Etä-Äiti

Koulu alkaa ja ahdistus nousee – jäänkö taas ulkopuoliseksi?

Teksti: Helka Belt

Koulut alkaa ensi viikolla ja ahdistus nousee. Ei lapsella, ei toki. Äidillä.

Blogit ovat täynnä koulunaloituspostauksia, päiväkotikuulumisia, neuvoja arjessa jaksamiseen loman jälkeen. Ja minä luen niitä ja leijun jossain ihan eri sfääreissä. Muut touhuavat kotona arjen alkamista. Minun kotonani ei touhuta. Koska olen etävanhempi. Poika valmistelee koulunaloitusta isänsä kanssa. On käyty vaateshoppailuilla ja ostettu uusi reppu. Kaipaan kipeästi päästä mukaan tuohon koulunaloitustouhuiluun! 

”Muut touhuavat kotona arjen alkamista. Minun kotonani ei touhuta.”

Pelottaa. Pelottaa, että taas jään ihan ulkopuoliseksi. Toki on omasta asenteestakin kiinni! Omat aktiivisuus yhteydenpidossa kouluun on kaiken lähtökohta. Mutta olen törmännyt jo nyt haasteisiin, vaikka koulu ei ole edes vielä alkanut.

Näin netissä valmisteilla olevan opinnäytetyöaiheen, joka käsittelee etävanhempien kohtelua koulumaailmassa. Loistava aihe, sanoisinko. Vaikka poikani koululle on laitettu minunkin yhteystietoni, ei ole yhtäkään yhteydenottoa vielä tullut. Ei yhtäkään. En osaa sanoa, mistä tämä johtuu. Luulevatko he, ettei minun tarvitse tietää asioista, koska poikani ei asu luonani ja isä hoitaa käytännönjärjestelyt ja arjen asiat? Ihan kyllä pitää soittaa sinne ja kysyä, mikä oikein on tilanne. Nyt on aika toimia, kun koulu ei ole vielä alkanut. Vielä on mahdollista päästä kyytiin mukaan.

Näin poikaani tällä viikolla lounastreffien merkeissä. Kysyin, että millonkas se koulu nyt alkaakaan. Ensi viikolla, kuulemma. ”Mutta eihän sun niin tarvi tietääkään, kun en asu sun luona”, sanoi poika. Niin. En asukaan. Tuo lausahdus kyllä sattui. Toki hän ei tarkoittanut pahaa. Mutta kuka äiti on näin ulkona poikansa kouluasioista kuin minä? Juoksin lounaalta työpaikalleni vessaan piiloon. Nieleskelin hetken ja jatkoin työntekoa.

Halu olla pojan kouluasioissa mukana on suuri. Nyt alkaa yläkoulu ja olenhan äiti ja opettaja. Miten minua ei voisi kiinnostaa! Mutta miten saan itseni mukaan aktiivisesti huoltajien porukkaan? 

”Mutta eihän sun niin tarvi tietääkään, kun en asu sun luona.”

En ole mukana huoltajien sähköpostiringissä. Olen antanut yhteystietoni, mutta minua ei ole siihen silti lisätty. Olen kuullut usein vasta jälkeenpäin monista tapahtumista. Ai, no olisi ollut kyllä kiva olla mukana. Johtuuko sitten siitä, että on vain unohdettu lisätä vai tuntevatko he, etten kuulu joukkoon vai mistä kiikastaa? En osaa yhtään sanoa. Jossain vaiheessa sitten luovutin koko yrittämisen, olisi ehkä pitänyt pitää vielä kovempaa meteliä itsestään, mutta en enää jaksanut. Suoraan sanottuna oli vain niin paha mieli.

Myöskin opettaja, ainakin alakoulussa, syrji etävanhempaa. Wilmaviestejä ei aina tullut minulle asti, vaikka pyysin niitä toistuvasti. Sitten tuli kiukkuista palautetta, miksen ole ottanut kantaa siihen, tarvitseeko poika koulukuraattorin tapaamista, koulupsykologia, henkilökohtaista oppimissuunnitelmaa? No miten minä olisin voinut ottaa kantaa asiaan, josta kuulen nyt ensimmäistä kertaa?

Pojan isä toki välillä kertoo tapahtumista, mutta hänkin kiireisenä työssäkäyvänä ei voi jokaista kissanristiäistä minulle erikseen kertoa. Tämä kaikki johtaa siihen, että tunnen itseni vielä enemmän ulkopuoliseksi. 

Miten saan pidettyä kaikkiin aktiivisesti yhteyttä, jos he oletusarvollisesti ilmoittavat asiat vain lähivanhemmalle?

Niin, koulut alkavat. Ensi viikolla poikani on yläkoululainen. Yläkoulussa on vielä enemmän opettajia kuin alakoulussa. Miten saan pidettyä kaikkiin aktiivisesti yhteyttä, jos he oletusarvollisesti ilmoittavat asiat vain lähivanhemmalle? Miten etävanhempi voi koskaan tuntea olevansa täysillä mukana asioissa, jos jätetään ulkopuolelle jo ennenkuin koko koulu on edes alkanut? 

 

Lue tarinani: Vanhempainiltojen musta lammas

Tässä mietintöjäni, kun yläkoulu alkaa: Opettajan näkökulma yläkoulun aloituksesta

 

Terveisin, Etä-äiti

Seuraathan jo facebook-sivujani?

Lue myös

X