Etä-Äiti

Ihastukseni Mr. Ääni tuli ja vei jalat altani – Tarina nimimerkin takana ja mitä kuuluu ihastukselleni?

Teksti:
Helka Belt

Mr. Ääni on uusi ihastukseni. Nimimerkkiin liittyy tarina.

Olen koko kevään ollut ihastuskuplassa, jonka syynä on Mr. Ääni. Nyt paljastuksia tuon nimimerkin takaa.

Instagramissani aloin jossain vaiheessa pohtimaan, että olisi hyvä saada jokin nimitys, jota voin somessa ja blogissani ihastuksestani käyttää. Kun päätin (hänen suostumuksellaan) kertoa avoimesti teille ihastuksen kulusta ja omista fiiliksistäni sen suhteen, tuli haasteeksi, miten häntä nimitän. Oikeaa nimeään en halua hänen yksityisyydensuojansa vuoksi käyttää.

Ehdotuksia olivat mm. Mr. X ja Tynnyrimies (tähän liittyy tarina, mutta tuo nimi on ehkä vähän outo, jopa minun mielestäni!). Lopulta hän itse ehdotti Mr. Ääntä, joka sai myös kannatusta. Tämä perustuu siihen, että näin hänet ensimmäistä kertaa The Voice of Finlandissa Ääni ratkaisee -osiossa ja ihastuin välittömästi hänen ääneensä, sekä puhe- että lauluääneen. Myös tarinansa, jonka hän kertoi televisiossa, vetosi minuun syvästi. Näiden vuoksi uskaltauduin laittamaan hänelle viestiä Instagramissa.

Hän osaa siis laulaa, ja todella hyvin. Olen edelleen todella ihastunut hänen ääneensä, joka on rauhallinen, matala ja miellyttävä, se sisältää vivahteita ja siksi eri tunnetilat tulevat hyvin esille. Joten Mr. Ääni on oikein sopiva nimitys hänelle. Käytän tästä lähdin sitä täällä blogissa ja Instassani.

Meillä molemmilla on myös lapsia, joten tapaamisten suunnittelu on ehkä ns. tavallisesta haastavampaa.

Tapailumme sujuu hyvin. Näemme joka viikko, vaikka asumme eri kaupungeissa, mutta kuitenkin alle tunnin matkan päässä. Kun koronarajoitukset lievittyivät, pystyimme alkaa tapailemaan myös livenä. Tätähän oli edeltänyt noin kahden kuukauden etätapailu ja -tutustuminen.

Meillä molemmilla on myös lapsia, joten tapaamisten suunnittelu on ehkä ns. tavallisesta haastavampaa, mutta ei kuitenkaan kovin vaikeaa.

Kesä tuo uutta tullessaan, en vielä tiedä mitä, mutta varmasti erilainen kuin koskaan.

Kaikki järjestelyt ovat sujuneet hyvin ja olen ollut viime viikkoina todella onnellinen. On ollut ihana tutustua häneen. En tule varmastikaan aluksi ainakaan hänestä muuta kertomaan, mutta voinen sanoa, että komea on! Saa aikaan perhosia vatsassani, keskustelumme ovat syvällisiä mutta välillä myös aivan sekopäisiä ja mikäs sen parempaa. Huumorintajumme on myös aika samanlaista. Myös arvomme kohtaavat hyvin monessa kohtaa.

Yllättäen tämä Mr. Ääni elämääni saapui ja ilolla otan vastaan jokaisen onnellisen päivän, jonka hänen kanssaan saan viettää.

Päivitykset jatkuvat Instagramissa, tervetuloa seuraamaan!

Lue myös: Olen umpi-ihastunut ja tapaamme koronasta huolimatta
Uskaltaako eron jälkeen rakastua?
Ihastuneena muutun epävarmaksi

Terveisin, Helka

X