Miksi etä-äiti- blogi ja aionko jatkaa?
Olen kirjoittanut blogiani nyt puolisen vuotta, en ihan sitäkään. Seuraajia facebook-sivuillani on kohta 800 ja vakituisia lukijoita monta sataa.
Olen saanut paljon palautetta, hyvää ja kriittistä, myös vähän ei niin mukavaakin. Millainen on blogini tulevaisuus ja aionko jatkaa kirjoittamista?
”Millainen on blogini tulevaisuus ja aionko jatkaa kirjoittamista?”
Aloitin Etä-äiti- blogini, koska koin, että etä-äitiydestä on pakko puhua ääneen. Sain nopeasti vakituista lukijakuntaa ja kannustavaa palautetta, että aiheeni on tärkeä. Monet etä-äidit sanoivat, että luulivat olevansa asian kanssa yksin. Eivät ole. Meitä on paljon, ja meidän äänen pitää kuulua.
Blogin kasvun myötä aiheeni ovat käsitelleet muutakin kuin etä-äitiyttä. On ollut aiheita eroperheistä, lähi-isistä, sinkkuäitiydestä ja vuoroviikkoäitiydestä.
Ennen kaikkea olen kirjoittanut hyvin avoimesti, raa’an rehellisesti ja itseäni säästämättä elämästäni, historiastani ja vaikeuksistani. Olen saanut kritiikkiäkin: Olen kohukirjoittaja, haen huomiota, mässäilen vaikeuksillani, haen empatiaa. Olen lapsenhylkääjä, lapsenmurhaaja.
Mutta tällainen minä olen. Olen aina ollut. Puhun ääneen, kovaa ja itseäni säästämättä. Ja en aio lopettaa. Aion jatkaa ja kovaan ääneen. Olen saanut myös palautetta, että puheeni eivät ole hyväksi lapselleni. Sen haluan sanoa, että teinini, etäpoikani, tietää blogistani ja kaikista aiheistani, joista kirjoitan. Meillä on hyvä konsensus asian kanssa ja hän antaa myös usein ideoita siitä, mistä kirjoittaa. Jos hän sanoisi, että ei pidä tästä blogista, olisi kova mietinnän paikka, miten ja mitä kirjoittaa.
”Meillä on hyvä konsensus (poikani kanssa) asiasta ja hän antaa myös usein ideoita siitä, mistä kirjoittaa.”
Toki tärkein aiheeni on etä-äitiys. Mutta olisi outoa kirjoittaa henkilökohtaista blogia kertomatta siitä, millainen olen, mitä olen kokenut ja miksi päätynyt tällaiseen tilanteeseen, missä minä nyt olen.
Kiitän sydämestäni Vauva-lehteä, että saan kirjoittaa täällä elämästäni. Kiitän blogiyhteisöni jäseniä, jotka tukevat minua ja kannustavat kirjoittamaan aiheista, jotka eivät ole helppoja. Ja ennen kaikkea kiitän lukijoitani. Ilman teitä en olisi tässä.
Uusille lukijoilleni kerrottakoon, että olen kertonut vaikeasta narsistisuhteestani, alkoholiongelmastani, kroonisesta sairaudestani, lapsistani, heidän ikäerostaan, Tinder-seikkailuistani ja etä-äitiydestäni sekä raskaudenkeskeytyksestäni.
Mutta aiheita pulppuaa lisää ja lisää. Toivon että seuraat minua vielä jatkossakin. Tämä matkamme on yhteinen.
Kiitos kun olette. Listaan tähän loppuun muutamia suosittuja tekstejäni, tutustu niihin ihmeessä, jos et ole vielä tuttu blogini kanssa.
”Toivon että seuraat minua vielä jatkossakin. Tämä matkamme on yhteinen.
Tekstejäni:
Ikävä, yksinäisyys, syyllisyys
”Äiti, saanko mennä isin luokse asumaan?”
”Et joisi silloin kun minä olen täällä”
Terveisin, Etä-äiti
Kommentit
Tärkeintä on se, että lapsilla on turvallista elää ja olla. Se missä he pääasiassa asuu on sivuseikka, kunhan ovat turvallisen aikuisen kanssa. Yksikään meistä ei ole synnitön, joten toisen syyttely on täysin turhaa ja on tekopyhää touhua. Mukavaa jatkoa sinulle ja lukijoillesi, mukava kuulla ettet alistu vaan tuot edelleen asiat julki. Voimia.
Kommentit
Aina on ja tulee olemaan mielensäpahoittajia ja ihmisiä, jotka kokevat oikeudekseen anonyymeinä arvostella toisen elämää, sekä valintoja. Olet rohkea, aito ja arvostan avoimuuttasi. Jokainen tekee valintoja sen mukaan, minkä itselleen tai elämäntilanteelleen oikeaksi näkee ja hyvä niin! 🙂
Tärkeintä on se, että lapsilla on turvallista elää ja olla. Se missä he pääasiassa asuu on sivuseikka, kunhan ovat turvallisen aikuisen kanssa. Yksikään meistä ei ole synnitön, joten toisen syyttely on täysin turhaa ja on tekopyhää touhua. Mukavaa jatkoa sinulle ja lukijoillesi, mukava kuulla ettet alistu vaan tuot edelleen asiat julki. Voimia.