Viesti äidille 4 vuoden tauon jälkeen – Voinko unohtaa vihan ja katkeruuden?
Sain tämän kuvan äidiltäni Intiasta.
Minulla on vaikeat välit äitiini. Nyt laitoin vuosien tauon jälkeen hänelle viestin. Miksi?
Kun näin postilaatikossani kortin häneltä, en odottanut itseltäni minkäänlaista tunteenpurkausta. Hän vuosittain tekee niin. En ole aikoihin enää vastannut. Meillä on aina ollut vaikeat välit ja viimeisin välirikko oli minun päätökseni, koska minusta tuntui, ettei vanhemilleen tarvitse antaa kaikkea anteeksi.
Kun näin Annassa tällä viikolla samanaiheisen artikkelin, jokin kai lähti liikkeelle sisälläni. Moni kohta tekstissä kolahti minuun. Meidän perheessä on taustalla uskonnollisuutta ja paljon muutakin kitkaa, jotka ovat vaikuttaneet väleihimme. Minulla ei juurikaan ole kontaktia perheeseeni. Tämä luonnollisesti ahdistaa valtavasti, mutta olen ollut sitä mieltä, ettei kaikkea tarvikaan kestää, ja joskus oman hyvinvoinnin takia on pitää etäisiä välejä. Jos jokin tuo koko ajan pahaa mieltä ja surua, ei sellaista tarvitse elämässään pitää.
Ja sitten tuo kortti postilaatikossa. En arvannut kuinka se vaikuttaa.
Lisäksi lapsuudenperheessäni tapahtuneet asiat ovat osittain saaneet minusta kasvamaan epävarman, läheisriippuivaisen ja huonon itsetunnon omaavan aikuisen. Tämä tietenkin on johtanut hyvin monenlaisiin vaikeuksiin ja ajoi minut myös huonoon suhteeseen, jossa annoin itseäni kohdeltavan huonosti. Kun tuttua sellainen kerta minulle oli.
Eroseminaarissa käsitellään juuri näitä asioita. Miten lapsuudenperheen tapahtumat ja tunteet vaikuttavat aikuisuuteen ja tunteisiimme, tapaamme rakastaa. Siksi kai nämä asiat nyt pyörivät paljon päässäni juuri nyt. Ja sitten tuo kortti postilaatikossa. En arvannut kuinka se vaikuttaa. Aloin itkemään. Tuska sisälläni vyöryi ylitseni, lyyhistyin maahan. Olin surullinen. Niin surullinen kaikesta tapahtuneesta, kaikesta kivusta ja epävarmuuksista, joita minulla on.
Olisiko kuitenkin mahdollista saada välit äitiin? Edes jonkinlaiset? Etten joudu myöhemmin katumaan, kun edes yrittänyt? Vaikka olenkin yrittänyt paljon, mutta kuitenkin? Onko minulle hyväksi, jos annan anteeksi? Pitääkö? Vai satuttaako se minua vain lisää? Laitoin viestin äidilleni, kiitin kortista. Sain vastaukseksi pari kuvaa Intiasta, jossa hän on tällä hetkellä.
Eroseminaarikoulutuksessa ymmärsin, että osittain olen kasvattanut katkeruuden identiteettiä
En tiedä, mitä ajatella. Eroseminaarikoulutuksessa ymmärsin, että osittain olen kasvattanut katkeruuden identiteettiä: minä olen sellainen kuin olen, koska perhe, katkeruus ja huono äitisuhde. Onko sittenkin parempi antaa itselleen mahdollisuus päästä tästä kaikesta yli? Vaikka tapahtuneet ovat tapahtuneet, eikä niitä voi muuttaa, mutta tarvitseeko sen kaiken jatkua koko elämäni ajan?
En usko, että osaan koskaan olla normaalisti kanssakäymisissä äitini kanssa. Mutta jonkunlaiset välit voisivat olla mahdolliset. Paljon riippuu siitä, miten itse haluan tehdä. Ja sitä en osaa yhtään sanoa, mikä vastaus tuohon on. En halua olla katkera ja vihainen. Se on kuluttavaa. Se satuttaa eniten minua. Mutta onko mahdollista antaa kaikki anteeksi? Kannattaako?
Olen aika sekaisin tällä hetkellä.
Terveisin, Helka
Kommentit