Etä-Äiti

Vain kaksi viikkoa sitten flirttailin baarissa ja söin ravintolassa väkijoukon keskellä – Kukaan ei puhunut koronasta mitään

Teksti:
Helka Belt

Kaksi viikkoa sitten oli ihan tavallinen perjantai-ilta. Baari-ilta. Kukaan ei puhunut mitään koronasta. Ei mitään.

Ihan kuin koko maailma olisi muuttunut sekunnissa. Kahden viikon takainen tuntuu utopialta.

Kukaan ei puhunut baarissa koronasta mitään , tiskit täynnä ihmisiä, likaisia lattioita, likaisia tuoppeja, kännisiä suudelmia. Katastrofi oli vasta tulossa.

Tai se oli jo tullut, muttei siitä lähestulkoon missään päin Eurooppaa kukaan puhunut. Ei vielä. Vasta kun Eurooppa siirtyi pandemian keskukseksi, alkoi tapahtumaan.  Vasta viikko sitten Suomessa alettiin puhumaan, että EHKÄ JOSSAIN VAIHEESSA JOTAIN rajoituksia otetaan käyttöön. Vain VIISI PÄIVÄÄ SITTEN otettiin valmiuslaki puheeksi.

Nyt olen ollut kolme päivää etätöissä lapseni kanssa. Koko elämä on täysin muuttunut. Tavallinen arki tuntuu kaukaiselta. Katson televisiota ja huudan sarjan hahmoille: pois toisten luota, älkää kokoontuko!

Kaksi viikkoa sitten näin siskoni, me söimme ravintolassa, tanssimme baarissa, lauloimme karaokea. Oli ihan tavanomainen perjantai-ilta. Suomessa ei puhuttu koronasta.

Tästä voi katsoa, miten nopeasti korona levisi maailmalla. Aikaa olisi kuitenkin ollut valmistautua paremmin. Tästä voikin katsoa, miten THL:n lausunnot muuttuivat vähitellen. Aluksi sanottiin, ettei tässä mitään hätää ole, ei korona Suomeen tule.

Tänään, lapsettomalla viikolla, perjantaina, en mene baariin. En mene ravintolaan syömään. Olen yksin kotona

Edelleenkään jotkut suomalaisista eivät ota asiaa vakavasti. Kokoonnutaan kauppakeskuksen avajaisiin, uhmataan karanteeniohjeita, tavataan ystäviä. Italiassa kuolee satoja ihmisiä päivässä. Kuinka lähelle menetysten pitää tulla, että me ymmärrämme asian vakavuuden?

Tänään, lapsettomalla viikolla, perjantaina, en mene baariin. En mene ravintolaan syömään. Olen yksin kotona. Pidämme ystäväpariskunnan kanssa Skypeviinittelytapaamisen.

Tätä on nyt sinkun bilettäminen.

Lue täältä kaikki korona-aiheiset tekstini, muun muassa se, miten eroperheiden tulisi suhtautua lapsen tapaamisaikoihin.

Terveisin, Helka

X