vuoksi voin sanoa olevani eroasiantuntija, koska olen käynyt eroseminaariohjaajakoulutuksen. Ymmärrän erojen mekanismeja tämän menetelmän kannalta. Lisäksi olen haastatellut kymmeniä eronneita blogiini ja kirjaani varten. Vuosien mittaan olen tutustunut moniin eronneisiin, heidän tunteisiinsa, perheisiinsä ja tilanteisiinsa. Kuitenkaan kukaan ei voi antaa mitään yleispätevää ohjetta, että kun näin teet, ero menee hyvin. Sen sijaan voin sanoa, että käsittele tunteesi, vihan ja surunkin, rauhassa. Koska tunteita tulee. Se on ihan varma.
Oma eroseminaarini, eli eron vertaistukiryhmäni, alkaa tammikuussa. Lämpimästi tervetuloa!
Terveisin, Helka
Kommentit
Olen samaa mieltä kirjoittajan kanssa. Yleisesti ottaen varmaankin erossa on omat vaiheensa, jotka olisi hyvä tunnistaa. Sama koskee surua. Tieto voi helpottaa ja auttaa jäsentämään tilannetta.
Blogin kirjoittaja kuitenkin aika pitkälti mainostaa omaa, varmaankin maksullista seminaariaan.
Kommentit
Olen samaa mieltä kirjoittajan kanssa. Yleisesti ottaen varmaankin erossa on omat vaiheensa, jotka olisi hyvä tunnistaa. Sama koskee surua. Tieto voi helpottaa ja auttaa jäsentämään tilannetta.
Blogin kirjoittaja kuitenkin aika pitkälti mainostaa omaa, varmaankin maksullista seminaariaan.