Etä-Äiti

Huomiota kaipaava äitibloggari?

Teksti: Helka Belt

Mediaseksikkyydellä leikkivä äiti, joka ei edes halua asua lapsensa kanssa.

Ai kuka?

No minä.

Näin olen saanut kuulla. Ja todentotta, voin sanoa, että sitä mietin välillä itsekin. Olenko minä sellainen? Minulle on sanottu, että blogini aihe on juuri nyt pinnalla, mediaa kiinnostaa se ja saan huomiota teksteilläni. Ja se aiheuttaa myös närää. Koska aiheeni on ristiriitaisia tunteita herättävä.

Miksi kirjoitan näistä asoista, mistä kirjoitan?

 

Kirjoitan äitiydestä, voiko se ikinä olla helppoa?

Jos ei halua kirjoittaa mukavan kevyttä ja kaunista lifestyle-blogia, johon minusta ei ikinä olisi, tai söpöä vauva-aiheista äitiblogia, johon postaa nättejä kuvia vauvasta ja kertoo siitä, mitä sosetta vauva minäkin päivänä söi, on valittava jokin aihealue, joka yleensä ei miellytä jotakin osaa lukijoista. Kun kaikkia ei voi miellyttää joka tapauksessa. 

Varsinkin jos on tällainen rääväsuu kuin minä.

Äitiyttä, tai vanhemmuutta, on helppo arvostella, ja kun sen tuo vielä kaiken kansan silmien eteen julkisella blogilla, on taattua ja satavarmaa, että kommentteja tulee ja ei ne kaikki voi olla ylistäviä. Jokainen bloggaaja varmasti tietää tämän.

Ja hei, minäpä valitsin sitten helpon aiheen. 

Etä-äitiyden. 

Väärin. Etä-äitiys- aihe valitsi minut. Se huusi, että nyt on kirjoitettava ja ei saa lopettaa. Niin kauan kun kuulen, että etä-äitiä kutsutaan lapsenhylkääjäksi, hulluksi, mielisairaaksi tai huoraksi, en vain voi lopettaa.

En voi pysyä hiljaa. 

En voi pysyä hiljaa. 

Ei se helppoa ole. Sen voin sanoa. Puhua siitä, etten asu lapseni kanssa. Että omat huonot valintani johtivat etä-äitiyteeni. Että en muista, milloin viimeksi olen nähnyt lastani. Että en ole osa lapseni arkea. Että haluankin olla välillä yksin ja nautin vapaudestani. Että meillä on hyvä näin. Että tämä toimii meillä. Että lapseni isä on parempi lähivanhempi pojalleni kuin minä.

Että lapseni isä on parempi lähivanhempi pojalleni kuin minä.

Luuletteko, että se on helppoa sanoa? Että olen itkenyt monta kertaa sitä, miten huonolta äidiltä tunnun. Itseni ja varmasti muidenkin mielestä. Miten kyyneleet ovat tukkineet koko helvetin nenän ja muuttuneet siellä rääksi, rääksi, joka ei halua valua nenästä ulos vaan jää sinne ja tukkeuttaa koko hengityselimistöni. 

Olen huonompi lähivanhempi kuin lapseni isä. Näin se vain on.

Noin. Nyt sen olen sanonut ääneen. 

 

Huomiota huonolla äitiydellä?

Haenko huomiota sillä, että suureen ääneen julistan mediassa ja blogissani olevani se äiti, joka ei osannut pitää lastaan luonaan? 

Haluanko puhua siitä, miten huono äiti olen? Miten tunnen usein julmettua syyllisyyttä siitä tunteesta, etten edes haluaisi lähiäitiyttä? Että tiedän, etten kykenisi siihen, en enää, kaiken tapahtuneen jälkeen. En sen jälkeen kun tiedän, miten poikani on asettunut aloilleen isänsä luona ja rakentanut oman elämänsä siellä. Miten tiedän, ettei minun luonani olisi samanlaista.

Ei enää. 

Jotain eriskummallistahan etä-äitiydessä pitää olla, koska siitä kertova blogi saa lukijoita, siitä kirjoitetaan lehdissä ja puhutaan uutisissa. Jotain perinteistä äitikäsitystä mullistavaa tässä on, koska aihe kiinnostaa ja se saa aikaan reaktioita, positiivisia ja negatiivisia. 

Reaktiot kertovat siitä, että asiassa on jotain tunnelatausta. Muillakin kuin vain minulla. Ja silloin niistä asioista on hyvä puhua ääneen, käsitellä niitä ja avata niitä koskevia tabuja.

Siksi kai minä kirjoitan.

 

Etä-äidit tarvitsevat jonkun, joka puhuu heidän puolestaan

Koska tästä pitää puhua. Etä-äitien tarinat ovat raakoja. Ne ovat traagisia. Ne ovat surullisia, iloisia, tavallisia, kamalia, riitaisia ja leppoisia. Ne ovat yhtä värikkäitä ja erilaisia kuin äidit niiden takanakin.

Ennen kaikkea niiden takana on äiti. Se äiti, joka rakastaa lapsiaan. Asuipa kaukana tai lähellä. Näiden tarinoiden on aika tulla kuulluksi. 

Niitä tarinoita kerron blogissani. Ja asioita tarinoiden takana. Asioita, jotka johtivat näiden tarinoiden syntyyn.

 

Tässä muutamia tarinoita teille luettavaksi:

Vieraskynä: Äiti, jonka koti ei ole siellä

Narsistin uhrin tarina: En ole lapselleni enää edes etä-äiti

Lukijan tarina: Minun lapseni otettiin minulta pois

 

Terveisin, Etä-äiti

Seuraathan jo Facebook-sivujani?

Lue myös

X