Etä-Äiti

Miten korona vaikuttaa eroryhmiini ja miten käy pienyrittäjien tällaisina aikoina?

Teksti:
Helka Belt

Etävanhempi ei saa korvausta esimerkiksi isommasta asunnosta, jonka on joutunut hankkimaan lastensa vuoksi.

Voi olla tilanne, että eroryhmäni tapaamiset siirtyvät tai peruuntuvat.

Juuri tällä hetkellä minulla on käynnissä yksi eroryhmä, jossa on kolme tapaamista yhdestätoista vielä tulossa. Tämän päivän ohjeistuksena lähetin ryhmälleni tiedon, että ensi viikolla kokoonnumme normaalisti, jos valmiustilaa tai muuta ohjeistusta liikkumisen lopettamisesta ei tule. Ryhmääni ei saa tulla yhtään kipeänä ja tullessa tulee pestä kädet hyvin saippualla ja vedellä. Desinfioin pinnat, ennen kuin ryhmäläiset saapuvat.

Jos ohjeistus tulee, että tapaamiset tulee perua, sovimme yhdessä kolmelle tapaamiselle uudet ajat syksylle. Tämä tietenkin lisäveloituksetta ryhmäläisille.

Huhtikuussa alkaisi eroryhmäni uskontotaustaisille. Ryhmä on täynnä ja tapaamiset pidetään UUT ry:n tiloissa. On erittäin todennäköistä, että he sulkevat kaikki ryhmänsä ensi viikon tai tulevien viikkojen aikana. Tällöin ryhmäni peruuntuu. Toivon, että se voidaan pitää tämän tapahtuessa syksyllä. Tämä kuitenkin tarkoittaisi, että syksylle suunnittelemani ryhmä peruuntuu, koska en voi vetää kahta kurssia samaan aikaan perhetilanteeni vuoksi.

Suunnittelemani yhden illan erovanhempien vertaistukitapahtuma maaliskuun lopulla on myös vaarassa. Ilmoitan ensi viikon aikana, miten tämän illan käy.

Näin ollen menetän ainakin yhden kurssin tulot. Kukaan ei osaa sanoa, miten korona vaikuttaa tulevaisuudessa pienyrittäjien tuloihin.

Näin ollen menetän ainakin yhden kurssin tulot. Tämä toki ei ole isossa kuvassa kovin merkittävä taloudellinen menetys. Minulla on myös palkkatyöni. Eniten harmittaa kurssilaisten vuoksi.

Mutta miten on pienyrittäjien, joilla ei ole palkkatyötä turvanaan? Korona vaikuttaa jo nyt heidän tuloihinsa merkittävästi. Kukaan ei osaa sanoa, miten korona kokonaisuudessaan tulee vaikuttamaan pienrittäjien talouteen. Jos kaikki ryhmät peruuntuvat, asiakkaat peruvat tapaamiset, kukaan ei tule kauppaan..on selvää, että rahahanat ehtyvät. Korona on vaikuttanut jo jopa verkkokauppamyyntiinkin.

Elämme hyvin vakavan taloudellisen uhan kynnyksellä, johon myös julkisestikin on otettu kantaa. Kukaan ei kuitenkaan osaa sanoa, miten katastrofaaliset menetykset ovat kyseessä. Jopa lama on mainittu.

Jopa lama on mainittu.

Vaikka pääasia on taudin leviämisen estäminen, terveys ja perheen hyvinvointi, varmasti ihan jokainen meistä miettii taloudellisiakin seikkoja. Jos päiväkodit ja koulut suljetaan, jää työt monilta tekemättä. Tämä vaikuttaa heti tuloihin, kansantalouteen, kaikkeen rahavirtaan. Vaikutukset ovat valtavat.

Lue myös: Miten korona vaikuttaa perheeseemme?

 

Mietteliäin terkuin, Helka

X