Etä-Äiti

Teinin pojan etä-äitinä: lapseni on minulle jo melkein vieras

Teksti: Helka Belt

”No ei kai kukaan vanhempi tiedä, mitä teinin päässä liikkuu!”
”Tuskin se siellä toisessakaan kotona paljoa luuhaa.”

Totta joka sana varmasti, ja lohdutukseksi tarkoitettuja. Teinit ovat paljon poissa kotoa, kavereiden luona, harrastuksissa, missä milloinkin, ja vaikka olisivatkin kotona, voivat he olla välillä ei-läsnäolevia. Kun minun joskus hyvinkin ei-läsnäoleva lapseni on luonani vain noin joka toinen viikonloppu, voin sanoa, että lapsi alkaa tuntua välillä melko vieraaltakin.

Aiemmin asuimme kahdestaan ja oli vain me.  Nyt minun täytyy myöntää, etten tunne häntä enää.

Välillä tuntuu, etten tunne häntä enää yhtään. En tiedä, mitä hänen päässään liikkuu, en senkään vertaa kuin ehkä lähivanhempana tietäisin. Tämän lapsen kanssa asuin ensimmäiset vuotensa kahdestaan. Nyt kymmenen vuotta tuon jälkeen minun täytyy myöntää, etten tunne häntä enää kovinkaan hyvin.

Lapsen elämässä tapahtuu niin nopeasti niin paljon. On ihan eri asia olla 10-, 11- tai 14-vuotias. Koko ihminen muuttuu: persoonallisuus kehittyy, ulkonäkö muuttuu, äänikin on jo hyvänen aika ihan erilainen kuin muutama kuukausi sitten. Joskus kun hän tulee luokseni, mietin, että kuka tämä ihminen oikein on, joka astui juuri ovestani sisään.

On järkyttävän tuskallista kirjoittaa näitä sanoja teille luettavaksi.

On järkyttävän tuskallista kirjoittaa näitä sanoja teille luettavaksi. Äiti, joka ei asu lapsensa kanssa edes sen vertaa, että oikeasti voi sanoa, että tuntee tämän. Voi kun uskoisinkin sen, että olemme yhtä läheiset kuin olisimme, jos hän asuisi luonani; kaikkine teinin mökötyksineen ja vetäytymisineen. Mutta samalla tiedän, ettei asia ole niin.

Enkä oikeasti tarkoita, ettenkö tuntisi häntä läheiseksi. Tiedän monia monia etävanhempia, jotka rakastavat lapsiaan yli kaiken. Mutta rakkaus ja tunteminen –siinä arjessa läsnäolo– eivät ole sama asia. Rakkaus ei vähene piiruakaan, oltiinpa erossa tai yhdessä, mutta se todellinen lapsena tunteminen ja ymmärtäminen, hänen pienimpienkin eleidensä onnistunut lukeminen, on auttamattomasti poissa.

Olen mustasukkainen siitä, että hän jossain muualla on hauska ja oma ihana itsensä.

Ja vielä lisäksi, poikani on mahtava, upea ihminen. Hän on hauska, empaattinen ja huumorintajuinen. Nautin äärimmäisen paljon hänen seurastaan. Minulla on todella ikävä hänen juttujansa ja seuraansa, koko hänen luonnettansa, kun hän ei ole luonani. Olen mustasukkainen siitä, että hän jossain muualla on hauska ja oma ihana itsensä. Miksei voisi olla sitä minun luonani..

Nyt katson, kuinka kuopukseni kasvaa kovaa vauhtia. Tuon ikäisenä esikoiseni alkoi olla enemmän isänsä luona. Mikähän on kohtalomme, kun kuopukseni on teini? Silloin etäpoikani on jo aikuinen. Onkohan aikuinen poikani minulle vieras vai tuttu? Vai muuttuukohan tilanne, koska silloinhan en ole enää etä-äiti, olen vain äiti – aikuisen lapsen äiti. Etäys on silloin viimein päättynyt.

Lue myös:
Miten ylläpitää läheistä suhdetta teiniin etälapseen?
Järjestimme kauneusillan teinin kanssa

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

Lue myös

X