Kauhun hetket lastenhuoneessa – ”Osaisinko tehdä mitään, jos..”

Minulla oli eilen illalla kauhun hetket lastenhuoneessa. Tilanne sai minut miettimään hyvin paljon asioita, jotka pitää muuttaa.

Olin laittanut lapseni nukkumaan noin tuntia aikaisemmin. Jostain syystä havahduin, kun katsoin televisiota. Ehkä olin kuullut jonkin liikahduksen tai äännähdyksen. Hiivin lastenhuoneeseen, jossa 4-vuotiaani nukkui, tällä kertaa yksin, koska isompi lapseni ei ollut kotona.

En kuullut lapseni hengittävän.

Hiivin ihan hänen luoksensa. Ja en kuullut mitään. Jämähdin kauhusta paikoilleni, korviin humahti kova paukahdus, kun kauhu nousi kohti kurkkuani. En kuullut lapseni hengitystä. Painoin korvani aivan hänen suunsa eteen, ja en silti kuullut mitään. Hirvittävät skenaariot alkoivat pyöriä mielessäni: lapsi ei hengitä, hän on kuollut, onko hän tukehtunut, mitä tein illalla väärin, menetänkö hänet nyt, apua, apua..

Ravistelin lastani, ja mitään ei tapahtunut. Olin jo aivan kauhuissani, itkin ja juoksin kännykkäni luokse ja takaisin lapseni luokse. Ja sitten hän liikahti, äännähti, käänsi kylkeään ja otti unilelunsa kainaloon.

Ravistelin lastani, ja mitään ei tapahtunut. Olin jo aivan kauhuissani.

Lysähdin turtana lattialle. Nyt kyyneleet valuivat jo pitkin poskiani. Koko tilanne oli kestänyt ehkä minuutin, mutta tuon minuutin aikana oli koko elämä. Kaikki se kauhu – sen ymmärrys, että voin menettää lapseni. Tunne, kun ei osaa tehdä mitään. Ja tuo ajatus jäi mieleeni, kun hiivin takaisin sänkyyni ja en saanut unta lähestulkoon koko yönä.

Osaisinko tehdä mitään, jos lapseni ei oikeasti olisi hengittänyt? Olen käynyt ensiapu I ja II -kurssit, joissa käytiin lapsenkin elvytystä läpi. Mutta suoraan sanottuna en muista niistä juuri mitään. Osaisin ehkä antaa suusta suuhun -hengitystä, mutta oliko niihinkin tullut jo jotkut uudet suositukset? Olin ehkä lukenut jostain niin?

En ole yhtään varautunut hätätilanteisiin. Lapsemme ovat kuitenkin täysin meidän huolenpitomme varassa.

En ole siis varautunut hätätilanteisiin. Se on väärin. Lapsemme ovat täysin meidän huolenpitomme varassa. Entä jos en osaa auttaa heitä, kun hätä on suurin? On pakottava velvollisuutemme osata auttaa, kun lapsi on vaarassa. Siksi aion ottaa selvää, mitä pitää tehdä, jos lasta joutuu elvyttämään.

Sain ensiapua elvytystietouden etsimiseen artikkelista, jossa sanottiin, että elvytyksen voima tulee suhteuttaa lapsen kokoon. Siinä myös sanotaan, että jos ei tunne hengitystä eikä saa lasta heräämään, täytyy elvytys aloittaa, kun on soitettu 112. Tässä tilanteessa olin aeimmin: en saanut lastani hereille. Seuraavalla kerralla, ehkä tositilanteessa, osaan varmasti elvyttää lastani. 

Lapsemme ovat meidän aarteemme, lahjamme ja kaikkemme. Haluan osata auttaa, heitä, jos heillä on hätä.

Lapsemme ovat meidän aarteemme, lahjamme ja kaikkemme. Se, että tietää, mitä tehdä hädän hetkellä, auttaa siinä, ettei jähmety paikoilleen. Tähän on todellakin hyvä valmistautua etukäteen. Se on pieni vaiva siihen nähden, että voi pelastaa rakkaimpansa hengen. Sen veraan suuren herätyksen tähän tilanteeseen sain, että aion käydä lasten elvytyksen kurssin heti, kun se on mahdollista.

Lue lisää lasten elvytyksestä Duodecimin ja Punaisen Ristin sivuilta.

Terveisin, Etä-äiti

Facebook II Instagram