Jari Sinkkonen: Pienten lasten vuoroasuminen on hylkäämisten sarja
Jari Sinkkonen ei suosittele vuoroasumista pienille lapsille. Kuva: WSOY
Jari Sinkkonen sanoo kirjassaan Onnellinen lapsi, että vuoroasuminen on lapselle hylkäämisen kokemus.
Suora ote kirjasta sivulta 57: Alle nelivuotiaiden lasten vuoroasumiseen suhtaudun myös kielteisesti, sillä pikkulapsi ei pysty hahmottamaan viikon mittaista eroa vanhemmasta, vaan kokee hylkäämisten sarjan.
Minä en ole asiantuntija, enkä lapsipsykiatrian ja -kehityksen tutkija. Minä voin vain nojata omaan kokemuksiini lapsistani ja heidän vuoroasumisestaan. Lisäksi voin kysyä jo kohta 17-vuotiaalta lapseltani, miten hän on vuoroasumisen kokenut. Enkä voi sitäkään sanoa, jos hänelle tai nuoremmalleni on aikuisiässä tulossa traumoja siitä, että he ovat vuoroasuneet vanhempiensa kodeissa.
Mutta silti aion olla eri mieltä Sinkkosen kanssa. Hänen kirjansa on muutoin ollut yllättävän avarakatseinen ja siinä puhutaan myös perheiden, sukupuolien ja seksuaalisuuden monimuotoisuudesta. Hän jopa sanoo, ettei voi antaa mitään perustavaa laatua olevia sääntöjä lasten kasvatukseen, koska jokainen lapsi on kuitenkin erilainen.
Vuoroasumiseen hän kuitenkin haluaa antaa hyvin jyrkän mielipiteen. Jostain syystä tämä asia ei ansaitse hänen mielestään tuota avarakatseisuutta.
Kuinka paljon enemmän lapsi kokee hylkäämistä, jos ei näe toista yhtä tärkeää vanhempaansa kuin vaikkapa vain joka toinen viikonloppu?
Jos lapselle on nuoresta lähtien syntynyt molempiin/kaikkiin vanhempiinsa/huoltajiinsa syvä kiintymyssuhde, hän kokee molemmat hyvin tärkeiksi itselleen. Sinkkonenkin puhuu hyvin isän merkityksestä jo vauvaikäiselle. Olen itse nähnyt, kuinka nuorimmaiseni oli yhtä kiintynyt jo ennen ensimmäistä ikävuottaan molempiin vanhempiinsa.
Mitä tapahtuisi tällaisessa tilanteessa, jos vanhemmat eroavat ja eivät päädy tällaisten ohjeiden ja suositusten vuoksi vuoroasumiseen? Kuinka paljon enemmän lapsi kokee hylkäämistä, jos ei näe toista yhtä tärkeää vanhempaansa kuin vaikkapa vain joka toinen viikonloppu? Eikö se olisi paljon huonompi vaihtoehto?
Sinkkonen sanoo jopa samalla sivulla, että voisivatpa eronneet vanhemmat olla vielä muutamia vuosia yhdessä, jottei lapsen tarvitsisi joutua vuoroasumiseen. Tätä ohjetta en voi mitenkään pitää järkevänä. Jos vanhemmat päätyvät syystä tai toisesta eroon, ei ole hyväksi yhtään kenellekään, että perhe asuu yhdessä vielä vuosia. Ja jos ja kun lapsi tajuaa, että tämä tapahtuu hänen vuokseen, hän alkaa syyttämään itseään.
Puhumattomuudesta, riitelystä, karttelusta, rakkaudettomuudesta ja mököttämisestä syntyy lapselle paljon vakavampia seurauksia myöhemmin kuin siitä, että vanhemmat eroavat ja lapsi saa kaksi rauhallista kotia.
En ikinä voi antaa ohjetta, että älkää erotko lapsen takia. Tietenkään en voi myöskään suositella eroa vaihtoehtona jokaiseen ongelmaan. Mutta joskus ero on ainoa vaihtoehto. Silloin lapselle on haitallista, jos vanhemmat eivät eroa. Puhumattomuudesta, riitelystä, karttelusta, rakkaudettomuudesta ja mököttämisestä syntyy lapselle paljon vakavampia seurauksia myöhemmin kuin siitä, että vanhemmat eroavat ja lapsi saa kaksi rauhallista kotia.
Vanhempi poikani sanoo, että vuoroasuminen oli niin hänelle hyvä vaihtoehto. Hän ei kokenut olevansa hylätty, ikävissään tai toisen vanhemman kaltoinkohtelema siksi, että hän asui vuoroviikoin toisen luona. Hän taas sanoo, että nyt kun olen etävanhempi, on ikävä toisen luokse enemmän läsnä kuin silloin, kun hän pienenä asui molempien luona viikottain.
Kuva: WSOY
Näen lapsistani, etteivät he koe hylkäämistä. Tähän perustan näkemykseni siitä, ettei voi antaa yksiselitteistä sääntöä siitä, milloin vuoroasuminen ei käy lapselle. Pysyn edelleen kannassani siitä, että jokainen tilanne on arvioitava erikseen ja uniikkina.
Muutoin voin suositella tätä Jari Sinkkosen uutta kirjaa. Se on raikas ja tuo esille sen, että hän ymmärtää lapsista paljon. Hän kertoo myös omasta hylkäämiskokemuksistaan lapsuudessaan. Ehkä siksi onkin ymmärrettävää, ettei hän puolla sitä, että lapsi on erossa vanhemmistaan pitkiä aikoja. Silti en pidä hyvänä, että erovanhemmille annetaan jäykkiä suosituksia siitä, mikä asumismuoto lapselle käy.
Näytä tämä julkaisu Instagramissa.
Lue myös:
Jari Sinkkosen uusi kirja lyttää vuoroasumisen
Vuoroviikkolapsi, kaksi asuinkuntaa ja alkava koulu
Vuoroviikkolapset suosittelevat vuoroasumista
Vuoroasumiseen liittyviä kliseitä, kumoan ne kaikki
Terveisin, Helka
Kommentit
Kun eroista puhutaan, harvoin puhutaan siitä, mikä voisi olla vaihtoehto erolle: Se, että haetaan apua, nöyrrytään katsomaan peiliin, pyytämään ja antamaan anteeksi. Me ollaan mieheni kanssa selvitty eteenpäin sellaisista kriiseissä, joista ei uskottu selviävämme. Tukea on saatavilla myös siihen, että pysytään yhdessä. Ja lapsille se on todellinen turva, että äiti ja isi selvittävät aikuisen vastuullisuudella asiat ja takaavat lapselle pysyvän, turvallisen kodin.
Kommentit
Ymmärrän tässä hyvin Sinkkosen näkemystä nimenomaan pienten lasten kohdalla. He eivät vielä ymmärrä mihin äiti/isä katoaa. Olen kuullut tuttuni kautta eronneesta perheestä, jossa 6- kuukautinen VAUVA asui vuoroviikoin kummankin luona. Tämä tuntui pöyristyttävältä, kyllä näissä vaan pitää ottaa lapsen ikä ja ymmärrys huomioon,
Itselläni on eroperhe ja sinnittelin eroajatuksen jälkeen vielä muutaman vuoden, että lapset olisivat vähän isompia. Ja koin sen hyväksi ratkaisuksi, varsinkin, kun meillä oli ihan toimiva (kaveri)suhde heidän isänsä kanssa. Lapset, toden totta, olivatkin sitten siinä vaiheessa juuri hyvässä iässä (5v. ja 8v.) ja kahden kodin asuminen sujui hämmästyttävän helposti. Asumme lähekkäin ja meillä on ollut aina viikko-viikko, mutta sen lisäksi lapset ovat toisen luona joka torstaina, eli koskaan ei olla koko viikkoa erossa toisesta vanhemmasta. Ja muutenkin voi sujuvasti tulla käymään tai soitella videopuheluita toisenkin viikolla.
Mikäli meillä olisi varaa, tekisin itse kuten nämä Hagmannit: molemmilla oma pieni asunto ja lapsilla pysyvä iso koti, jossa kumpikin vanhempi asuu vuorottain. Harmi kyllä tähän harvalla on varaa, mutta jonkinlainen asumisen muokkaaminen lasten tilanteen mukaan voi joskus olla noin muuten paikallaan.
Minulle itselleen vuoroasuminen olisi ollut katastrofi. Olen tosi herkkäuninen ja uudessa paikassa nukahtaminen on aina vaikea (vaikka paikka olisi ennestään tuttu). Mieheni kolmesta lapsista kahdelle se on sopinut ja kolmannelle ei. Olemme nyt jo kaikki aikuiset, sekä minä että lapset 🙂 Hyvin yksilöllistä se on. Kannattaa varmaan kuunnella lasten mielipidettä tässäkin asiassa.
Voisikohan Sinkkonen myös puhua mahdollisuudesta, että vanhemmat asuvat lähekkäin, jolloin viikko-viikko rakennetta ei synny, vaan pienet lapset voivat nähdä molempia vanhempia viikottain. Tämä toki tarvitsee jonkinlaista yhteistyötä vanhempien kesken. Tämä on toiminut ainakin meillä, vaikkakaan emme parhaimmissa väleissä ole. Itse valitsin lasten isän naapurista pienen asunnon, joka saa kelvata pari vuotta, tämän jälkeen lapset ovat tottuneet eroon ja kasvaneet, jotta pidempää asumisetäisyyttä voi miettiä. Lapset ja heidän tarpeet etusijalla.
Kun eroista puhutaan, harvoin puhutaan siitä, mikä voisi olla vaihtoehto erolle: Se, että haetaan apua, nöyrrytään katsomaan peiliin, pyytämään ja antamaan anteeksi. Me ollaan mieheni kanssa selvitty eteenpäin sellaisista kriiseissä, joista ei uskottu selviävämme. Tukea on saatavilla myös siihen, että pysytään yhdessä. Ja lapsille se on todellinen turva, että äiti ja isi selvittävät aikuisen vastuullisuudella asiat ja takaavat lapselle pysyvän, turvallisen kodin.