Kesäloma ohitse – Ja tajusin olleeni pahasti väärässä

Sanoin kesän alussa, että kesäloma alkaa ja vien lapsen silti päiväkotiin. Tajusin olleeni väärässä.

Osittain. Ajattelin, että haluaisin töiden loputtua viettää omaa aikaa ja latautua. Kevät oli äärimmäisen raskas, niin raskas, etten osaa sitä tässä nyt sanoiksi kokonaan edes pukea. 

Luulin, että kesältä haluan nimenomaan sitä omaa aikaa ja nauttimista omista jutuista.

Siinä en ollut väärässä. Oli äärimmäisen tärkeää saada levättyä ne stressit pois. Sain myös haettua uutta työpaikkaa ja sekin työ tuotti tulosta. 

Mutta luulin kesän alussa, että siltä kaipaan nimenomaan omaa aikaa ja nauttimista omista jutuista, kun työt eivät enää painaneet mieltä. Olin todella väärässä. Mitä pidemmälle kesä eteni, sitä enemmän tajusin jotain: olen onnellisimmillani lasteni kanssa. Ja minulle tuli ikävä. Niin raastava ikävä, että itkin silmäni välillä pilalle. Se iski niin kovaa, että itsekin yllätyin.

Sain viettää kesän aikana monenlaista aikaa: olin yksin, matkalla teinin kanssa, matkalla pienemmän kanssa, matkalla yksin. Ja EHDOTTOMASTI ihaninta oli olla lasten kanssa. Siksi esimerkiksi tällä viikolla olen kirjoittanut (minulle) hyvin verkkaista tahtia blogipostauksia. Olen ollut lapseni kanssa. Ja se on ollut I-H-A-N-A-A.

Olen luullut olevani sellainen, joka nauttii omasta ajasta ja rauhasta.

Tämä yllätti ja tämän sanominen yllättää ehkä myös lukijani. Siis se, että olen luullut olevani sellainen, joka nauttii omasta ajasta ja rauhasta, kun kuitenkin puhun paljon erovanhemman ikävästä ja huonoistakin puolista. Itse olen silti sisimmissäni aina tiennyt, että en ole äiti, joka haluaa olla lastensa kanssa ihan joka hetki.

Sehän on ihan ok-juttu. Äitiyden ei tarvitse viedä sitä omaa identiteettiä eikä estä elämästä omanlaista elämää. Mutta yllätyin siitä, miten kovasti nautin niistä raskaistakin hetkistä, kun olin yksin lasteni kanssa, hoisin kaiken, olin välillä väsynyt, turhautunut, ahdistunut, yksinäinen ja toivoin apua päiviin. Silloinkin tunsin, että tämä on se, mitä haluan.

Siksi voin myöntää, että olin väärässä. Suurin muutos tapahtui pääni sisällä. En tekisi silti mitään toisin, koska alkukesän tilanne oli juuri se, mitä sanoin: tarvitsin kovasti lepoa ja miettimisaikaa. Mutta se oli ilmeisen toimivaa: ymmärsin ja opin itsestäni paljon. Ei ole helppoa myöntää tätä, varsinkaan koska tekstini aiheutti valtavan kohun, sain paljon vihapostia ja myös media kiinnostui teemasta.

Miten kovasti nautin niistä raskaistakin hetkistä, kun olin yksin lasteni kanssa, hoisin kaiken, olin välillä väsynyt, turhautunut, ahdistunut, yksinäinen ja toivoin apua päiviin.

Siksi oikeastaan kehotan teitä vanhempia ottamaan sitä omaa aikaa, viemään lapsen hoitoon, vaikka olette itse kotona, miettimään, meditoimaan, mietiskelemään, tunnustelemaan erilaisia tapoja elää. Voit löytää itsesi ja sen, mikä merkitsee eniten. Ja se on äärimmäisen tärkeää.

Purin kesän aikana tuntojani päivittäin Instagramiin ja sen storyihin. Tulethan mukaan seuraamaan , jos haluat nopeat päivitykset päivieni tunnelmiin.

Ihanaa loppukesää jokaiselle!

Terveisin Helka