
Lasisista jouluista raittiiseen jouluun
Punaviiniglögiä. Punaviiniä. Terästettyä glögiä. Jouluoluet.
Alkoholi kuuluu useiden jouluun; monien joulupöytään tulee monenmoista tarjottavaa juomienkin osalta. Kyllähän se punaviini maistuu hyvältä kinkun kanssa. Ja vahva glögi piparin seurana.
Minä en taida kuitenkaan tänä jouluna juoda alkoholia.
Miksi?
Jouluseurueeseemme kuuluu lapsiakin. Ja minä en enää halua ottaa alkoholia lasten nähden. En pidä sitä huonona, jos joku oman harkinnan mukaan yhden tai kaksi annosta ottaa. Itse en näin kuitenkaan tee. En enää. Koska join kerran liikaa lapseni nähden. Sen jälkeen en ole juonut alkohlia lapsien ollessa läsnä.
Oli monta vuotta, että minulla meni kännissä joulut.
Mutta sitten on vielä muutakin. Oli monta vuotta, että minulla meni kännissä joulut. Jo hyvissä ajoin ennen aattoa aloitin ja tapanina aloin miettimään, että joko kohta lopettaisin. Koska minulla ei ollut mitään muutakaan. Ei ollut paikkaa, missä viettää joulunsa. Ei ollut sitä toista, kenen kanssa suunnitella joulua. Oli vain yksinäisyys tai sitten toisina jouluina vaikean parisuhteen mukanaan tuoma ahdistus ja suru. Silloinkin vietin joulun yksin. En ansainnut sen toisen läsnäoloa edes jouluna, kuulemma.
Ja alkoholihan on viekas. Ensin ottaa yhden. Ajattelee, että rentoutuu. Sitten toisen, että tuntuisi vähän vähemmän yksinäiseltä. Lopulta on mennyt koko pullo. Toinenkin. Ei tuntunut joulut enää niin pahoilta.
Minä, joka rakastan jouluja, päädyin juopottelemaan joulun pyhät. Joulun aika assosioitui krapulaan, nousuhumalaan, krapularyyppyihin. Siitä oli aika kaukana se joulumieli, jota oikeasti halusin tuntea.
Ilman viinaakin voi olla hauskaa, eikö niin?
Noista ajoista on jo onneksi kauan aikaa. Mutten enää halua, että joulu tuntuu ollenkaan tuollaiselle. Edes häivähdystäkään noista lasisista jouluista en halua jouluihini mukaan. Ehkä olisi tunnelmallista ottaa se punaviinilasillinen. Ehkä voisin ottaakin. Mutta onko se edes tarpeellista, eihän sitä pakko ole juoda. Ilman viinaakin voi olla hauskaa, eikö niin? Ja en minä mikään absolutisti ole, mutta tietyt tilanteet ovat sellaisia, joissa en enää alkoholiin koske.
Joulu on perheiden ja juhlan aikaa, lapsien riemua ja yhdessäoloa. Mennyttä on ne ajat, kun piti ahdistus hukuttaa kuningasalkoholiin. Ja haluan lapsillekin raittiit aikuiset jouluksi ympärilleen.
Tämä jouluni on erilainen. Tämä jouluni ei ole lasinen. Tänä jouluna voin olla onnellinen eikä tarvitse olla yksin.
Terveisin, Etä-äiti
Seuraathan jo Facebook-sivujani?
Kommentit