Etä-Äiti

Herää jo, teini!

Teksti: Helka Belt

Hän on taas täällä. Vuorokauden. Eilen kävimme syömässä yhdessä ja ihan ekstempore menimme myös elokuviin. Viikko on ollut aika raskas ja oli ihana käydä ihan kahdestaan ulkona.

Ei hän kovin usein täällä käy, teinini, etäpoikani. Siitä olen kirjoittanut paljon; ikävä, turhautuminen, huono omatunto, syyllisyys. Kerää koko tunteiden paketti, etä-äiti. Mutta sitten hän on täällä ja ilo on ylimmillään.

Ja tulee aamu.

Hän vain nukkuu.

Ja hän vain nukkuu. Ja nukkuu. Ja nukkuu. Miten joku voi edes nukkua noin paljon? Kaikkihan sen tietävät, ei se mikään salaisuus ole: teinit ne osaa nukkumisen jalon taidon. Ja on ne muuten tosi taitavia siinä!

Mieli tekisi huutaa, että herää jo, teini! Olen keittänyt kahvia, katsonut olympialaisia, siivonnut, kirjoittanut, katson taas kelloa. Teini se nukkuu. Tunnit kuluu. Kolme yhteistä tuntia. Kaksi. Yksi..Sinne ne menevät. Nukkumiseen. Apua, pitäisikö herättää?

Käyn salaa kurkkaamassa nukkuvaa teiniä. 

Käyn ihan vaivihkaa kurkkaamassa. Voi herranjumala, miten hän on söpö! Varmaan maailman nolointa tällainen. (Nyt muuten tajuan, että hänhän lukee tämän jälkikäteen. No, otan riskin!) Vastahan hän oli ihan pikkuinen söpöliini. Nyt minusta pidempi teinipoika. Siellä se nukkuu. Minun luonani.

Uni on lapselle tärkeää. Teinille varmaan vielä tärkeämpää. Siellä se kasvattaa itsestään juuri tällä hetkellä isompaa, kohta aikuista lastani. Antaa teinin nukkua. Kyllä minä tämän kestän. Hän on luonani, kasvamassa. Minun esikoiseni.

Kello on yksitoista. Teini nukkuu. Äitiä jo vähän hymyilyttää. Kyllä niitä yhteisiä tunteja tulee vielä. Kuuntelen seinän takaa kuuluvaa nukkumista. Aika kaunista.

 

Terveisin, Etä-äiti

 

Kuva: Pixabay

 

Lue myös

X