Etälapsen näkökulma

Jos on etävanhemmuus joskus vaikeaa ikävän, syyllisyyden ja itsesyyttelyiden takia, ei aina ole helppoa etälapsellekaan. Jos vielä yhdistää tähän kuvioon sen, että usean etävanhemman lapset saattavat olla tai lähennellä teini-ikää, voi soppa olla valmis. Teini-ikä nyt muutoinkin on aika räiskyväistä aikaa lapsen elämässä.

Tai vaikka ei lähentelisikään, voi ero toisesta vanhemmasta olla vaikeaa lapselle. Muistan sydäntäraastavan tilanteen, kun lapsi kysyi etävanhemmaltaan: ”Mikset voi olla meidän luona jouluna?” Lapset kaipaavat varmasti etävanhempiaan yhtä paljon kuin vanhemmat etälapsiaan. Kyllä tuossa etävahemman silmiin nousi itku, kun lapsi riippui takinliepeessä ja itki, kun isi lähtee pois ja joulu on juuri ovella.

Minun etäpoikani on jo tottunut etäilijä. Ensiksikin me erosimme poikani isän kanssa melkein heti lapsen syntymän jälkeen, joten hän ei ole koskaan kasvanutkaan siihen, että isi ja äiti olisivat yhdessä. Hänelle isän naisystävä on yhtä läheinen äitihahmo kuin minäkin olen. Ja toisekseen poikani on luonteeltaan sellainen, että ottaa asiat niin kuin ne ovat. Kun minä muutin kauemmaksi, hän halusi jäädä isänsä luokse asumaan, mutta sanoi heti, että tulee sitten viikonloppuisin minun luokseni. Useimmiten hän tulee edelleen. Joten minä olen päässyt niin sanotusti helpolla tässä etä-äiteilyssä ja erossa.

 

”Minun etäpoikani on jo tottunut etäilijä.”

 

Silti minunkin lapseni välillä oireilee. Kun minulla on vaikeaa omassa elämässäni ja hän näkee sen, alkaa Wilma-viestejä rapista sähköpostiin. Poika on käyttäytynyt huonosti koulussa, myöhästelee ja häiritsee luokassa. Kun minusta tuli etä-äiti, oli lapsellani koulussa erityisen vaikeaa. Minulle hän ei osoittanut mieltään tai pahaa oloaan, mutta paha mieli purkautuu hänellä koulussa. Se on hänen tapansa osoittaa, että kotitilanne on vähän vaikea hänen käsitellä.

Loma-aikoina, kun hän usein matkustelee isänsä kanssa, on harrastusleireillä ja kavereidensa luona ja minulle jää vähemmän aikaa ja hän näkee minun pahoittavan siitä mieleni, on pojallani paha mieli itselläänkin. Usein hän sanoo, että anteeksi äiti, etten jouda olemaan luonasi niin paljon kuin isän luona. Silloin aina sanon, ettei tuollaisia pyydellä anteeksi! Ei tämä tilanne hänen vikansa ole millään tavalla. Jos isällä on enemmän resursseja lomailla ja matkustaa poikani kanssa en todellakaan vie häneltä sitä pois. Minun se tilanne pitää käsitellä ja mielessäni murehtia, ei se ole lapsen asia miettiä tuollaisia asioita, vielä ainakaan.

 

”Se on hänen tapansa osoittaa, että kotitilanne on vähän vaikea hänen käsitellä.”

 

Joiltakin etä-äideiltä olen kuullut, miten lapsi osoittaa tilanteen hankaluuden välillä käyttäytymisellään. Tai ihan sen, että on ollut ikävä ja sitten kun nähdään, purkaantuu se kiukuttelemalla, mököttämällä tai uhmaamalla. Ihailtavan hyvin äidit ymmärtävät, että se on lapsen tapa osoittaa myös kiintymystä ja ikävää. On todella kaunista ja ihailtavaa seurata, miten etä-äidit osaavat tilanteen käsitellä mielessään ja ovat ikionnellisia kuitenkin aina, kun lapset tulevat käymään.

Joskus harmittaa kovasti, miten lapset joutuvat kärsimään aikuisten erojen takia. Mutta kyllä he toisaalta kärsivät perheissä, joissa vanhemmat ovat yhdessä riitaisesta liitosta huolimatta. Kumpi sitten on parempi. Ei elämä ole täydellistä. Toisaalta lapsenkin on se hyvä oppia. Lapset, jotka eivät koe pettymyksiä, kasvavat aikuisiksi, jotka eivät osaa käsitellä pettymyksiä. Näin sanoi kerran minulle joku viisas.

Etä-äiti