Etä-Äiti

Jo toinen ilta samalla viikolla, kun MOLEMMAT pojat ovat luonani

Teksti:
Helka Belt

Kun toinen on etä- ja toinen vuoroviikkolapsi, ei ole niin sanottua, että sisarukset näkisivät toisiaan kovin usein. Siksi kun he näkevät, ovat ne tilanteet ihania ja tärkeitä.

Varsinkin nuorempi on ikävöinyt välillä kovastikin veljeään. Siksi on sydäntälämmittävää, että tällä viikolla poikkeuksellisesti jo KAKSI ILTAA on mennyt niin, että molemmat lapset ovat luonani. Tällainen tapahtuu melko harvoin: teini käy verrattain vähän luonani ja nyt ei ole edes nuoremman äitiviikko. Joten nämä kaksi iltaa ovat arvokkaita ihan meille jokaiselle.

Lapsi voi ikävöidä kovasti omaa sisarustaan, jota näkee harvoin.

Meidänkaltaisissa perheissä, joissa sisaruspuolet eivät asu samassa osoitteessa ja ovat osan aikaa tahoillaan myös toisen vanhempansa luona, voi muodostua tilanteita, jolloin he näkevät harvakseltaan. Lapsi voi ikävöidä kovasti omaa sisarustaan, jota näkee harvoin.

Eipä näitä kuvia katsoessa paljoa tarvitse miettiä, nauttivatko pojat toistensa seurasta. Sunnuntaina taisin ihan vallan itkeä, kun näin heidät yhdessä. Instagram-storyni tuosta päivästä on edelleen nähtävillä. Halusin sen tallentaa kohokohtiin, koska päivä tuntui erityiselle ja tärkeälle. Mukana on myös harvinaista yhteisvideota pojistani.

Tällaiset pienet, tärkeät hetket, jotka voivat kuulostaa mitättömille muiden korviin, ovat meidän perheellemme elintärkeitä. Kunpa näitä tulisi jatkossa enemmänkin.

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Henkilön Helka Belt (@etaaiti) jakama julkaisu

Terveisin, Helka

Facebookiin

X