
Kun ystävä tekee sen pahimman
Joskus sanotaan, että parisuhteet tulevat ja menevät, mutta ystävyys kestää ikuisesti. Ystävyyssuhteet tai yksi tärkeä ystävä voi merkitä paljon enemmän kuin seurustelusuhde.
Ystäväni petti minut yhdessä silloisen seurustelukumppanini kanssa.
Mutta mitä tehdä, kun ystävä tekee sen pahimman ja pettää sinut? Ystäväni petti minut silloisen seurustelukumppanini kanssa. Nyt jälkeenpäin osaan listata jo selviä merkkejä, joista olisi voinut päätellä jonkin olevan huonosti.
Huolestuttvia piirteitä alkoi ilmaantumaan, jotka kertoivat epäterveestä ystävyydestä
Ystävä keskittyi minun tai kumppanini negatiivisiin piirteisiin. Hänen mielestään emme käyneet yhteen. Hän koetti saada minut lähtemään suhteesta. Hän myös sanoi, että kohtelen miestä huonosti.
Hän vaikutti syylliseltä. Monesti hän tekstaili jollekin ja kun tulin paikalle, hän näytti syylliseltä. Joskus hän myös lähti yhteiseltä illanvietolta kotiin yllättäen, kun sai tekstarin tai puhelun ja pahoitteli syyllisen oloisena tapahtunutta.
Hän ei iloinnut, jos minulla meni suhteessa hyvin. Ihmettelin sitä usein: eikö ystävän pitäisi olla iloinen, jos minulla menee hyvin?
Yhteydenpito lakkasi. Loppujen lopuksi se lakkasi kokonaan, kun hän ei vastannut puheluihin tai tekstiviesteihini.
Yhteinen tekeminen loppui. Kaikki tämä tietenkin johti siihen, ettemme enää loppujen lopuksi edes nähneet. Tuntui, että olen menettänyt tärkeän ihmisen elämästäni, mikä sattui yhtä paljon kuin minkä tahansa ihmissuhteen menettäminen.
Miten selvitä, kun ystävä pettää?
Sattuu aivan älyttömän paljon kuulla ystävästä ja omasta seurustelukumppanista jotain tuollaista. Tuntui, että matto olisi vetäisty jalkojeni alta. Kaksi minulle läheisintä ihmistä olivat pettäneet minut. Miten sellaiseen pitäisi suhtautua?
Poissaoleva tai sinua mustamaalaava ihminen ei ole oikea ystävä.
Pettämistä on muunkinlaista kuin seksiin liittyvää. Huolestuttavat merkit, joita edellä kuvailin, voivat merkitä sitä, että ystävyydessä on jotain huonosti. On oleellista voida luottaa ja uskoutua ystävälle tärkeistä ja vaikeistakin asioista. Poissaoleva tai sinua mustamaalaava ihminen ei ole oikea ystävä. Ihmissuhteissa tärkeää on toiseen luottaminen ja kunnioittaminen kaikissa tilanteissa. Myöskään se ei ole tosiystävyyttä, jos toinen vain häviää elämästä sanomatta mitään.
On raskasta huomata, ettei ystävä ole se, keneksi häntä luulit. En tuntenut häntä enää, koska tuntemani ystävä ei olisi sellaista minulle tehnyt. Tilanteessa auttoi, kun ymmärsin, että kysymys oli loppujen lopuksi epäluotettavasta ihmisestä ja muut ystäväni pysyivät kyllä elämässäni. Myöskin ymmärsin, ettei tuollaista tarvitse hyväksyä eikä syy ollut minussa.
Kun ystävä pettää, voi se satuttaa enemmän kuin seurustelukumppanin pettäminen.
Ystävyys on yksi arvokkaimmista asioista maailmassa. Siksi, kun ystävä pettää, voi se satuttaa enemmän kuin seurustelukumppanin pettäminen. Olenkin nykyään varovaisempi uusien ihmissuhteiden luomisessa. Pettäminen jättää aina jälkensä ja luottamus ihmisiin on rakennettava uudelleen.
Auttaa, kun ymmärtää, etteivät kaikki ole sellaisia vaan kysymys on yksittäistapauksesta. Tosiystävyys ei lopu vaikeuksiin ja todelliset ystävät eivät häviä elämästäsi sanomatta mitään. He eivät arvostele tekemisiäsi, mutta osaavat antaa rakentavaa palautetta, jos huomaavat sellaista tarvittavan.
Ympärilläni on nykyään paljon ihania ihmisiä, joihin voi todella luottaa. Myrkylliset tai haitalliset ihmissuhteet eivät kuulu elämään. Ne vievät vain liikaa energiaa kun tosiystävyys taas tuo sitä ja jaksamista elämään.
Terveisin, Etä-äiti
Seuraathan jo Facebook-sivujani?
Kommentit
Nähty ja koettu. Odotin ensimmäistä yhteistä lastamme ja samaan aikaan puolisolla oli seksisuhde meidän yhteisen ystävän kanssa. Suhde oli alkanut ennen raskauttani ja jatkui vielä lapsen syntymän jälkeen. Ei varmaan tarvitse kertoa että olin pitkään ihan hajalla ja kipeä paikkahan tuo on edelleen.
Kommentit
Koettu on. Yhteinen lapsi oli silloin vajaa 8 kk. Kaikesta tuosta nyt jo n. 9 vuotta. Ex-mies ja ex-kaveri yhä yhdessä ja heillä yhteisiä lapsia. Mut asiat on puhuttu ja ollaan ihan hyvissä väleissä, tämä etenkin lapseni etu joka käy isällään silloin tällöin. Kipeää teki silloin, mut asiat on annettava anteeksi ja elämää jatkettava eteenpäin. Näin oli tarkoitettu ja parempi näin! 🙂
Nähty ja koettu. Odotin ensimmäistä yhteistä lastamme ja samaan aikaan puolisolla oli seksisuhde meidän yhteisen ystävän kanssa. Suhde oli alkanut ennen raskauttani ja jatkui vielä lapsen syntymän jälkeen. Ei varmaan tarvitse kertoa että olin pitkään ihan hajalla ja kipeä paikkahan tuo on edelleen.