Etä-Äiti

Se pieni julma piru sisälläni sanoo, että olen ihan paska

Teksti: Helka Belt

Olen aina kärsinyt hyvin voimakkaasta huijarisyndroomasta. Se tarkoittaa, etten usko oikeasti olevani hyvä, vaikka kuinka saavutukset kertoisivat muuta.

Huijarisyndrooma ei ole sitä, että kainostelisimme tai vähättelisimme omaa osaamistamme, kuten suomalaisilla on tapana: no en mä nyt oikeesti mitään osannut, kuhan vähän yritin...huijarisyndroomassa oikeasti uskoo olevansa täysi paska.

Olen kärsinyt huijarisyndroomasta läpi koko aikuiselämäni. Minulla huijarisyndrooma linkittyy vahvasti huonoksi itsensä tuntemisen tunnelukkoon. Kun on oppinut pitämään itseään huonompana kuin muut, alkaa uskomaan siihen niin voimakkaasti, että luulee kaikkien muidenkin ajattelevan täysin samoin.

Huijarisyndrooma on siitä vänkä kaveri, että se alkaa ohjata toimintaamme tiettyyn suuntaan. Huonoon. Alkaa vähätellä itseään, ryhti huononee, välttelee esiintymistilanteita tai tilanteita, joissa voisi loistaa, koska uskoo, ettei varmasti loista. Haluaa muuttua näkymättömäksi, jottei oma huonous tulisi esiin. Etsii joka ikistä mahdollista tilannetta, josta voisi löytää merkin siitä: MINÄHÄN SANOIN etteivät he usko minuun. Lukee jokaisen eleen, ilmeen, sanan ja teon jokaiselta ihmiseltä väärin, jotta voi vahvistaa omaa uskoaan huonouteensa.

Tällainen johtaa negatiiviseen kierteeseen, koska vahingoittaviin uskomuksiin alkaa uskoa, jolloin niistä tulee tosi. Silloin vähättelee itseään esimerkiksi työhaastattelussa, jolloin käy luultavasti niin, ettei saakaan työpaikkaa. Huono itsetuntoa omaavaa ja itseään aliarvioivaa työntekijää kun ei oikeastaan kukaan haluakaan.

Ja piru olkapäällä kuiskii: mähän sanoin, että olen ihan paska.

Huijarisyndrooma parisuhteessa oli taas täysin helvettiä.

Elän jatkuvasti tuntosarvet pystyssä, jotta varmasti huomaisin kaikki merkit minua arvostelevasta käytöksestä. Huijarisyndrooma parisuhteessa oli taas täysin helvettiä. No minähän sanoin, että olen ihan kamala ja ei minusta kukaan voi tykätä, ai nyt sä jätät mut, no varmasti löydät muakin paremman..

Huijarisyndroomaa kärsivä ei voi uskoa olevansa hyvä, taitava, uskottava tai menestyvä, koska hän pelkää koko ajan paljastuvansa. Mistä? Omasta surkeudestaan. Kun keväällä vastaanotin parhaimman blogin ja blogitekstin palkinnon, ajattelin taukoamatta, että kohta he tajuavat, miten paska blogini on.

Huijarisyndrooman kanssa on kamala elää. Olen koettanut opetella itsearvostuksen taitoa ja positiivista minäpuhetta. Ympärillään kannattaa myös pitää vain sellaisia ihmisiä, jotka arvostavat sinua ja pitävät sinua arvokkaana ihmisenä. Positiivisen palautteen ja ilmapiirin kierre voi parhaimmillaan tappaa tuon huijarin sisältämme.

Vaikka huijarisyndrooma ei ole virallinen diagnoosi, on se hyvin voimakas ja todellinen tunne, jota ilmenee yllättävän monilla. Ehkä suorituskeskeinen yhteiskuntamme ajaa meitä tähän: on pakko olla paras, että pääsisi edes työhaastatteluun, saisi palkankorotuksen tai etenisi urallaan. Siksi itse yritän nykyään keskittyä enemmän itseni toteuttamiseen ja pienistä asioista nauttimiseen. Sitä kautta saattaa yhtäkkiä ymmärtääkin: minä riitän.

Huijarisyndroomaa kärsivä ei voi uskoa olevansa hyvä, taitava, uskottava tai menestyvä, koska hän pelkää koko ajan paljastuvansa.

Tämä ei tarkoita sitä, etteikö kannattaisi yrittää menestyä ja onnistua. Mutta jos sisälläsi huutaa typerä ääni, joka ei usko sinuun, voi pienten askelten kautta hiljentää sitä. Ei kannata kurkoitella ensiksi kuuta, silloin varmasti ei onnistukaan ja ääni on voitonriemuinen. Mutta kun pääsee tähti tähdeltä lähemmäksi, äänestä tulee viimein mykkä.

Kun seuraavan kerran ajattelen olevani ihan paska, koetan ajatella: tämä ajatus on paska, mutta minä olen hyvä, OIKEASTI!

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön Helka Belt (@etaaiti) jakama julkaisu


Terveisin oikeasti hyvä Helka

Facebookiin

Lue myös

X