Etä-Äiti

Läheisriippuvuus, ristiriitainen kiintymysmalli ja hylkäämisen pelko – näistä voi oppia pois eheyttävissä ihmissuhteissa, ajan ja avun kanssa

Teksti: Helka Belt

Ei kovin mediaseksikästä kirjoittaa, että on läheisriippuvainen ja omaa valtavan hylkäämisen pelon, joka näkyy takertuvuudella ja paranoidisuudella.

Kirjoitan silti, koska olen kärsinyt näistä ikäni, tuskaillut niiden kanssa, ne ovat päättäneet ihmissuhteitani ja satuttaneet minua. MUTTA: nyt olen oppimassa niistä pois. Siksi haluan jakaa kokemukseni. Siitä voi olla apua muille samasta kärsiville.

Läheisriippuvuus syntyy lapsuudessa, syystä tai toisesta. Menemättä näihin syihin tässä tekstissä enempää (olen käsitellyt esimerkiksi täällä, miten lapsuudessa koettu vaikuttaa koko aikuiselämään ja parisuhdekäyttäytymiseen) voin sanoa sen, että läheisriippuvuus on ahdistusta herättävä piirre ( huom. ei sairaus!). Sen tiedostaa, mutta sille ei oikein osaa tehdä mitään. Toiseen ripustautuu hinnalla millä hyvänsä, yleensä vielä vahingollisessa suhteessa, koska läheisriippuvaiset valitsevat usein itselleen kumppanikseen narsistisen henkilön tai henkilön, jolla on jokin addiktio. Läheisriippuvainen toivoo parantavansa toisen olemalla mahdollisimman lähellä, pistäen omat tunteensa likoon ja saaden aina nenilleen. Mutta jättää ei voi, koska on pakko saada olla edes jonkun kanssa. Vaikka sitten vahingollisessa suhteessa.

Haluan mieluummin olla yksin kuin näyttää tunteeni ja ottaa siipeeni. Ja silti tarvitsen toista, jotta tuntisin oloni turvalliseksi.

Läheisriippuvainen on usein, jos ei aina, myös ristiriitaisesti kiintynyt. Kiintymysmalleista kertoo enemmän Eevi Minkkinen kirjassaan Ymmärrä itseäsi, ymmärrä suhteitasi. Ristiriitaisesti kiintynyt kaipaa kipeästi läheisyyttä ja heijastusta tunteilleen, mutta pelkää koko ajan, että hänet jätetään. Voi kuinka PALJON tämä kuvaa juuri minua. Kirjoitin taannoin tekstini  Emme me pelkää uutta rakkautta, me pelkäämme mennyttä kipua ja se kuvasi täydellisesti juuri tätä ristiriitaa: haluan tuntea, mutta koska olen traumatisoitunut ja läheisriippuvainen, pelottaa tunteiden näyttäminen valtavan paljon. Haluan mieluummin olla yksin kuin näyttää tunteeni ja ottaa siipeeni. Ja silti tarvitsen toista, jotta tuntisin oloni turvalliseksi. Ristiriitaisuuden perikuva. Se minä olen.

Eevi Minkkisen kirja kertoo läheisriippuvuudesta, kiintymysmalleista, hylkäämisen pelosta ja ennen kaikkea siitä, miten vahingollisista käyttäytymismalleista voi eheytyä.

Läheisriippuvaisena ja pelokkaana varmistelen usein sitä, ettei toinen vaan jätä, tarkkailen hänen kaikkia tekemisiä ja sanomisia ja analysoin jokaista ilmettäkin ja luen näistä kaikista usein viestin: no niin, pieleen menee. Ja näin tekemällä itse asiassa toteutan pahimman pelkoni, koska toinen kokee toimintani valtavan tukahduttavana ja ahdistavana. Läheisriippuvuuteen liittyy usein ellei aina alhainen itsetunto. Itseään ei pidä juuri minään, jolloin pelkää, että toinen haluaa lähteä ja jättää. Siksi itsetunnon kohottaminen on ensisijaisen tärkeää, jottei ala toteuttaa omia pahimpia pelkojaan.

Koko tämän toimintakaavan ymmärtämiseen on mennyt kauan aikaa. Mikä kuitenkin parasta, olen oppinut, että näistä voi parantua. Eheyttäviä kokemuksia voi saada varsinkin turvallisissa ihmissuhteissa. Jos ristiriitaisesti kiintynyt pääsee suhteeseen turvallisesti kiintyneen kanssa, voi hän saada eheyttäviä tunnekokemuksia ja muuttua itsekin turvallisesti kiintyneeksi. Kuinka ihanalta tuo kuulostaakaan!

Eheyttäviä kokemuksia voi saada varsinkin turvallisissa ihmissuhteissa.

Tämä tietenkin vaatii sen, että uskaltaa tuntea ja antautua suhteeseen, jota taas hylkäämisen pelkoisena voi kartella. Läheisriippuvana voi takertua vääränlaisiin suhteisiin. Mutta mahdollisuus parempaan on. Se vaatii tunteidensa tunnistamista, traumataustansa ja siitä johtuvien tunnereaktioiden ymmärtämistä ja uskallusta yrittää.

Lue: Myös kirjassa Trauma ja rakkaus kerrotaan siitä, miten traumataustasta huolimatta voi vaikuttaa itse onnellisempaan tulevaisuuteensa

Korjaavia kokemuksia on mahdollista saada. Siksi ja niihin tarvitsemme toisia. Tarvitsemme ihmissuhteita, joissa traumaattiset kokemukset saavat rinnalleen hoitavia kokemuksia. Siksi suhteeseen on pakko uskaltaa mennä. Kuulostaa pelottavalta ja kuulkaa, sitä se juuri onkin. Mutta uskallus kannattaa. Emme me halua jäädä läheisriippuvaisiksi, traumatisoituneiksi ja epävarmoiksi, sairaalloisesti hyväksynnästä riippuvaisiksi ihmisiksi.

Olen kokenut itse, että kaiken tällaisen jälkeen on mahdollista oppia ja kokea uutta. Saada eheytyä, olla tarvitseva, muttei riippuva, olla tunteva ja saada turvallista kiintymystä.

On pelottavaa uskaltaa luottaa toiseen. Koska läheisriippuvainen pelkää paljon, voi tuo pelko tuntua konkreettisena kipuna.

On pelottavaa uskaltaa luottaa toiseen. Koska läheisriippuvainen pelkää paljon, voi tuo pelko tuntua konkreettisena kipuna. Se tuntuikin, kuten aiemmassa tekstissäni kirjoitin. Sain jopa paniikkikohtauksia.  Mutta se on myös ihanaa. Ja jos hylkäämispelko tulee, on hyvä sanoittaa tunteensa ääneen, ei niin, että sanoo toisen tehneen jotain väärin vaan: minulle tuli tästä tilanteesta tällainen olo, tämä kuulosti pelottavalta, tunteen sanominen ääneen pelottaa. 

Tärkeintä on uskaltaa oppia tuntemaan itsensä. Kannattaa lukea näitä kirjoja, puhua eroasiantuntijan kanssa, käydä eroseminaarissa. Käsitellä lapsuutensa tapahtumat, oppia omista käyttäytymismalleistaan ja saada sanat niille tunnekokemuksille, joita usein saamme, mutta emme osaa sanoa, mistä tunne on lähtöisin. Itsensä ymmärtäminen on avain onnellisempaan tulevaisuuteen. Siksi itseymmärykseen kannattaa satsata. SE on kuin rahaa laittaisi pankkiin.

Lue myös: Uhriutuminen on narsistista ja masokistista toimintaa

Terveisin, Helka

Lue myös

X