Etä-äitiyden monet eri syyt - kun asiat eivät mene hyvin

Minulta on pyydetty muutamia kertoja kirjoittamaan tästä aiheesta. Siitä, että etä-äidit päätyvät tai joutuvat etä-äideiksi monista eri syystä. Itse päädyin etä-äidiksi niin sanotusti parhaimmalla mahdollisella tavalla.

Siis siinä mielessä parhaimmalla mahdollisella, ettei tilanteeseen liittynyt riitaa, epäselvyyksiä, väärinkäytöksiä tai muita sellaisia asioita, joita usein erotilanteissa tulee. Kuulun siihen joukkoon, joiden erot (minulla on elämäni aikana ollut muutama merkittävä parisuhde) ovat päättyneet oikein rauhanomaisesti ja riidoitta. Siitä olen ollut ikionnellinen. Jos siis voi ylipäätään olla onnellinen, kun eroja tulee. Mutta kun niitä valitettavasti joskus tulee, onneksi ei jälkeenpäin ole ollut mitään skismoja tai ongelmia asioiden hoitamisessa. Etäpoikani on monesti sanonut, miten onnellinen on siitä, ettei meillä ole riitoja hänen isänsä kanssa. Lapsi kärsii todella paljon siitä, jos vanhemmat hoitavat asioita riitaisasti ja pahimmassa tapauksessa lapsensa välityksellä.

Aina asiat eivät kuitenkaan suju hyvin. Etä-äidiksi voi päätyä rumemmillakin tavoilla. (En tässä käsittele etäisäksi päätymistä. Olen tuonut esille blogissani, ja olen edelleen sitä mieltä, vaikka jotkut eivät ole, että tämä systeemi meillä ei ole neutraali.Isät ovat eri asemassa kuin äidit huoltajuusasioissa; äidit yleensä ja erittäin usein ovat lähivanhempia. Etä-äidit ovat yhteiskunnan kummajaisia siinä missä etäisät ovat ihan tavallinen asia.)

 

”Aina asiat eivät kuitenkaan suju hyvin. Etä-äidiksi voi päätyä rumemmillakin tavoilla. ”

 

Lähtökohtaisesti siis: jos äiti haluaa lähivanhemmaksi, hän lähivanhemmuuden saa. Näin se vain on. Systeemi toimii näin Suomessa. Toki jos oikeuteen asti mennään, on systeemi [toivottavasti] neutraali, mutta sitä ennen lastenvalvojat sun mun systeemit kyllä eivät anna isälle paljoa vaihtoehtoja, jos äiti lapset itselleen haluaa. Mutta ei nyt puhuta siitä.

Puhutaan siitä, että joskus äiti päätyy etä-äidiksi vastoin tahtoaan. Tai joskus hän luopuu lähivanhemmuudesta esimerkiksi siksi, että hän on henkisesti tai fyysisesti (usein kyse on mielensairauksista) niin sairas, ettei pysty huoltamaan lapsiaan. Lapset menevät isälleen äidin suostumuksella, koska hänestä tuntuu, ettei pysty ja kykene lapsiaan parhaimmalla mahdollisella tavalla hoitamaan. Tämän jälkeen jonkun ajan kuluessa äidin olo voi parantua ja hän haluaisi nähdä lapsiaan useammin tai saada lähivanhemmuuden. Nyt käykin lähi-isä hankalaksi. Hän evää äidiltä lapsien näkemisen, vieraannuttaa lapset äidistään tai jopa erittäin rumasti manipuloi lapset karttamaan äitiään. Tällaiset tilanteet ovat todella kamalia, mutta valitettavan yleisiä etä-äitien elämässä.

Äidille voi jälkeen päin tulla todella paha olo, syyllisyys ja ahdistus. Mieleen pyrkii ajatuksia, kuten ”miksi ikinä kerroin kenellekään sairaudestani?” Äiti on menettänyt lapsensa tai ainakin näkee heitä todella harvoin. Jostain syystä tällaisissa tilanteissa usein käy, että lähivanhempi toimii väärin ja käyttää valtaansa lapsiin niin, että vieraannuttaminen tapahtuu. Se on todella todella surullista ja väärin.

Joissain tilanteissa äiti on löytänyt uuden parisuhteen ja lapset menevät siksi isälleen, syystä tai toisesta. Sen jälkeen kaikki käykin vaikeaksi. Isä alkaa puhumaan lapsilleen äidistä pahaa. Äiti on hylännyt lapsensa, äiti ei teistä enää välitä. Äidillä on nyt uusi elämä. Todellisuudessa äiti voi hyvinkin haluta olla lastensa kanssa tekemisissä. Minun tilanteessani etäpoikani halusi jäädä isänsä luokse asumaan, kun uuden mieheni kanssa halusimme muuttaa vähän kauemmaksi kaupungin hulinasta vauvamme (nykyinen taaperoni) syntymän jälkeen. En osaa yhtään sanoa, miten pahalta tuntuisi, jos etäpoikani isä puhuisi minusta pahaa pojalleni ja poikani vieraantuisi minusta. Tuollainen henkisen väkivallan käyttäminen etä-äitiä kohtaan on törkeää väkivaltaa. Ja ei missään nimessä lastenkaan etu. Itse ei niin onnellisesta eroperheestä tulleena voin sanoa, että vanhempien keskinäinen riitely ja lasten käyttäminen pelinappulana jättää lapseen syvät, syvät arvet, jotka kipuilevat vielä aikuisiälläkin.

 

”Vanhempien keskinäinen riitely ja lasten käyttäminen pelinappulana jättää lapseen syvät, syvät arvet, jotka kipuilevat vielä aikuisiälläkin.”

 

Halusin tässä tuoda esille, että aina ei kaikki käy niin hyvin kuin minulla on käynyt. Ja kun itsellänikin on usein todella surullinen ja syyllinen olo etä-äitiyteni takia, en osaa kuvitellakaan, miten pahalle äidistä tuntuu, kun tilanne on sietämättömän surullinen eripuraisuuksien, riitelyn ja väärinkäytösten takia. Etä-äitiys on vaikea aihe usein jopa etä-äidille itselleenkin ja siihen liittyy vaikeita tunteita ja ristiriitaisuuksia omassakin mielessä. Ei siihen enää kaipaisi lähi-isän hankalaa käytöstä ja ikävää ja tuskaa siitä, ettei näe lapsiaan, vaikka haluaisikin. En voi muuta sanoa, kuin voimaa teille etä-äideille, keillä tällainen tilanne on. Tiedän, että teitä on. Olette mielessäni.

Terveisin, Etä-äiti

 

Seuraathan jo facebook-sivujani