Hiljaiseloa blogissa, myllerrystä elämässä ja sekaisia ajatuksia mielessä
Kevään aikana on tapahtunut niin paljon, että nyt kesän kynnyksellä mieli sanoi, että otapa vähän lepoa ja yksinoloa.
Tällä hetkellä fiilikset ovat välillä suht sekaiset. Keväällä tapahtui niin paljon, ettei mieli tahdo perässä pysyä. Blogissakin on siksi ollut hiljaisempaa.
Silloin, kun mielessä on paljon myllerrystä ja epävarmuutta, mieliala heittelehtii ja on muutenkin kiireistä, en aina jaksa kirjoittaa blogia. Joskus kirjoittaminen auttaa, mutta ei aina. Nyt olen hetkisen aikaa pitänyt täältä taukoa ja keskittynyt päänsisäiseen meteliini.
Päässä nimittäin tapahtuu. Juuri kun olin selvinnyt talven megaflunssastani, astui kuvioihin se Iso-K. Korona. Koko arki heitti kuperkeikkaa. Alussa tein 6 viikkoa töitä kotoa käsin kuopuksen ollessa samaan aikaan kotona. Siitä seurasi lähestulkoon katastrofi ja olin uupumuksen partaalla.
Kun tästä selvittiin sillä, että lapsi meni takaisin päiväkotiin (hurraa, ihan paras päätös ikinä!), astui elämääni täysin odottamaton kuvio, odottamattomat tunteet ja tapahtumat. Uusi ihminen. Ihastuminen. Hullaantuminen. Tapaaminen. Lisää hullaantumista.
Kenellekään ei liene tarvitse kertoa, miltä ihastuminen tuntuu. Miten kokonaisvaltaisesti toinen vie jalat alta ja ei pysty ajattelemaan mitään muuta. Tunteet ovat voimakkaita ja vaativia. Ottaen huomioon parisuhdehistoriani ja epävarmuuteni itseni suhteen, josta toki olen päässyt melkein jo eroon, mutten kuitenkaan kokonaan, alkoi mielessä tietenkin pyöriä paljon kysymyksiäkin ja pelkoja.
Miten kokonaisvaltaisesti toinen vie jalat alta ja ei pysty ajattelemaan mitään muuta. Tunteet ovat voimakkaita ja vaativia.
Uskaltaako erojen jälkeen enää antaa itseään alttiiksi tunteille ja mahdolliselle satuttamiselle? Entäs jos tämä ei jatkukaan? Mitähän se toinen ajattelee ja tuntee?
Lisäksi olimme yhdessä juhannuksen, vietimme lähestulkoon kolme päivää kaikki yhdessä, hän ja hänen lapsensa, minä ja minun nuorempi poikani. Lisätään mukaan helle, lapselle uusi paikka nukkua ja kaikille uusi tilanne. Meteliä, menoa ja meininkiä. Vähän ärtymystäkin ja opettelemista uuteen. Niin lapsella kuin minullakin.
Uuvahdus. Keitti vähän yli. Tunnistan oireiluni. Vaikka muutokset olisivat hyviä ja ihania, positiivisia ja toivottuja, voivat ne silti uuvuttaa. Muutaman päivän olin aika alamaissa, lepäsin ja koetin olla yksikseni. Pohtia, että mitähän ihmettä tässä nyt pääsi tapahtumaan.
Puoli vuotta on ollut aika hurjaa menoa. Ihmekös tuo, jos väsyttää.
Nyt on jo helpompi olla. Muistinpa jälleen, miksi tarvitsen paljon lepoa, hiljaisuutta ja omaa aikaa. Ja ihmes ja kuulkaas, jälleen on hyvä olla. Kirjoittaminen sujuu ja aiheita blogiinkin alkanut pulpahdella mieleen. Mikäs tässä on kiire. Otetaan omaa aikaa, jos kroppa ja mieli sitä kaipaavat.
Ensi viikosta alkaa neljän viikon loma töistä. Saan vapaa-aikaa ja levätä. Nähdä rauhassa Mr. Ääntä ja olla lasteni kanssa. Toivon, että meno hieman rauhoittuu, etten pääse väsähtämään. Palautumisvaatimus keholta oli aika voimakas. Sitä on kuunneltava.
Positiivisetkin muutokset tuovat stressiä. Muutokset ovat aina kriisi. Siksi niistäkin palautumisaikaa kannattaa itselleen antaa.
Huomasinpa senkin, että vaikka kuinka mieli olisi myllertävä tai fiilis ei mitä parhain, tuntui silti ihanalle nähdä Mr. Ääni ja viettää ilta rannalla hänen kanssaan. Järvimaisema, lämmin vesi ja hellä kesäinen ilta-aurinko olivat juuri sitä, mitä tarvitsinkin. Nyt on todella virkistynyt olo.
Muistan, kun vuonna 2017 tapahtui ihan hulluja ihania asioita. Vuoden lopulla väsähdin aika totaalisesti. Silloin ja nyt meinasi pukata syyllisyys päälle: mitä nyt valitat, kun kaikki on viimein hyvin? Instassani eräs seuraajani sanoi hienosti, että positiivisetkin muutokset tuovat stressiä. Muutokset ovat aina kriisi. Siksi niistäkin palautumisaikaa kannattaa itselleen antaa.
Nyt saan viettää muutaman päivän teinipoikani kanssa. Viikonloppuna näen jälleen ihanaa Misteriä. Kumpikin tuntuu hyvälle. Ja mieli on jälleen rauhallinen.
Terveisin, Helka
Kommentit