Jari Sinkkonen kritisoi voimakkaasti vuoroviikkoasumista
Uusimmassa kirjassaan Sinkkonen kritisoi tutkijoita, jotka käyttävät tutkimuksista vain itselleen sopivan osan, mutta myöhemmin myös itse tekee niin.
Luin mielenkiinnolla Heli Pruukin ja Jari Sinkkosen kirjan ”Lapsi ja ero – eväitä eteenpäin” (Kirjapaja 2017). Se on ennenkaikkea opas vanhemmille siitä, miten eron voi hoitaa lapsen kannalta hyvin. Lainaukset ovat suoraan kirjasta.
”Harva on suunnitellut lapsen saadessaan myöhemmin eroavansa tämän toisesta vanhemmasta.”
Joskus elämä kuitenkin tuo eteen eron. Kirjassa annetaan ohjeita hyvän eron läpikäymiseen konkreettisella tasolla. Miten kertoa lapselle erosta, jos hän on 3-, 6-, 10- tai 14-vuotias? Kirjassa käydään läpi myös vieraannuttamisen käsitettä sekä yhteistyövanhemmuuden muotoja. Mitään uusia teorioita kirja ei erojen hoitoon tuo, mutta siinä on koottu hyvin yhteen yleisimmät huoltajuusmuodot, erojen tilastoja, mistä saada eroon apua ja mikä on erossa vahingollista lapsen kannalta.
”Näkemys, jonka mukaan vuoroasumisen ylivoimaisesta paremmuudesta muihin asumisjärjestelyihin verrattuna olisi olemassa vakuuttava tutkimusnäyttö, on virheellinen.”
Sinkkonen on kirjoittanut vuoroasumisesta laajasti luvussa, jossa hän käsittelee erilaisia asumisratkaisuja. Hän käyttää paljon sivuja kritisoidakseen tutkimuksia, joihin yleisesti vedotaan vuoroasumista puollettaessa. Tämän jälkeen hän nostaa esille uudehkon hollantilaisen tutkimuksen, jossa tuloksena nähtiin, ettei lasten hyvinvointiin vaikuttanut, asuivatko he vuoroviikkoisesti vai vain toisen vanhemman luona.
Seuraavaksi Sinkkonen mainitsee, että pienet, alle 2-vuotiaat lapset kärsivät hyvin paljon, jos asuvat muuten kuin vain yhden vanhemman luona. Myös 2–3 -vuotiaat näyttävät kärsivän vuoroviikkoasumisesta ja isompienkin lasten kohdalla se näyttää olevan huono vaihtoehto.
”Tasajako 50/50 voi heijastella vanhempien välistä valtataistelua eikä lapsen etua.”
On mielestäni kummallista, että kirja huomattavalta osaltaan käsittelee kritisoivasti vuoroviikkoasumista, minkä jälkeen Sinkkonen vielä käyttää valitsemiaan tutkimustuloksia painottaakseen, että vuoroviikkoasuminen on haitallista lapselle.
Negatiivinen ote on häiritsevä ja vie valitettavasti pohjaa muista kirjan osioista. Siinä olisi voinut tuoda esille, miten lapset ovat yksilöllisiä ja mikä käy toiselle, ei välttämättä ole hyväksi toiselle, eikä käyttää paljon aikaa erilaisten tutkimusten referointiin. Sinkkonen mainitsee myös läheisen kiintymyssuhteen lapsen ja vanhemman välillä, jota vuoroasuminen voi häiritä. Toisaalta hän ei tuo esille, että jotkut hyvin pienetkin lapset voivat olla kiintyneitä molempiin vanhempiinsa; pidän tätä jopa normaalina tilanteena, jolloin lapsi kärsisi suunnattomasti nähdessään toista vanhempaansa vain harvoin.
”Vuoroasuminen saattaa (tummennus minun) olla toimiva ratkaisu silloin, kun vanhemmat pystyvät hyvään tai tyydyttävään yhteistyöhön.”
Loppujen lopuksi luku asumismuodoista ei käsittele edes mitään muuta kuin vuoroasumista ja sen ongelmia. Kun tämän jälkeen Pruuki käsittelee eron mukanaan tuomia vaikeitakin tunteita ja miten niitä voisi käsitellä, muuttuu kirjan tunnelma täysin. Siksi kirjasta tulee sekava olo. Luku asumisratkaisuista on näkemyksiltään hyvin suppea ja yksipuolinen ja vanhemmat, jotka suunnittelevat vuorovanhemmuutta voivat kokea syyllisyyttä lukiessaan kirjaa.
Lue myös: Kaksi erilaista kokemustani vuoroviikkovanhemmuudesta
Terveisin, Etä-äiti
Facebook || Instagram || Twitter
Kommentit
Hei!
Mietipä itse, jos vuodesta toiseen, viikon välein, pakkaisit kamoja ja vaihtaisit kotia. Tai työpaikkaa?
Mielestäni tämä on ihan peruspsykologiaa, vaikka lapset tai ylipäänsä ihmiset ovatkin erilaisia.
Vuoroviikkoasuminen vaatisi johdonmukaista yhteistyötä vanhemmilta, jotta kasvatustavat olisivat suhteellisen samanlaisia molemmissa kodeissa. Useinkaan näin ei kuitenkaan ole ja jo pelkästään se tuo haasteen lapsen persoonallisuuden, minäkuvan ja itsetunnon kehittymiselle.
Täytyy lukea kirja, hyvä että otit asian esille. Itselläni eroaminen ei ole mielessä, mutta mielenkiinnosta voisin lukea kirjan. Itse nimenomaan olen kaivannut tieteellistä tutkimustietoa ja näyttöä vuoroviikkoasumisesta.
Kommentit
Lapsella tulee olla yksi paikka, joka on koti. Lapsen tulee mieltää yksi paikka kodikseen. Kirjoitit että ero tulee jossakin vaiheessa. Minusta tuo on väärin kirjoitettu. Toivottavasti ei tule ja jokaisen vanhemman tulee asettaa lapset ensin. Nykyajan itsekkyys ja itsensä etusijalle asettaminen on lapsia kohtaan väärin. Jos teet lapsia, elä elämä niin että turvaat lapsille molemmat vanhemmat 24/7. Eroperheessä lapset ikävöivät aina sitä vanhempaa jonka luona eivät ole. Minusta on kamalaa että lapsi joutuisi aina ikävöimään jotakin henkilöä. Jos tulee ero, vko/vko voi toimia vain jos vanhemmat asuvat lähekkäin ja ovat hyvissä väleissä. Kaikki muu on vastoin lapsen etua. Mieti tosiaan omalle kohdallesi sitä että asut joka toinen viikko eri asunnossa, tapaat eri kavereita, pukeudut eri vaatteisiin ja noudatat eri sääntöjä. Se ei ole tasapainoinen kasvuympäristö. Työni puolesta tiedän mistä puhun, ja näissä vuoroviikko-järjestelyissä lapsi on monesti hämmentynyt siitä että missä hänen kotinsa on.
Mulla itselläni on monta kotia. Siitä syystä en voisi kuvitellakaan, että mun pitäisi valita niistä yksi enkä voisi olla muualla ja pitäisi sen paikan takia ikävöidä minulle läheisiä ihmisiä. Mun mielestä itsekäs on se, joka omii lapsen noilla sun perusteilla, että ikävöi joo, mutta parempi kun ei saa viettää aikaa sen ihmisen luona, jota ikävöi. Ja sen takia, että jompikumpi tai molemmat vanhemmista riitelee, niin pitäisi sitten luopua toisesta vanhemmasta, vaikka molemmat olisi rakkaita. Lapsella on eri säännöt päiväkodissa, kyläpaikoissa, koulussa, harrastuksissa, mutta kahdessa eri kodissa on liikaa? Mun mielestä lasta vahingoittaa enemmän se, että häntä ei häntä itseään koskevissa asioissa kuunnella vaan puusilmäisesti pitäydytään yhdessä ainoassa ratkaisussa, joka ei todellakaan kaikille ole se paras. Mulla koti on siellä, missä mun rakkaat ihmiset on… Se ei ole mikään yksi paikka eikä tarvitsekaan olla ja hämmentäähän se lasta, jos kodiksi mielletään vain se paikka, jossa on osoite, mutta sydän sanoo muuta.
Erittäin hyvin perusteltu kommentti.
Meillä on vuoroviikkolapsi, ja hyvin sujuu. Itse luotan siihen tutkimukseen, jonka mukaan itse vuoroasuneet aikuiset valitsisivat saman muodon lapselleen, jos ero tulisi. Samoin uskon, että ihmiset ovat tärkeämpiä kuin paikka – se, että lapsi tuntee olevansa molemmille vanhemmille yhtä tärkeä. Lapselle se läsnäolo on kuitenkin tärkeintä, ja on vaikea olla läsnä, jos ei näe. Toki on otettava huomioon lapsen luonne ja ikä, vanhempien yhteistyö ja asuinpaikka, mutta nämä asiat ovat voivat olla vaikeita myös muissa asumisjärjestelyissä. Sinkkosella on hyviä pointteja, mutta joissain asioissa tuntuu, että hän on puolensa päättänyt eikä hievahda, tutkimuksia eli ei.
Itsekin olen taipuvainen ajattelemaan näin. Että vuoroviikkolapset itsekin suosittelevat vuoroasumista. Itse näin isääni viikonloppuisin, joskus kuukaudessa kerrran, ja en todellakaan suosittele. Olin eron aikoihin 4-vuotias. Todellakin olisin mieluummin nähnyt useammin ja koen etääntyneeni isästä tosi paljon tämän takia. Joten…minusta kun ihan OIKEASTI pitäisi katsoa jokaisen lapsen kohdalla erikseen, mikä on hyväksi ja mikä ei. En oikeasti jaksa uskoa, että lapseni kärsii siitä, että saa olla vuoroviikoin molempien luona kun niin ilolla ja onnella lähtee ihan kummankin luokse <3
Kannattaa selvittää sun nyt ihan aluksi tuota kiintymyssuhdetta, erityisesti alle 3-vuotiailla. Ja mitä se tekee sen ikäiselle lapselle, jos joutuu olemaan erossa ensisijaisesta hoitajastaan. Valitettavasti se on todella tuhoisaa lapsen psyyken ja tulevaisuuden ihmissuhteiden kannalta. Sinkkonen on tämän aiheen erityisasiantuntija. Olen pahoillani, mutta niin se vain on. Vielä ehdit muuttaa suuntaasi rakas äiti ystäväni, ja toimia lapsesi parhaaksi. Uskalla avata silmäsi totuudelle. Ja tämän sanon kaikella rakkaudella, en tuomitsemisella.
Kiitos huolenpidosta, mutta lapsemme voi hyvin ja ei ole mitään syytä epäillä, että vuoroviikkoisuus olisi ollut hänelle haitaksi, jota hän on jo tehnyt 2 vuotta. Kun taas esikoiselleni se ei käynyt, jolloin muutimme heti järjestelyä, joten edelleen seison sanojeni takana, jokaisen lapsen kohdalla katsottava yksilöllisesti.
Ja toinen asia, jos tituleeraat minua ystäväksi ja rakkaaksi, kaiketi tunnet minut, joten miksi sanoa anonyyminä mitään? sitä en ole ikinä ymmärtänyt, suoraankin voi sanoa, ainakin ja varsinkin ystävät. En ymmärrä nimettömänä arvostelua juuri muutenkaan.
Yleensä suopeana katson näitä anoja kommentteja, mutta välillä tulee ymmärrys vastaan.
Kaikella rakkaudella.
En tunne sinua ollenkaan IRL! Ystävä rakas on vain puhetapani 🙂
Ihmeellisiä ennakkoluuloja vuoroviikkoasumisesta ihmisillä jotka eivät ole sitä edes kokeilleet.
Lapsi ei muuta tai vieraile vanhempien luona. Se asui siellä. Se ei pakkaa ja raahaa kamoja ees taas. Sillä on kummassakin kodissa lelut ja vaatteet ym tavarat. Se ei nuku patjalla ja kyläile vuoroviikoin. Sillä on oma huone ja sänky!
Jostain eri vaatteista ei kannata edea nillittää, sillä eihän lapsi muutenkaan käytä seuraavalla viikolla samoja vaatteita kun edellisellä. Nehän on pyykkikorissa. Miksi ihmeessä lapsi käyttäisi eri ulkovaatteita toisessa kodissa? Kuka tällaisenkin ennakko-oletuksen on keksinyt. Nehän kulkeutuu päällä kun menee toiseen kotii. Äly hoi älä jätä.
Mitä tulee psyykkeeseen lapsi ei juuri vuoroviikkoisuuden vuoksi ikävöi kun näkee kumpaakin vanhempaa usein ja jatkuvasti soittelee videopuheluita ja pääsee vapaasti käymään toisella vanhemmalla jos keskellä viikkoa ikävä iskee. Eli näkee jatkuvasti kumpaakin vanhempaa. Jos näkisi vain kahdesti kuussa toista vanhempaa siitä etääntyy, alkaa ikävöidä ja kokee hylkäämisen. Kaksi kotia ei tarkoita eri kavereita vuoroviikoin. Lapsi käy silti samaa pvkotia ja koulua kuin ennenkin ja leikkii samojen kavereiden kanssa.
Lapsi ei kasva kieroon kahdessa rakastavassa ja turvallisessa kodissa jossa on samat säännöt (vanhemuus ei lopu eroon ja yhtä köyttä on vedettävä), mutta yhdessä riitaisassa epäterveen parisuhdemallin opettavassa perheessä epäilemättä kasvaa tunnelukkoiseksi ja edestään löytää samat ongelmat aikuisenakin.
Jos tällainen terve vuoroviikkohuoltajuus ei toimi niin silloin ei missään nimessä kannata lähteä edes yrittämään.
Lapsi on usein hyvinkin lojaali omille vanhemmilleen. Eron ja vuoroasumisen mahdollinen negatiivinen vaikutus voi näkyä hänellä vasta myöhemmin aikuisena. Reipas ja kiltti lapsi ei aina tarkoita sitä etteikö hän kärsisi esimerkiksi vuoroviikkoasumisesta yhtään.
Juuri näin! Vahingot näkyvät useimmin vasta aikuisuudessa, etenkin parisuhteessa. Ja sitten lapsen omassa vanhemmuudessa. Esim usein perustellaan pienten vauvojen huudatus unikoulua sillä, että lapsi on ”normaali” seuraavina päivinä, iloinen ja reipas jne. Mutta tutkimusten mukaan itkemään yksin jätetyt lapset kokevat aikuisena vaikeaksi sen, että olisivat rakastettuja ja arvokkaita. He myös luovuttavat helpommin. Eli vuoroviikkoasumisen näkyvät hedelmät ovat myös poimittavissa myöhemmin, lapset maksavat sen hinnan aikuisina.
Entäs ne hedelmät, joita poimitaan, kun lapselta on lapsen sanojen mukaan ”varastettu” toinen vanhempi tai että heidät on ”varastettu” ? Eikä edes kokonaan, mutta se yhdessä vietetty aika, mikä olisi ollut vuoroviikkosysteemin aikana. Sille vuoroviikkosysteemille kun oikeasti ei useinkaan ole estettä eikä läheskään aina vahingoita lasta. Lapset kärsivät eroista, riidoista ja siitä että heitä ei kuulla. Epäilen aika vahvasti, että syyt traumoille ovat jossakin muualla kuin nimenomaan vuoroviikkosysteemissä. Mennään liikaa papereiden mukaan, lapset eivät ole päätöksissä ykkösinä, ei jousteta puolin ja toisin ja se sama ongelma on ihan viikonloppusysteemeissäkin ehkä jopa enemmän, kun teoreettistakin joustovaraa on vähemmän. Kiltit lapset ja ulospäin kaikki hyvin näissäkin tapauksissa, mutta lasten puheissa lähipiirille hiukan toisin kuitenkin, ei siis ilmene vasta aikuisena. Joskus lapsen on parempi toisen vanhemman hoivassa, mutta sillä perusteella, mitä olen nähnyt ja kuullut, niin normaalitilanteissa lapset toivovat, että saavat nähdä ja pitää yhteyttä molempiin vanhempiin tasapuolisesti ja joustavasti. Viikonloppusysteemissä harvemmin onnistuu, varsinkin jos toisen vanhemman asenne on kielteinen. Silloin vuoroviikkosysteemi vähentää riitaa edes siitä yhdestä asiasta, että voiko lapsi olla toisen vanhemman luona vai ei. Vuoroviikkosysteemi ehkä jopa kannustaa keskusteluun ja yhteistyöhön ja joustoon, kun ei ole vain toisen vanhemman määräävää sanelupolitiikkaa ja molempien on mahdollista joustaa. Siinäpä miettimistä millaisen mallin lapsi parisuhteelle tai perhe-elämälle saa, jos ainoa oikea tapa eron jälkeen on muka olla lähinnä vain toisen vanhemman luona. Ei mielestäni ihan ihannemalli tai ihannetavoite. Mielestäni lasten on hyvä nähdä sellaista mallia, jossa heidän/lasten asioista pystytään sopimaan ja keskustelemaan heidän etujen ja toiveiden mukaisesti erosta huolimatta ja luonolo/tapaamissysteemistä riippumatta. Jokaisella perheellä ja lapsella pitäisi olla oikeus valita, mitkä ratkaisut heille parhaiten sopivat ja tarvittaessa muuttaa niitä ilman että ulkopuoliset tuomitsevat heidän päätökset ja ratkaisut.
Terapeuttien sanoma voi syyllistää vanhempia ja ei se lähtökohtaisesti ole huono juttu. Vanhempia saa ja pitääkin herätellä miettimään ratkaisujensa ja tekojensa vaikutuksia lapsiinsa. Syyllisyyden tunne voi joskus aloittaa suuremman henkisen kasvun. Havahtuu. Jos syyllistynyt olo tulee niin on hyvä miettiä miksi näin tapahtuu.
Hei!
Mietipä itse, jos vuodesta toiseen, viikon välein, pakkaisit kamoja ja vaihtaisit kotia. Tai työpaikkaa?
Mielestäni tämä on ihan peruspsykologiaa, vaikka lapset tai ylipäänsä ihmiset ovatkin erilaisia.
Vuoroviikkoasuminen vaatisi johdonmukaista yhteistyötä vanhemmilta, jotta kasvatustavat olisivat suhteellisen samanlaisia molemmissa kodeissa. Useinkaan näin ei kuitenkaan ole ja jo pelkästään se tuo haasteen lapsen persoonallisuuden, minäkuvan ja itsetunnon kehittymiselle.
Täytyy lukea kirja, hyvä että otit asian esille. Itselläni eroaminen ei ole mielessä, mutta mielenkiinnosta voisin lukea kirjan. Itse nimenomaan olen kaivannut tieteellistä tutkimustietoa ja näyttöä vuoroviikkoasumisesta.
Moikka! Tässä en ottanut tällä kertaa kantaa onko vuoroasuminen hyvä vai huono, vaan siihen että koko asumismuoto-luku ei käsitellyt muuta kuin negatiivista puolta vuoroasumisesta. Onhan sitä muitakin asumismuotoja, niilläkin hyviä ja huonoja puolia..ero-oppaassa minusta pitäisi kertoa monia vaihtoehtoja ja monipuolisesti. Sitä tämä kirja ei tee. Siksi kritisoin kirjaa, en vuoroasumista tai ole sen puolella, aina ainakaan. Kannattaa lukea kirja, ja mennä alkulähteille, mitkä mainitaan luvussa, eikä lukea vain tätä kirjaa, koska näkemys on niin suppea juuri tässä.
Jari Sinkkosella on pitkä työkokemus lastenpsykiatrin työssä ja lasten terapeuttina. Hänellä on kokemusta monelta vuosikymmeneltä. Kannattaa kuunnella herkällä korvalla hänen näkemyksiään. Sinkkonen tietää mistä puhuu. Ei hän turhaan esitä huolta mm. erolasten hyvinvoinnista esimerkiksi vuoroviikkoasumisessa. Kaikki asiat eivät ole mukavia vanhempien mielestä mitä lastenpsykiatrian dosentti sanoo. Hän ei kaunistele asioita mistä puhuu.
Se, että psykiatri työssään näkee ongelmia, ei tarkoita sitä, että hyvinvoivia perheitä, eroperheitä ja vuoroviikkoperheitä ei olisi. Niissä hyvinvoivissa perheissä kun harvemmin haetaan apua psykiatrilta, joten eipä sitten taida psykiatreilla, varsinkaan yhdellä, olla tietoa ihan niin laajasti kuin äkkiseltään luulisi.
Sinkkosella on useiden muiden kollegoiden näkemyksiä varmasti taustalla. Tutkijana ja lääkärinä hänen kommentit perustuvat ensisijaisesti tieteelliseen tutkimukseen eikä mututietoon ja mielipiteisiin. Hänellä on pitkä perspektiivi vuosikymmenien ajalta lukuisten perheiden kanssa. Häne ei elä umpiossa kuten emme usein me muutkaan. Keittiöpsykologia on asia erikseen. En lähtisi itse kärkkäästi arvostelemaan häntä ja hänen näkemyksiään, ellen olisi alalla työskentelevä kollega. Kritiikki on taitolaji.
Taitaa bloginkirjoittaja itse vastata täällä? Kritiikki blokataan blogissa tarkkaan ja jos on eri mieltä niin voi kauhistus?
Ei Sinkkonen missään umpiossa elä pelkkänä psykiatrina? Hänellä on kyllä lääkärinä ja tutkijana paljon yleisesti tietoa lapsen psyykkisestä kehityksestä ja miten ero ja asumismuodot voivat vaikuttaa lapseen. Hän on varmasti muun erikoisalojen kollegoidenkin kanssa keskustellut ja elää ja näkee ympärilleen kuten muutkin. Keittiöpsykologia on aina vähän eri asia. Tiede perustuu faktoihin eikä uskomuksiin ja mielipiteisiin.
Juuri näin. Eiköhän tässä ole ihan faktaa pohjalla eikä vaan mikään tuulesta tempaistu idea, Jos tähän on vastaan väittäminen niin vähän samaa luokkaa kuin neuvolassa saadut ravitsemus ohjeet ”ne ovat vain suosituksia ja vauvalle voi antaa ihan hyvin suolaa ja sokeria kun naapurin Mirkku niin teki eikä mitään ongelmia ole tullut”…
Eikö täällä muka ole sallittua lukijoiden erilaiset mielipiteet? Ja miksi ihmisen pitäisi olla ammattipsykologi voidakseen havannoida, mitä ympärillä tapahtuu? Aika noloa tuo toisten haukkuminen keittiöpsykologiksi vain eri mielipiteen takia, jolle nyt kuitenkin on ihan pätevät perusteet. Kokemusoppiminenkin kun on mahdollusta ihan tavan tallaajille eikä vain kouluttautuneille ammattilaisille. Se on kaukana mudusta.
Mulla oli lapsena kaveri, joka asui vuoroviikoin vanhempien luona. Muistan tunteneeni surua kaverini vuoksi, koska hän tuntui olevan hukassa. Molemmilla vanhemmilla oli uudet puolisot ja ”uudet perheet”. Tämä tyttö asui molemmissa kodeissa, muttei kumpikaan tuntunut pysyvältä eikä tyttö tuntunut kuuluvan mihinkään. Itse asuin sisarusteni kanssa vain äidin luona ja surkuttelin kaverini kohtaloa. Häntä ei voinut tavata koulun jälkeen kuin joka toinen viikko. Edelleen näin aikuisena tytön elämä tulee ajoittain mieleen. Sellaista elämää en haluaisi omille lapsilleni.
Luen tätä palstaa, koska entinen puolisoni, lasteni äiti, on etä-äiti. Samalla seurustelen naisen kanssa joka on etä-äiti. Tästä palstasta on saanut näkökulmia siihen miten he voivat nähdä elämänsä tilanteita.
Lapsillamme on vuoroviikko asuminen ollut nyt noin viisi vuotta elämän muotonansa. Yksi koulu, samat kaverit ja tämän on mahdollistanut se, että asumme kohtuu lähellä toisiamme. Aika-ajoin tarvittaessa olemme kasvotusten tekemisissä ja kasvatusideologia on käsittääkseni edelleen samanlainen. Niinhän se oli yhdessä asuessammekin.
Jotakin on tehty hyvin vaikkakin kommentti on jo kolmen vuoden takaa. Nimittäin lapsi sanoi silloin kun kysyin, että mistä olet tuohtunut: ”Ottaa päähän, että minulla on kaksi hyvää kotia ja kaverilla X ei yhtään hyvää kotia.” Se on teinin suusta iso lause.
Nykytilanteessa näitä lapsia on ohjaamassa läheltä siis neljä aikuista entisen kahden sijaan. Toki kun ikää on tullut niin omat ja ystävien näkemykset ohjaavat koko ajan merkittävämmin heidän elämää eteenpäin.
Hyvä esimerkki siitä on, että itse päättävät missä vaiheessa ovat kummankin luona. Osaavat huomioida siis myös meidän läsnäolot. Silloin kun toinen vanhempi ennättää olla vähemmän tekemisissä niin suotta tyhjään asuntoon menevät.
Tapauskohtaista siis meidänkin tilanne on ja tilastot kertonevat isot linjat. Sen ison linjan perässä Sinkkonen ymmärtääkseni on.
Taitaa nyt vain herra olla yksin vastustuksen kanssa ja oma elämäntyö vaarassa, kun laajat kansainväliset tutkimukset on rantautunut Suomeenkin. Teoreetikko puhuu vuonna 1926 syntyneen suulla, mutta, kun empiirinen laaja tutkimus on aukoton. Vaikkapa Linda Nielsenin 60 tutkimuksen metatutkimus tai Malin Betgström tutki 150.000 vuoroasumisessa olevaa lasta. Jokaisen johtopäätelmä yhtäläinen; lapset voivat paremmin, vähemmän psykososiaalisia ongelmia, vuoroasumisessa olleet lapset suosivat omille lapsilleen vuoroasumista. Sattuipa myös Euroopan neuvostokin kuulemaan laajasti asiantuntijoita ja päätyi suosittelemaan kaikille jäsenmaille vuoroasumista. Sinkkonen taitaa nyt vain olla omalla agendalla.