”Etä-äidit nyt ovat tuollaisia mielenterveyspotilaita”
Eilen kerroin ohjelmasta, joka kertoi Mian tarinan. Hän luopui lapsestaan huumeidenkäyttönsä takia. Ohjelmassa myös toinen äiti kertoi masennuksestaan ja siitä, miten hänen lapsensa asuu myös muualla.
Lisääkö tämä stereotypiaa etä-äidistä, joka on narkkari, polttelija, alkoholisti tai ainakin muutoin jotenkin rappiolla?
Tämä aiheutti keskustelua. Lisääkö tämä stereotypiaa etä-äidistä, joka on narkkari, polttelija, alkoholisti tai ainakin muutoin jotenkin rappiolla? Lisäänkö minä tätä steretypiaa kertomalla näistä tarinoista? Etä-äidit pelkäävät. He pelkäävät, että tällaiset medianostot lisäävät entisestään sitä kuvaa, että etä-äidissä pitää olla jotain vikaa, koska miksi hän muutoin olisi etä-äiti? Jatkuvasti me kuulemme vihapuhetta, sitä, että olemme huonoja äitejä ja jokin meissä on pakko olla pahasti vialla. Tämä on yksi syy, miksi aloitin blogini; koetan kertoa eri näkökulman. Etä-äiti on äiti missä kuka tahansa muukin.
Miten tabu etä-äitiys on.
Kuinka moni ajattelisi, jos ohjelma olisi ollut isästä, että nyt kaikki etäisät ovat narkkareita? Kuinka monelta isältä kysytään, että mikset asu lapsesi kanssa? Huomamme edelleenkin, miten tabu etä-äitiys on. Ehkä jo enemmän puhutaan syistä, miksi etä-äitejä on, mutta taustalla olevat asenteet ovat silti muuttumattomat: etä-äiti on rappiomutsi.
Me kuulemme:
”En minä ainakaan voisi luopua lapsestani.”
”En kestäisi kyllä viikkoakaan erossa lapsestani, miten sä kestät!”
Etä-äiti on luopunut lapsestaan. Yleisesti ajatellaan, että omaa itsekkyyttään tai sitten jonkin täytyy olla pahasti vialla. Olen kertonut muun muassa äidin masennuksesta, joka johti hänen etä-äitiyteensä. Tekstin jälkeen kuului kommenttia: etä-äidit nyt ovat tuollaisia mielenterveyspotilaita. Olen kertonut, miten äiti menetti lapsensa ex-kumppaninsa vieraannuttamisen takia. Teksti sai kommentteja, että nyt ei äiti kerro kaikkea, pakko hänessä olla jokin vika, kun lapsi häntä vihaa.
Ei voida myöntää, että useissa tapauksissa etä-äiti on ihan tavallinen äiti. Miksi?
Blogissani pyrin kertomaan erilaisia tarinoita ja jatkossa myös toivottavasti isienkin tarinoita. Jokainen tarina on omansa ja ainutlaatuisensa. Mistään tarinasta ei voi vetää yleistyksiä, että aina on näin. Jokainen ero on omanlaisensa ja jokaiseen eroon liittyy omat erityispiirteensä. Niinkuin ihan jokainen erovanhempi, lähi, etä, isä tai äiti, on erilainen, niin jokainen tapauskin on.
Ei vedetä yleistyksiä puoleen tai toiseen, jooko?
Terveisin, Etä-äiti
Seuraathan jo Facebook-sivujani?
Kommentit
Hei etä-äiti,
kiitos mielenkiintoisesta blogistasi. Itse en ole äiti ollenkaan, mutta kirjoitat asioista niin avoimesti ja monipuolisesti, ja sydämellä, että avaat myös minun silmiäni näkemään asiat uudesta näkökulmasta. Toivotan sinulle ja lapsillesi kaikkea hyvää.
Kommentit
Periaatteessa, kun osoitteita katsotaan, minäkin olen etä-äiti. Yhteiskunta pakottaa toisen vanhemman eron jälkeen lähivanhemmaksi ja toisen etävanhemmaksi. Vaikka kuinka on yhteishuoltajuus, silti toisen pitää olla etä. Meillä se olen minä, sillä ihan tukipolitiikan ja tuloerojen takia näin on fiksumpaa. Lapset on 50/50 meillä vanhemmilla, mutta parempituloisena minä pärjään taloudellisesti vuokran kanssa ilman tukia, kun taas lasten isä tarvitsee asumistuen (jota samassa osoitteessa asuvat lapset kerryttää). Lasten etu tässäkin on takana, sillä nyt asumistuen avulla lasten isä pystyi jäämään vanhaan kotiin, joten eron myötä lapsille ei tullut myös kahta uutta kotia.
Äärimmäisen surullisia asenteita! Hyvä vanhempi voi olla monella tapaa.
Hei etä-äiti,
kiitos mielenkiintoisesta blogistasi. Itse en ole äiti ollenkaan, mutta kirjoitat asioista niin avoimesti ja monipuolisesti, ja sydämellä, että avaat myös minun silmiäni näkemään asiat uudesta näkökulmasta. Toivotan sinulle ja lapsillesi kaikkea hyvää.