Etä-Äiti

Esikoiseni peruskouluaika on ohitse ja mieleni täyttävät samaan aikaan suru ja helpotus

Teksti: Helka Belt

Poikani peruskoulu on pian ohitse. Tunteeni tätä asiaa kohtaan ovat ristiriitaiset.

Koulu on ohitse muutaman viikon päästä ja minulla on olo, että suurin osa meni minulta ohitse.

Keskustelin ystäväni kanssa lasten kouluasioista. Kerroin, kuinka minua surettaa, että esikoisen kouluajoista ei minulle jäänyt käteen juuri mitään ja hyvin usein tunsin kouluasioissa itseni täysin ulkopuoliseksi.

Lapsen isä ja isän vaimo hoitivat kouluasiat todella mallikkaasti ja hyvin. Kun itse on etäämmällä ja pojan arki ei kosketa minua joka päivä, on vaikea pysyä kartalla ihan kaikista asioista, joita koulussa tapahtuu. Se, millaiset vaatteet urheilutunnille tulee laittaa, ei edes kiinnosta, koska niitä vaatteita en ole pojan mukaan laittamassa tai patistamassa häntä pakkaamaan oikeita varusteita laukkuun.

Nyt, kun peruskoulu on ohitse, mieleni täyttävät ristiriitaiset tunteet ja ajatukset. Jossain vaiheessa todella pyrin olemaan enemmän mukana kouluasioissa, koetin pysyä kärryillä lukujärjestyksestä, vanhempainilloista, luokkaretkikeräyksistä ja muista. Huomasin, että tämä kävi todella työlääksi ja turhautti, koska välimatkan vuoksi en juuri koskaan päässyt osallistumaan mihinkään. Ja kun osallistuin, en tuntenut paikalta ketään, en edes poikani läheisiä ystäviä tai heidän vanhempiaan.

Yksi tärkeä virstanpylväs on saavutettu ja häntä siihen ohjasi ennen kaikkea hänen isänsä. Oma roolini oli lähinnä statistina oleminen.

Siksi olen nyt helpottunut. Mitä vanhemmaksi poika kasvaa, sitä vähemmän tunnen olevani etä-äiti. Kouluasiat alkavat sujumaan ilman vanhempien holhousta. Hänen saavutettuaan täysi-ikäisyyden etä-äitiyteni virallisesti päättyy. Ehkä ulkopuolisuuden tunne vähenee vähitellen.

Samaan aikaan olen surullinen, koska tätä aikaa en koskaan enää saa takaisin. Yksi tärkeä virstanpylväs on saavutettu ja häntä siihen ohjasi ennen kaikkea hänen isänsä. Oma roolini oli lähinnä statistina oleminen.

Olen jo jonkun aikaa ollut melko sinut etä-äitiyteni kanssa. Silti välillä nämä haikeuden ja surun tunteet valtaavat mieleni. Tiedän kuitenkin tärkeämpää olevan, että olen mukana poikani elämässä ja me näemme säännöllisesti.

Juhlia tänä vuonna ei voida järjestää. Mutta minä järjestän meille juhlaillallisen ja juhlistamme hänen tärkeää saavutustaan ja kevättä. Me kahdestaan. Ulkopuolisuuden tunteesta ei tuolloin ole jälkeäkään.

Lue myös:
Vanhempainiltojen musta lammas
Jäänkö jälleen ulkopuoliseksi poikani kouluasioista?
Etä-äidin Wilma-viestit

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön Helka Belt /Etä-äiti-blogi (@belthelka) jakama julkaisu

Terveisin, Helka

Lue myös

X