Olen pitänyt blogissa vähän aikaa hiljaiseloa. Tähän on hyvä syy: minulla menee aika paljon aikaa erään ihmisen kanssa.
Kymmeniä maratonpuheluita, satoja viestejä, videopuhelu ja aktiivista somekommentointia. Hiljaa hiipien kahden kuukauden aikana hyvänpäiväntutusta muodostui mielessäni tärkeä ihminen. Eräänä päivänä uskaltauduin sanomaan hänelle: minä olen ihastunut sinuun.
Mietin pitkään, mitä kertoa tänne blogiin vai kerronko mitään. Entäs jos tästä ei tulekaan mitään, entä jos saan nenälleni, jos sattuu, jos tää ei jatku ja monet muut kysymykset risteilivät mielessäni. Silloin voisi tuntua entistä kurjemmalle, kun olen uskaltanut kertoa julkisesti tunteistani.
Mutta toisaalta, mikä ikinä on varmaa? Ja kun blogini käsittelee teemoja kuten erot, parisuhteet, sinkkuus, tunteet ja elämässä eteenpäin meneminen, alkoi tuntumaan jopa valheelliselta olla kertomatta mitään.
Kahden kuukauden koronaeristyksen jälkeen päätimme, että me tapaamme.
Tämän verran nyt uskallan kertoa. Ja kahden kuukauden koronaeristyksen jälkeen päätimme, että me tapaamme. Näemme viimein livenä, huomenna. Tuntuu melkein, kuin tuntisimme jo, olisimme tavanneet; niin paljon olemme jutelleet puhelimessa, lähtelleet videoita ja kuvia. Silti se on täysin eri juttu: nähdä, koskea, jutella..
Jännittää ihan sikapaljon. Jännittää myös julkaista tämä teksti. Jännittää, koska en ole tuntenut mitään tämän kaltaista kahteen vuoteen. Välillä pelkäsin, että tunteeni ovat kylmenneet, olen kokenut jo kaiken, mitä on koettavissa romanttisessa mielessä.
Mutta niin vain yllättäen, hyvin yllättäen, tällainen juttu kävi minulle.
Olen onnellinen. Minä osaan tuntea. Ja minua kohtaan tunnetaan. Se on upea fiilis se.
Lue myös:
Uskaltaako eron jälkeen rakastua?
Ihastuessani muutun itsevarmasta epävarmaksi
Iloisin terveisin, Helka
Kommentit
❤
Kommentit
❤