Etä-Äiti

Kunpa lapset ei ikinä lähtisi minun luotani! – En osaa tätä enää

Teksti: Helka Belt

Kirjoitan tätä tekstiäni silmät kyynelissä. Edessäni istuu kuopukseni ja mutustaa iltapalaleipäänsä. Hän lähtee huomenna isänsä luokse. On ollut luonani nyt poikkeuksellisesti lähes kolme viikkoa. 

Voiko rakkaus sattua näin paljon?

Voiko rakkaus sattua näin paljon? Katson lastani ja sydäntä puristaa. En halua, että hän lähtee! Minulla on ollut viime viikkoina todella vaikeaa. En osaa olla erossa lapsistani. Ennen osasin, nyt en enää. Mitä tapahtui? Eroäiti, vihaan tuota sanaakin. En halua olla erossa heistä. Odotan kauhulla sitä hetkeä, kun he lähtevät. Mikä minua vaivaa?

Tahtoisin halata häntä enkä päästää ikinä irti. Miten naurettavaa. Eihän lasta voi koko aikaa halata. Mutta kun haluaisin. En halua päästää irti. Sattuu.

En enää tiedä, mitä tekisin, kun lapset eivät ole luonani. Miten oikein kuluttaa aikaa? Pyörin kotona orpona ja ihan eksyneenä. Voiko lapsiaan rakastaa kipuun asti? Nyt tuntuu siltä.

Miten naurettavaa. Eihän lasta voi koko aikaa halata.

Älä lähde, tekisi mieli huutaa, mutta en minä huuda. Katson vain tuota lasta, joka on niin rakas, huomenna jo muualla. Kyynel vierähtää jo syliini ja kädet vapisevat. On vaikea kirjoittaa.

En haluaisi jakaa näitä lapsia kenenkään kanssa. Haluan omia heidät ja pitää heidät itselläni. Älkää lähtekö.

En halua ajatella sitä huomista hetkeä, kun vien lapsen päiväkotiin. Isi hakee sinut tänään, sanon ja kurkkuun sattuu, koska ikävä kuristaa sitä jo. Sanonta ikävä kuristaa kurkkua on totta. Se todella kuristaa. Tuntuu, ettei voi hengittää. 

Juoksen päiväkodin nurkan taakse ja purskahdan itkuun. En halua mennä töihin, en halua liikkua enkä tehdä mitään. Haluan hakea lapseni takaisin ja halata vielä kerran. Ja sitten astelen töihin ja kukaan ei näe tuskaa sydämessäni.

Eroäiti. Vihaan tuota sanaa.

Ja sitten he tulevat takaisin. Hetken saan olla heidän kanssaan. Kunnes he taas lähtevät. Tämä kiertokulku, oman elämäni vaikein, toistuu uudelleen ja uudelleen. 

On vain jaksettava. Vaikka ei kestäisi enää sekuntiakaan. Ikävä. Herrajumala se sattuu. Ja tämä rakkaus. Voiko tähän hukkua? Tulen kotiin töistä ja vastassa on vain ruokapöytä, jonka nurkassa näkyy pieni leivänmurunen. Siinä se minun lapseni eilen istui. Nyt istuu isänsä luona.

Menen sängylle ja käperryn peiton alle. Aika, kulu nopeasti.

Lue myös: 
Riittämättömyys, tuska, suru
Kaikki muuttui, ja minusta tuli äiti-ihminen

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

Lue myös

X