
Uusi vuosi alkaa minulla edelleen kipeänä – Kuulumisia kotisohvalta
Kaupallinen yhteistyö
Uusi vuosi alkoi rauhallisissa merkeissä.
Kaupallinen yhteistyö Lehtitarjoukset.comin kanssa.
Muutaman viikon flunssa on muuttunut krooniseksi, ilmeisesti. Olen käynyt kolme kertaa lääkärillä, viimeisellä kerralla mukanani diagnoosi poskiontelontulehduksesta. Lisäksi joulun alla kaaduin pahasti, ja jalka on edelleen kipeä. Onnekseni minulla on lomaa töistä vielä loppiaiseen asti. Helpolla ei kuitenkaan vuosi ole alkanut. Ihmettelen, kuinka kauan yksi flunssa voikaan jatkua? Samalla korviin kantautuvat huhut liikkuvasta vatsataudista. Se tästä vielä puuttuisi..
Nyt tässä toipilaana ollessa aikakauslehdet ovat pelastaneet tylsyydeltä. En ole jaksanut lukea kokonaisia kirjoja, varsinkin, kun kuopus on tämän viikon luonani. Samalla, kun hän leikkii joulupukilta tulleiden lelujen kanssa, minä olen käpertynyt sohvalle lukemaan. Se on piristänyt hieman mieltäni. Tietenkin lapsen ilo ja innostus uusista leluista tarttuu ja meillä on kuitenkin ollut todella mukava viikko. Toivon, että kuntoni kohenee, ennen kuin työt alkavat ensi viikolla.
Uusi vuosi vaihtui rauhallisesti. Kävimme poikani kanssa ulkona katsomassa ilotulitteita ja poltimme pari sädetikkua. Pojan isä sanoi, että voi olla uuden vuoden poikamme kanssa, mutta koska kuntoni vuoksi en olisi kuitenkaan voinut lähteä mihinkään, sovimme, että poika on luonani. Menimme yhdessä nukkumaan puolen yön aikaan ja heräsimme kymmeneltä uuteen vuosikymmeneen ja vuoteen.
Näytä tämä julkaisu Instagramissa.
Hyvää uutta vuotta meiltä❤⭐. . #hyvääuuttavuotta #2020 #munrakas
Henkilön Helka Belt (@etaaiti) jakama julkaisu
Uudelta vuodelta toivon ensimmäiseksi viimeinkin tervehtymistä, jotta pääsen pitämään eroseminaarini hyvissä voimin ja jatkamaan myös nyt tauolla olevaa saliharrastustani. Olen todella innoissani ja onnellinen, että eroauttamistyöni etenee ja voin enenevässä määrin tukea eroavia tai eronneita. Tämä tuntuu juuri nyt sydämeni asialta.
Ihanaa uutta vuotta toivottaen, Helka
Kommentit