Etä-Äiti

Lastenvaatteiden ostaminen ja järjestely ovat minulle terapiaa – Kun ikävä on pahin, saatan viikkailla vaatteita uudelleen ja uudelleen

Teksti: Helka Belt

Se alkoi jo raskausaikana. Kun makasin kymmeniä viikkoja kotona, enkä voinut liikkua, ainoa iloni oli selata facen vauvanvaatekirppiksiä.

Minusta tuli virallisesti vauvanvaatehullu. En lähes koskaan ostanut mitään uutena, vaan nautin, että sain selailla kirppiksiä rauhassa sängyssäni. Kun vauva syntyi, ei se hulluus mihinkään loppunut. Livahdin vähän väliä facen vauvanvaatekirppiksille.

Lastenvaatteissa on jotain lumoavaa.

Lastenvaatteissa on jotain lumoavaa. Voin kyllästymättä viikata ja katsella niitä uudelleen ja uudelleen. Harvoin ostan itselleni mitään, mutta huomaan usein ostaneeni pojalleni jonkin vaatteen. Välillä vähemmän, välillä enemmän. Saan uskomatonta nautintoa, kun voin viikata uuden vaatteen hänen vaatekaappiinsa. Erityisen tyydyttävää on, jos voin ostaa samaan sarjaan kuuluvia tai toisiinsa sopivia vaatekappaleita.

Olkoon tämä minun hullu puoleni.

Tässä on myös syvempi, jopa terapeuttinen puolensa. Joskus ikävä häntä kohtaan on niin iso, etten voi mennä hänen huoneeseensa itkemättä. Mutta vaatteita voin hypistellä. Muistelen niitä kertoja, milloin jokin tiety vaatekappale oli hänen päällänsä. Se tuo lohtua.

Minulle tämä toimii rentoutumisena, terapiana, ikävän taltuttajana, muistojen tuojana.

Viime viikolla olimme lapseni kanssa molemmat sairaina ja huomasin eksyneeni black friday vaateostoksille nettiin. Sekin oli jonkinlaista hoitoa sairauteen: sain katsella kauniita lastenvaatteita ja ostaa pojalleni joululahjoja. 

Joku voi pitää tätä pinnallisenakin tai tuhlailevaisuutena. Olkoon niin. Minulle tämä toimii rentoutumisena, terapiana, ikävän taltuttajana, muistojen tuojana. Lastenvaatteet tuovat lapsenkin lähelleni jopa silloin, kun hän on kaukana. 

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

 

Lue myös

X