Etä-Äiti

Mikä minä oikein olen? – Etä-äitiys luo epävarmuutta omaan identiteettiin

Teksti: Helka Belt

”Kauhea nimi tuo Etä-äiti!” ”Ethän sinä mikään Etä-äiti ole vaan äiti!”

Pari kommenttia Facebook-sivuillani.

Niin. Etä-äitiys on edelleen jotain kummallista. Osittain tuo käsite kalskahtaa korvaan siksi paljon, kun termiä ei ole käytetty yleisesti vielä tarpeeksi. Ei etäisejäkään sanota etäisiksi vaan ehkä etävanhemmaksi tai elatusvelvolliseksi tai ihan vain yksinkertaisesti isiksi. Ehkä liiankin tietoisesti nostan koko ajan tätä etä-äidin määritelmää esille. Välillä näin, koska on helpompi puhua asiasta, kun sillä on konkreettinen määre, termi, jokin sana. Asiaahan itsessään se ei muuta miksikään, kutsuttiinpa sitä millä tahansa nimellä.

Mutta nuo kommentit sai miettimään vähän syvällisemminkin omaa identiteettiä, elämää ja minuutta. Kuka ja mikä minä olen? Itsekin käytän -katso vaikka blogini esittelytekstistä- monia eri määreitä itsestäni. Olen äiti, yh-äiti, etä-äiti, vuoroviikkoäiti, sinkkuäiti, työntekijä, freelancer, nainen, sekopää, hassuttelija, elämänsä etsijä. Meillä kaikilla on monia eri rooleja jopa päivänkin aikana.

”Okei, sanon tämän nyt ääneen: joskus unohdan, että olen äiti.”

Mikä minä olen? Etä-äitiyden myötä olen joutunut paljonkin miettimään tuota. Olen äiti, mutta en jokapäiväinen äiti. Toisaalta äitiyshän ei muutu oli lapsi lähellä tahi ei. Mutta vaikuttaa se silti omaan tuntuun siitä, millainen on. Okei, sanon tämän nyt ääneen: joskus unohdan, että olen äiti. Siis mitä! Kyllä. Jokapäiväinen arki vie välillä niin paljon aikaa ja ajatuskapasiteettia, että lapsen, joka ei ole läsnä arjessa, unohtaa välillä. Ei se äitiys unohdu, mutta arkiäitiys kyllä.

Tämä taas on johtanut minut miettimään syvällisemmin itseäni. Jos unohdan jopa sen, että olen äiti, mikä minä sitten oikein olen? Mitä muuta itsestäni olen unohtanut vaikeuksien, kiireen, ongelmien ja muun tohinan keskellä? Naiset usein määrittelevät (isät myös) itsensä vanhemmuuden kautta ja vanhemmuus on asia, joka on monen mielestä elämän yksi tärkeimpiä päämääriä. Jos minulta viedään tämä vanhemmuuden käsite pois, mitä minusta jää jäljelle?

”Samalla tavalla elämäni on täynnä ristiriitaisuuksia.”

Otin kuvan tänä aamuna. Aamu oli kirkas mutta kylmä. Samalla tavalla elämäni on täynnä ristiriitaisuuksia. Olen äiti mutta etä-äiti, olen vapaa mutta yksin, olen onnellinen mutta ikävä, syyllisyys ja yksinäisyys painavat usein mieltä. Olen nainen mutta minua ei kosketa kukaan, olen työntekijä mutta etsin itseäni, olen äiti. Mutta en ole äiti. En samalla tavalla kuin lähiäidit tai yh-äidit. Olen välillä yksin, ilman lapsiani. Mikä minä silloin olen?

Toki on ihan tervellistä kenen tahansa miettiä välillä, kuka on, mikä on ja mihin on menossa. Sehän on vain hyväksi. Tämä etä-äitiys vain tuo lisää pohdittavaa ja mietittävää. Oma identiteetti on vielä ihan hakusessa, tältä osin ainakin. Joskus kahdehtien kuuntelen jo tottuneita etä-äitejä. Miten he uskaltavat olla onnellisia, eivät jää murehtimaan lapsetonta arkeaan ja ovat ylpeitä omasta minuudestaan. Minulla on tuohon vielä matkaa. Tämä matka on vasta alussa.

Terveisin, Etä-äiti

 

 

Lue myös

X