Kyllä, kaipaan lapsetonta aikaa ja rauhaa, lapsiviikoillakin
Olen vuoroviikkoisesti nuorimmaiseni kanssa. Olen kirjoittanut ikävästä ja muista erovanhemmuuteen liittyvistä tunteista paljonkin. Mutta en tästä: kaipaan omaa aikaa lapsiviikoillakin.
Siis mitä?! Sanoinko juuri noin. Sanoin kyllä. Voin sanoa uudelleenkin: vaikka minulla on lapsi vain joka toinen viikko, kaipaan niilläkin viikoilla omaa aikaa ja rauhaa. Osittain siksi lapseni on päivähoidossa, vaikka minä olen välillä kotona.
Lapsen kanssa on välillä raskasta ja väsyn. Haluan päästä rauhoittumaan.
Voisin ”syyttää” tästä uupumista, erityisherkkyyttä, ääniyliherkkyyttä tai mitä muuta sopivaa syytä tahansa, mutta nyt en tee sitä. Vaan ihan raa’asti sanon, että on kiva olla välillä yksin. Lapsen kanssa on raskasta ja väsyn. Haluan päästä rauhoittumaan. En ole koskaan ollut mikään äiti-ihminen siinä mielessä, että nauttisin kotona olemisesta monia vuosia lapsen kanssa, en menisi töihin ja hoitasin lasta itse mahdollisimman pitkään. Se ei vaan ole yhtään minua.
Tämän voi sanoa myös positiivisestikin: en hukannut itseäni äitiyteen, vaan säilytin oman itseni ja omat tarpeeni. Tämä on ehdottomasti myös hyväksi koko perheelle. Kukaan lapsi ei nauti siitä, että äiti tai isi on vain äiti tai isi ja unohtaa kaiken muun. Tämä käy raskaaksi lapsellekin. Ei lapsi saa olla kenenkään koko elämä.
Nyt kuulen jo korvissani kaikuja: olen yh, en ikinä saa omaa aikaa, enkä tarvikaan, nautin lasteni kanssa olemisesta ja en ikinä haluaisi viedä heitä hoitoon, jos olen kotona, koko elämäni on vanhemmuus ja niin edelleen. Hyvä, jos näin on. Minä olen erilainen. En ymmärrä muutenkaan tilanteiden vertailua. Varmasti on yh:ita, jotka olisivat ikionnellisia, jos hetken saisivat olla yksin. Mutta miten toisen tilanne vaikuttaa minun tilanteeseeni millään lailla? Ei mitenkään.
Varmasti on yh:ita, jotka olisivat ikionnellisia, jos hetken saisivat olla yksin. Mutta miten toisen tilanne vaikuttaa minun tilanteeseeni millään lailla?
Joskus minulle on sanottu, että haluan olla erovanhempi, kun en halua olla lasteni kanssa koko aikaa. Tämä on taas ihan puppua. En usko, että kukaan haluaa olla erovanhempi vain siksi, että ”saisi” olla erossa lapsestaan. Jos olisin suhteessa, luulen, että saisin helpommin sitä omaa aikaa, olisihan kotona toinen hoitamassa lasta sen aikaa. Lapseton viikko taas ei vaikuta mitenkään lapsellisen viikon olotilaan: voin kaivata hyvin omaa aikaa, vaikka olisin saanut sitä viikon verran edellisenä viikkona.
Tiedän, etteivät jotkut tykkää yhtään tästä tekstistä, mutta oikeastaan mitä väliä silläkään on. Koen olevani paljon parempi vanhempi ja enemmän läsnä, jos saan olla välillä ihan Helka vain ilman lapsiani. Mieluummin kaksi päivää intensiivistä yhdessäoloa ja nauttimista kuin viikko uupunutta ja kärttyistä äitiä? Ja jos muina päivinä lepää, ottaa omaa aikaa ja on välillä yksinkin, se ei ole mielestäni ollenkaan huono asia.
Mieluummin kaksi päivää intensiivistä yhdessäoloa ja nauttimista kuin viikko uupunutta ja kärttyistä äitiä.
Olen puhunut.
Lue myös:
Odotan välillä kauhulla pitkiä lomia lasten kanssa
Omasta ajasta saa nauttia, ja se on jopa suotavaa
Terveisin, Helka
Kommentit
Niin samaa mieltä! Olen äiti ja viikko-viikko vuoden nyt ollut. Isä on yhtä tärkeä lapselle kuin äitikin ja vien lapsen hoitoon vaikka olen kotona. Näin lapsellani on aina aito jaksava äiti. Rakastan lastani yli kaiken mutta rakastan myös itseäni.
Kommentit
Olit oikeassa, en ymmärrä. Sinun ei olisi kannattanut koskaan hankkia lapsia. Laatu ei korvaa määrää.
Täällä samanlainen, joka väsyy herkästi lapsen kanssa ja kaipaisi säännöllisesti lapsivapaata. Enkä ole edes yh, mutta sen sijaan olen erityisherkän puoliso. Ei tarvitse kahdesti miettiä, kumman lepo menee edelle ja kumman vapaa-aikaa illat ja viikonloput ovat.
En ymmärrä,miksi ihmeessä niitä lapsia on hankittava jos ei heitä jaksa?
Tää nykytrendi saa oksentamaan ”minä,minä,minä”ja minun oma aika,omat tarpeeni,en pysty hengittämään ja ai niin enpäs kadottanut itseäni äitiydelle!:D
Kyllä kaipaan omaakin aikaa, vaikka meilläkin viikko-viikko. En välttämättä vie lasta påivähoitoon, toisinaan kyllä, mutta saatan esimerkiksi katsoa keskellä päivää Netflix-sarjaa ja lapsi leikkii itsekseen. Tätä eivät kaikki sulata vaan olen kuullut sitäkin että näissä olosuhteissa pitäisi kaikki käytettävissä oleva aika mennä lapsen ehdoilla.
Oon tosi kauan lukenut sun blogia ja arvostan sitä, että kerrot rehellisesti ajatuksistasi.
Mutta nyt täytyy kyllä sano, että tosi erikoinen ulostulo. Ihan kuin olisi vain kaksi vaihtoehtoa: joko olla kotona vuosikaudet ja unohtaa itsensä, tai sit tää sun tapa: olla viikosta pari päivää tiiviisti yhdessä ja muuten sysätä lapsi hoitoon päästäksesi itseäsi toteuttamaan. Hämmentävää.
Täytyisi varmaan miettiä enemmän yhteiskunnallisellakin tasolla, mikä vanhempia uuvuttaa ja väsyttää? On valtavasti lapsia, joilla tosiaan ei ole lomaa päiväkodista ollenkaan. Ovat hoidossa 8-9 tuntia päivässä vuoden ympäri. Kouluun mentyään ovat iltapäiväkerhoissa ja leireillä. Kotonaoloaika jää vähäiseksi. Noh ehkä sitten aikuisena ottavat omaa aikaa kotona?
Tähän varmaan vaikuttaa sekin, millaiset verkostot on. Onko päivähoidon vaihtoehto se, että olisit 24/7 lapsen kanssa käytännössä kaksin, vai vietättekö aikaa myös kaveriperheiden kanssa tai voiko lapsi käydä välillä jonkun toisen lapsen kotona leikkimässä jne. Ymmärrän kyllä, että voi uuvuttaa olla ihan joka hetki lapsesta vastuussa ja toisaalta noin 5 vee varmasti kaipaa itsekin myös leikkikavereita.
Mutta pointti lähinnä se, että verkostot on hyvä olla kunnossa, sekä oman että lapsen hyvinvoinnin kannalta.
Itsekkin tarvin omaa aikaa. Mutta jos saisin sitä joka toinen viikko, niin olisin niin ikävissään, että lapsiviikko menisi helposti. En ihan ymmärrä miksi tehdä lapsia, jos omanajantarve on niin suuri. lapsetkihan ikävöivät toista vanhempaansa valtavasti eroviikkojen aikana.
Mietitkö koskaan, että siellä päiväkodissa voi olla myös hoitajilla lapsia ja jotka haluaisi ehkä jo lomalle omien lapsien kanssa, mutta ei pääse koska sinä viet sun lapsen hoitoon sun kesälomalla. Tuli vaan mieleen.
Niin samaa mieltä! Olen äiti ja viikko-viikko vuoden nyt ollut. Isä on yhtä tärkeä lapselle kuin äitikin ja vien lapsen hoitoon vaikka olen kotona. Näin lapsellani on aina aito jaksava äiti. Rakastan lastani yli kaiken mutta rakastan myös itseäni.
Miltä tämä sinun lapsesta tuntuu? Tai kun myöhemmin lukee tätä sun blogia? Pidä itsestäsi huolta, mutta aika kun äitiä intensiivisesti kaivataan on kovin lyhyt. Sitä aina jankutetaan, mutta niin se on. Jos lapsesi on 5, jo kahden vuoden jälkeen hänellä on omat menot ja koulukaverit. Seitsemän vuoden päästä hän itse päättää kenen luona haluaa olla. 26 viikkoa vuodessa…
Vain vuoroviikko vanhemmatko kehtaa myöntää tai tiedostaa tämän tarpeensa, haluta hieman sitä omaa aikaa myös lapsiviikolla? Moni jatkuvasti lapsensa kanssa oleva täällä puolestaan kivittää siitä että toinen julkeaa sen ääneen sanoa? ”Pitääkö niitä lapsia tehdä…”
Kukapa näitä asioita tiedostaa siinä vaiheessa kun sitä lasta ajatellaan hankkia, mikä se kunkin jaksamisen taso on arjessa ja tulevaisuudessa. Kuinka paljon on myös vanhemmuuden uuvuttamia yh:ta, tai parisuhteessa eläviä vanhempia jotka ei tienneet tulevaa ”kohtaloaan” kun lasta tehtiin, että vanhemmuus voi myös väsyttää tai ero tulla? Että pitääkö niitä lapsia tosisaan tehdä, on ihan aiheellinen kysymys jokaiselle.
Ihan vain ajatuksena kivittäjille: toisen saappaisiin on aika hankala hypätä ellei ole molempia vanhemmuuden tapoja ensin itse kokenut. Se oman ajan arvostus ja tarve sille saattaa herätä vasta sen myötä kun on saanut viettää niitä lapsettomia viikkojakin ja huomata kuinka erilailla jaksaa olla lasten arjessa sen jälkeen läsnä. Jos lapsivkolla pidät muutaman tunnin extravapaan, tekeekö se huonon vanhemman?
Kävin pyörähtämässä peilin edessä ja katsomassa näkyykö minäminäminää. Juu näkyi. Oikein hyvin nukkunut sellainen. Ihanaa saada omat lapset parin päivän päästä kotiin. Jaksaa taas heräillä ensi viikon öinä milloin mihinkin asiaan ja rakastaa täysillä. On univajeet nollattu nääs tällä lapsettomalla viikolla.
Nyt ei ihan ymmärrä… Tuli paha mieli ihan lasten puolesta, jos äiti ajattelee noin. Jos olet joka toinen viikko yksin, niin eikö sen viikon nyt jaksa omia lapsiaan?! Meneehän lapset vähän aiemmin nukkumaan ja sitten on hetki omaa aikaa. Mutta jos sekään ei riitä 😐
Mä luulen, että noin käy helposti, jos lapsi on koko ajan ”kimpussa”. Niin saattaa helposti käydä, jos näkee harvemmin tai ei ole ikäistään seuraa. Siksi haluttiin lapset pienellä ikäerolla, että saataisiin olla rauhassa, kun leikkivät keskenään 😆 Heidän kasvuaan on kuitenkin mukava seurata ja viettää välillä aikaa yhdessä, joten hetken hengähdys ei tarkoita kokonaan hylkäämisen haluja.
Mua oksettaa tuo lause: Ei lapsi saa olla kenellekkään koko elämä. Hirveetä tekstiä. Jos lapsena lukisin tuon tekstin oman äitini kirjoittamana, oli se melko traumaattista. Lapset tarvitsee äidin ja/tai isän jolle hän tosiaan on koko elämä. Lapsen täytyy saada tuntea olevan rakas, haluttu, se koko elämä. En tosiaan ymmärrä tätä nykytrendiä ”Oma aika” Jännä että nykyään on kauhistus olla se pelkkä äiti isolla ä:llä. Melkein kuin kirosana.
Mutta mites lapsi? Mitä hän haluaa, tarvitsee, on oikeutettu? Miltä hänestä tuntuu? Lapsella on itsestään selvästi oikeuksia hoivaan, yhdessäoloon ja rakkauteen. Se pitäisi minusta olla ensimmäinen prioriteetti.
Ymmärrän täysin. Lapsi on hoidossa minun aikanani jo senkin takia, että rutiinit säilyy ja toiseksi, kun olemme kahden, olemme kahden. Silloin elän ja hengitän lasta. Nautin ja rakastan sitä, mutta se on raskasta. Mikään ei pääse väliimme. Hitsaudumme yhdeksi ihmiseksi. Minulla ei ole kotona ketään auttamassa tai jakamassa arkea. Puistossa leikin lapseni kanssa, en juttele muiden kanssa. Käyn kaupassa lapsi sylissä. Juon kahvia ja syötän leipää jo aika isolle lapselleni, koska rakastan. Olen yksin ja silti lähempänä ketään koskaan. Pakko viedä lapsi hoitoon, että lapsi saa seuraa hetkeksi ja minä pystyn hengittämään, siivoamaan ja keräämään energiaa. Kun lapsi on isällä tuijotan kuvia ja odotan lasta kotiin. Ikävöin. Elämä on kurjaa ilman lasta. Ottaisin lapsen mielellään joka päivä luokseni. Saan silti väsyä. Saan ajatella lapseni parasta ja sitä miten jaksan olla paras äiti lapselleni. Äityis on paras asia elämässäni, mutta saa siihen pyytää apua.
Ilman taukoja, en jaksaisi olla koka hetki niin läsnä.
Ilman päiväkotia lapseni ei oppisi tärkeitä asioita, olisin liian väsynyt opettamaan.
Oma aika, mitä se sitten kullekin vanhemmalle tarkoittaa, on tärkeää oman jaksamisen kannalta ja sitä on aivan suotavaa haluta ja toivoa. Mutta siinä vaiheessa, kun omaa aikaa alkaa olla enemmän kuin aikaa lasten kanssa ja näin on siksi, että itse niin haluaa ja järjestää, niin ehkä olisi hyvä pysähtyä miettimään hetkeksi. Miksi kaipaan näin paljon omaa aikaa? Miksi väsyn niin kovasti arjesta lapseni kanssa, vaikka omaa aikaa on riittämiin? On olemassa monenlaisia keinoja saada tukea ja apua siihen, että arki olisi vähemmän raskasta ja se tavallinen arki olisi kaikessa tylsyydessään itseasiassa juuri sitä aikaa, joka niitä omia akkuja parhaiten lataa. Toki tämä vaatii usein myös oman ajattelutavan muutosta, itse olen tätä työstänyt yksin ja terapiassa ja päässyt jotakuinkin sinuiksi sen kanssa, että väsyy ja uupuu ja silti voi olla ihan kivaa. Tietenkään kukaan ei voi ulkopuolelta tulla sanomaan, mikä kullekin perheelle on paras ratkaisu, ja joissain perheissä toimii parhaiten se, mikä toisesta kuulostaa aivan hullulta. Kuitenkin sen lapsen etu ja hyvinvointi ratkaisee, ja meidän aikuisten tehtävä on tehdä ratkaisuja, jotka tuntuvasti helpottaa lapsen arkea ja tarjoaa mahdollisuuksia levätä ja olla lapsi itselle tärkeiden aikuisten kanssa. Joskus nämä ratkaisut voi olla ristiriidassa omien halujen kanssa, mutta sitä on vanhemmuus.
Mielenkiintoisia ajatuksia. Minä ymmärrän täysin tämän ajatuksen, että lapsiviikollakin halutaan omaa aikaa. Minulle lapset ovat tärkeintä elämässäni, mutta silti eivät todellakaan minun koko elämäni. Olen uraani ja työntekoa rakastava ÄITI ja lapsemme (12v ja 14v) ovat ylpeitä työstäni, kyselevät siitä ja haluavat myös kouluttautua saadakseen työn, jota rakastavat. Mikään tästä ei tee minua tai muita vanhempia (äitejä tai isiä), jotka vievät lapset hoitoon, kaipaavat omaa aikaa, omistautuvat työlle, yhtään sen huonommaksi kuin aikansa 100 prosenttisesti lapsille omistavat. Ollaan armollisia toisille. Terveisin äiti perhelomalta lasten ja miehen kanssa (kyllä, ’lanin’ ollessani perheen kanssa ja otan näin tovin omaa aikaa ❤️ -Katta /Arki(paska)ruokaa
Hmmm, eiköhän noilla päiväkodin työntekijöillä ole ihan lakisääteinen 4 viikon kesäloma vaikka kuka veisi lapsensa hoitoon omalla lomallaan tai vapaa päivinään. Tuli vaan mieleen.