Etä-Äiti

Etä- ja vuoroviikkoäidin tunnustus: Kiitos, lapsieni isät

Teksti:
Helka Belt

Tiedän olevani todella onnekas. Minulla on upeat pojat ihanien miesten kanssa. Tilanteeni ei ole mikään ihanteellisin, mutta se voisi olla paljon kurjempikin. Kun törmää päivittäin hurjiin ja surullisiin erotarinoihin, eroperheiden vaikeuksiin ja suoranaisiin riitapesäkkeisiin, nousee minulla päällimmäisenä mieleen kiitollisuus lapsieni isiä kohtaan.

Minulla nousee päällimmäisenä mieleen kiitollisuus heitä kohtaan.

Siksi haluan kiittää teitä, lapsieni isät.

Kiitos, että olette niin upeita isejä

Te molemmat olette todella tärkeitä pojilleni.

Esikoiseni asuu isänsä luona. Isä on luonut hänelle turvalliset puitteet elää ja kasvaa nuoreksi mieheksi. Kotona on turvallista, kun säännöt ovat selkeät ja oikeudenmukaiset ja kotona saa aina olla oma itsensä. Isä on pojalle kaikki kaikessa.

Tämä isä otti vastuun poikansa kasvattamisesta. Ja tekee sen paremmin kuin kukaan äiti voisi toivoa.

Kuopukseni isä on isänä äärimmäisen lämmin ja lempeä. Silti hän osaa pitää rajat pikkuiselle 3-vuotiaalle hyvin ja poika on siksi hyväkäytöksinen.

Poika kysyy usein, että pääseekö jo isän luokse. Isän, joka ei halunnut olla vain viikonloppuisä. Hän haluaa olla lapsensa elämässä täysimääräisenä mukana. Olen siitä äärimmäisen kiitollinen.

Kiitos, ettei tarvitse riidellä

Usein erossa ja elämässä sen jälkeen on päällimmäisenä riitely. Tuntuu, että riidellään ihan kaikesta: lapsista, heidän huoltajuudestaan, tapaamisistaan, elatusmaksuista, vaatemaksuista, harrastusmaksuista, rahasta, toista syytetään erosta ja ylipäätään halutaan toisen elämästä tehdä vaikeaa.

Ehkä monet ajattelevat, että etä- ja vuoroviikkoäitinä olisin katkera tilanteestani.

Minun tilanteeni on ihanteellinen, jos eroperheistä puhutaan. Ehkä monet ajattelevat, että etä- ja vuoroviikkoäitinä olisin katkera tilanteestani. Mutta näin ei ole. Olen kiitollinen.

Meillä ei riitele kukaan. Kiitos. Kaikesta voi ja on sovittu rauhassa. Helpottaa todella paljon, ettei tarvitse riidellä ihmisten kanssa, joiden kanssa minulla on yhteiset lapset. Huoltajuus- ja raha-asiat on sovittu yhteisymmärryksessä.

Molemmat lapsieni isät vihaavat riitelyä,  varsinkin kuopukseni isä. Hän pyrkii aina hoitamaan asiat kuunnellen ja riitelemättä. Tämä myös antaa upean esimerkin lapselle, miten vaikeatkin asiat voidaan hoitaa puhumalla.

Riitely ei kuulu elämääni.

Kiitos, että ymmärrätte minua

En ehkä ole se helpoin persoona. Olen taipuvainen masentumaan, olen äkkipikainen luonne ja menneisyys on muokannut luonnettani aiempaa säikympään ja epävarmempaan suuntaan.

Lasteni isät ymmärtävät minua. He ottavat minut tällaisena kuin olen.

He tietävät, etten aina masennuksen takia jaksa hoitaa lapsiani. Silloin he antavat minun tervehtyä rauhassa ja hoitavat poikiani. Ilman tätä tukea olisi elämäni paljon hankalampaa.

He antavat palautetta hyvästä äitiydestäni ja panostuksestani lapsiini. Koskaan, ei ikinä, esikoiseni isä ole sanonut pahaa sanaa etä-äitiydestäni tai kuopukseni isä moittinut minua, kun en jaksanutkaan olla masentumatta.

Olen äärimmäisen kiitollinen tästä tuesta.

Kiitos, kun annoitte minulle elämäni ihmeellisimmät asiat

Kiitos teille ihanista pojistani.

Vaaleatukkaisista, ihanista, upeista lapsistani. Ilman teitä elämäni ei olisi samanlaista.

Ilman teitä en olisi äiti.

Kiitos kun olitte kanssani ja sain nämä elämän lahjat.

Lue myös: Miksi erosin etäpoikani isästä?
Ero kuopukseni isästä

Terveisin, Helka

Seuraathan jo Facebook-sivujani

X