Blogiyhteisömme jäsen Mormuskamutsi aloitti keskustelun teinien elämästä, sen suloisen vaikeasta arjesta ja siitä, miten välillä meillä aikuisilla jää suu auki, kun seuraa teinin tuskailua ja kamppailua elämän pyörteissä.

Itsekin olen jo jonkun aikaa pyöritellyt ajatusta kirjoittaa teinien maailmasta. Ja siitä, miten ihmeellisen erilainen se on meidän maailmamme kanssa. Meidän aikuisten. Samalla myös tämä sivuaa sitä tuskallista ajatusta: miten vanhoja me oikein jo olemme! Varmasti kaikki ovat nähneet netissä niitä videoita, meemejä ja kuvia: Voitko uskoa! Tästäkin on jo 20 vuotta! Ysäribiisit, muistatko vielä näitä? Ja niin edelleen. Niin, Titanic-elokuvasta, yhdestä minun suosikkilempparileffastani, on tänä vuonna kulunut 20 vuotta! Spice Girlsin esiinmarssista myöskin. Natalia Imbruglia, Take That, N’Sync, Backstreet Boys, New Kids on the Block ja niin edelleen ja niin edelleen. Näistä kaikista on jo aikaa hurjasti. Me kahdeksankymmentäluvun lapsetkin alamme käydä sentimentaalisiksi. Ja tällainen muistelu on varma merkki siitä, että alamme vanhenemaan. Ei teinit muistele, että voiiii miten pitkä aika tuostakin bändistä jo on! Apua. Vanhuus iskee.

 

Samalla myös tämä sivuaa sitä tuskallista ajatusta: miten vanhoja me oikein jo olemme!

 

Keskustelin kerran etäpoikani kanssa (hän on siis 13-vuotias) musiikista tai jostain vastaavasta. Mainitsin Madonnan. ”Kuka se on?” teini virkkoi. Siis MITÄ?! Et tiedä Madonnaa? No entäs Michael Jackson? Ei. No entäs Elvis Presley, hänet nyt AINAKIN tiedät!? Ei. Mitä! Miten joku voi elää tietämättä, kuka on Elvis Presley? Nirvana. Ei. Marilyn Monroe. Ei. Tuulen Viemää. Ei. David Bowie, Elton John, Alanis Morissette. Ei mitään. Huhheijaa. No N’Syncin ainakin tiedät, kun Justin Timberlake on edelleen suosiossa. Ei. Mitä, eikös Justin nyt ainakin ole nuorten suosiossa. Ei ollut kuullutkaan. Niin, Justinkin taitaa lähennellä jo 40-vuoden ikää. Ei. Voi. Olla. Totta.

Tietenkin, en asu arkea teinipoikani kanssa. Minulle voi tulla siksikin yllätyksenä, mimmoinen se teinien maailma ihan oikeasti on. Kyllä minä sen tiedän. Ja se suruttaa. En ole kosketuksessa päivittäin siihen arkeen, mitä hän viettää. Vaikka olen yhdeltä ammatiltani aineenopettaja, en siltikään näköjään ole ihan kartalla siitä, millainen nuorten maailma on. Omat nuoruusajat ovat auttamattomasti takana päin, sentimentaaliset muistelut kertovat siitä.

 

”En siltikään näköjään ole ihan kartalla siitä, millainen nuorten maailma on.”

 

Toisaalta en itse tajua teinien maailmasta suurimmalta osalta yhtään mitään. Jos hän ei tiedä, kuka on Madonna (siis se ihmetyttää vieläkin!), en itse tiedä, kuka on Lakko. Nikke Ankarakin tuli tutuksi vasta, kun jo täti-ikäänkin ehtineet kuitenkin seuraavat Vain Elämää- sarjaa. En pitänyt Mikael Gabrielista, ennenkuin samainen ohjelma hänet esitteli. Tuohan olikin ihan symppis laulaja. ”No nii’in!” teini huudahtaa, ”minähän sanoin.” No niin hän kyllä oli sanonut. En tiennyt, mikä on Bottle flip tai mitä on vlogaaminen. En ymmärrä siitä musiikista mitään, mitä poikani kuuntelee.

Niin. Kyllä se teinien maailma on yhtä omituinen kummallisuuksien maailma kuin meidän aikuisten maailma on joskus varmasti teineille. Toisaalta teinit on todella fiksujakin. ”Kyllä minä tiedän, mikä Illuminati on!” hän kerran huudahti. Okei..tai voimme puhua intellektuellisti kaksoistornien kohtalosta tai holokaustista. Kyllähän nuo nuoret ovat myös todella fiksuja. Ihan pitää olla ylpeä.

 

”Kyllä se teinien maailma on yhtä omituinen kummallisuuksien maailma kuin meidän aikuisten maailma on joskus varmasti teineille.”

 

Ihanaa seurata, miten lapsesta on kasvanut teini, teinistä tulee nuori, nuoresta nuori aikuinen ja noista aikuisista tulee seuraavat ihmettelijät. Mahtaako hän sitten virkkoa lapselleen: ”Mitä! Et tiedä, kuka Lakko on!”

Ihmeellinen elämän kiertokulku.

 

Ihmetellen, Etä-äiti.

Ps. Mikä ihme juttu on ne paljaat nilkat, vaikka paukkupakkasella?

Seuraathan jo facebook-sivujani?

X