
Hei hei kulta, nähdään viikon päästä! – Miten hoitaa lapsen vaihto toiseen kotiinsa mahdollisimman hyvin?
Joka toinen maanantai vien kuopukseni päiväkotiin ja sanon hänelle: isi tulee tänään hakemaan. Lapsi haluaa myös tarkkaan tietää, montako päivää isi hakee ja milloin minä tulen hakemaan. On äärimmäisen tärkeää, ettei lapselle jää epäselväksi, mihin ja kenen luokse hän menee milloinkin. On kyse hänen turvallisuudentunteestaan.
Lapselle ei saa jäädä epäselväksi, mihin ja kenen luokse hän menee milloinkin. On kyse hänen turvallisuudentunteestaan.
Joka toinen sunnuntai isä tuo lapsen luokseni ja minun lapsiviikkoni alkaa. Meillä on siis kokemusta sekä siitä, että vaihtotilanne tapahtuu kotona ja siitä, että se tapahtuu päiväkodin kautta.
Olen tykännyt valtavasti siitä, että lapsi tulee minulle vaihtopäivänä kotiini. Hän saa myös hyvästellä isän rauhassa ja tuntuu pitävän siitä. Vaihto päiväkodissa taas on hänelle hankalampi – vaihtopäivä on hoitajien mukaan hyvin rauhaton ja poika saattaa ikävöidä minua kovasti, koska tietää, että isi tulee hakemaan, vaikka äiti on tuonut hänet hoitoon. Olemme miettineet, pitäisikö tästä järjestelystä siis luopua.
Vaihto päiväkodissa on hänelle hankalampi, joten olemme miettineet, pitäisikö tästä luopua.
Hän tuntuu olevan rauhallisempi sunnuntaisin isän kanssa, vaikka tietää, että iltapäivästä tulee luokseni. Lapsi siis itse selkeästi osoittaa, mikä on hänelle paras vaihtoehto vaihtotilanteen suorittamiseksi.
Vaikka tietty järjestely olisi vanhemmille paras, pitäisi ennen kaikkea lapsen toiveita ja tuntemuksia kuunnella herkällä korvalla. Kysymys on kuitenkin mielestäni lapsen oikeudesta ja lapsen hyväksi tehtävistä asioista. Saattaa kuitenkin olla tilanne, etteivät vanhemmat syystä tai toisesta kykene vaihtamaan lasta kotioloissa, tai tämä on lapsellekin huono vaihtoehto ehkä vanhempien etäisten välien takia. Silloin voi olla hyväkin, että vaihto tapahtuu vaikkapa päiväkotipäivän aikana.
Jotkut vaihtavat lapset kotimatkojen puolivälissä, varsinkin, jos kotien välillä on pitkä matka. Vaihtoehtoja on siis monelaisia.
Lapsi siis itse selkeästi osoittaa, mikä on hänelle paras vaihtoehto vaihtotilanteen suorittamiseksi.
Lapsen vaihtotilanne voi olla kaikille osapuolille hankala ja vaikea. Siihen liittyy paljon tunteita. Kun lapsi tulee luokseni, olen valtavan iloinen ja onnellinen, mutta samalla lapsi voi ikävöidä jo valmiiksi isäänsä. Isällä taas alkaa lapseton viikko. Maanantait taas ovat jo heti aamusta minulle äärimmäisen hankalia: tiedän, että ero tulee kohta. Olemme koettaneet miettiä, mikä on lapsellemme paras vaihtoehto ja miten otamme hänen tunteensa parhaiten huomioon myös vaihtotilanteissa.
Aina tämä ei ole helppoa, mutta siihen olemme pyrkineet. Miten te olette hoitaneet lapsen vaihtotilanteen?
Lue myös: Näin olemme hoitaneet vuoroviikkolapsemme arjen järjestelyt
Terkut, Helka
Kommentit
Meillä lapsen oloa on helpottanut, kun vaihtopäivä on perjantai. Viikko-viikko järjestely kysymyksessä. Vaihtopäivän ollessa perjantai, ehtii lapsi rauhoittua viikonlopun kotona vanhemman kanssa. Meillä on siitä hyvä tilanne, että vaihdot voidaan suorittaa tuomalla lapsi toisen kotiin ovelle asti.
Kommentit
Meillä viikonloppuna ollaan monesti kyläilyreissuilla kun ystävät ja sukulaiset asuu kauempana, joten vaihtopäivää on hankala mahduttaa siihen.
Arkipäivistä vaihtopäiväksi valikoitui se, jolloin ei ole harrastuksia, jotta ehditään vanhempien kesken vaihtamaan lasten kuulumiset ja etsiä hukassa olevat tavarat mukaan.
Iltapäiväkerhon ”tätinä” sanoisin, että perjantaina koulun ja kerhon jälkeen on paras. Koko päivän ilonaihe on ”iskä /äiti hakee minut tänään” (kotoa)
Meillä lapsen oloa on helpottanut, kun vaihtopäivä on perjantai. Viikko-viikko järjestely kysymyksessä. Vaihtopäivän ollessa perjantai, ehtii lapsi rauhoittua viikonlopun kotona vanhemman kanssa. Meillä on siitä hyvä tilanne, että vaihdot voidaan suorittaa tuomalla lapsi toisen kotiin ovelle asti.