Kermat päältä!

Minä kuorin kermat päältä. Ja nuolen vielä lusikan hartaudella puhtaaksi, kaavin astian reunat ja pohjankin täysin puhtaaksi. Kermaa ei voi syödä koko ajan. Kermavaahdosta tulee äklö olo, jos sitä syö joka päivä koko ajan. Mutta jos sitä saa harvoin. Niin kuka sen jättää syömättä? Kuka jättää kermavaahdon sivuun ja syö mieluummin porkkanaa? No en minä ainakaan.

Niin siis mitä?

Facebook-sivuillani oli muutama päivä sitten aivan upea, mieltähavahduttava keskustelu. Että minä sen vain otan kermat päältä. Ja se on enemmän kuin okei. Se on must. Keskustelu lämmitti mieltäni aivan hurjan paljon. Sain jotenkin varmennusta siitä, että teen juuri niin kuin pitääkin.

”Kuka jättää kermavaahdon sivuun ja syö mieluummin porkkanaa?”

Minulta kysyttiin: kai minunkin luonani tehdään läksyjä, siivotaan, pestään pyykkiä, ehkä käyn töissäkin silloin, kun etälapseni on luonani. Jäin oikein miettimään. Ei kyllä. Ei ollenkaan. Minä olen pahimmanlaatuinen lepsuileva etä-äiti. Läksyt tehdään ennen kuin minun luokseni tullaan. Pyykitkin viedään isän luokse viikonlopun jälkeen, muutenhan ne vaatteet jäisivät luokseni ja olisivat täysin väärässä paikassa silloin kun poika niitä eniten tarvitsisi. Meillä ei nipoteta siivoamisesta tai petaamisesta silloin kun on etäpojan viikonloppu. Ei siihen ole aikaa. On kiire nauttia! Minä kuorin kermat päältä ja oikein hartaudella!

”On kiire nauttia!”

Lukijani sanoi, että se on myös lapsen oikeus. Miten mahdottoman hyvin sanottu! On etälapseni oikeus, että me juhlimme ja vietämme reilusti hyvillä omillatunnoilla vain vapaa-aikaa lekotellen ja yhdessä oleskellen, kun hän on luonani. Ei tulisi mieleenikään lähteä töihin siitä. Tai passittaa läksyjen tekoon.

Niin. Lapsen etu. Jos etä-äidinkin, mutta varsinkin lapsen. Ihanasti sanottu.

Ei se aina helppoa ole. Se on rankkaa.Olen täysin ulkopuolinen lapseni todelliseen arkeen. Jään niin paljosta paitsi. Mutta niistä viikonlopuista meiltä ei puutu mitään! Sen voin sanoa. Läsnäolo on se tärkein, sanoi toinen etä-äitilukijani. Niin. Mitä timantteja minun lukijani minulle antavatkaan. Ajattelemisen aihetta. Että minähän teen tässä ihan oikein, etä-äidin elämässäni.

Tuli esille, että usea etävanhempi voi ajatella, että lähi-isit ja -äidit saa kaiken lapsesta, ne kermatkin. Että jos en saa olla lähi en ole sitten kunnollinen etäkään. Ja sitten eivät enää katkeruudeltaan osaa nauttia siitä kermasta, mikä on vispattu kuohkeaksi ja tarjoillaan nenän edessä kultalautaselta. Minulle kyllä kelpaa. Saanko vielä yhden nuolaisun?

”Mitä timantteja minun lukijani minulle antavatkaan!”

Etävanhemman katkeruus ja kieltäytyminen sitten siitä, mitä on, kun ei kerta saa kaikkea, on itsekästä ja väärin varsinkin lasta kohtaan. Erittäin hyvä pointti. Etävanhemmuus on haastava laji, sanoi lukijani. Niin kyllä on.

Mutta on se kerma hyvääkin. Ai että se onkin.

Lusikkaa hartaudella nuolesekellen, Etä-äiti

Seuraathan jo facebook-sivujani?