Etä-Äiti

Miksi minusta tuli etä-äiti?

Teksti: Helka Belt

Kirjoitettu 19.4.2017

Nyt tämä ehkä Etä-äidin blogin henkilökohtaisin postaus.

On aika selvittää teille lukijoille, miksi ja missä olosuhteissa minusta tuli etä-äiti. Mutta ensiksi haluan painottaa, että kaikkein eniten olen ihan vain äiti. Vaikka itsekin lisään itseeni kaikenlaisia määreitä, kuten vuoroviikkoäiti, etä-äiti, etävanhempi, olen kuitenkin ensisijaisesti vanhempi ja äiti. Äitiyttäni ei vähennä millään tavalla se, asunko lapseni kanssa vai en.

”Nyt tämä ehkä Etä-äidin blogin henkilökohtaisin postaus.”

Esikoiseni kouluikään asti sovimme isänsä kanssa menojemme mukaan lapsemme hoidosta. Koulu toi uudenlaisen arjen lapsen elämään ja näimme parhaaksi muuttaa hänen hoidon vuoroviikko-systeemiin. Nopeasti kuitenkin huomasimme, että lapsemme erityinen luonne vaatisi jonkinlaisen muun käytännön. Kirjat olivat aina väärässä kodissa, vaatteet samaten ja unohteluja alkoi tulla koulussa yhä tiheämpään tahtiin. Opettajakin taisi välillä mainita, että tarvikkeet tuntuvat olevan aina väärässä kodissa.

”Äitiyttäni ei vähennä millään lailla se, asunko lapseni kanssa vai en.”¨

Jotenkuten kuitenkin jatkoimme muutaman vuoden vuoroviikottain hoitoa. Elämäni vei minua eteenpäin ja uuteen parisuhteeseeni syntyi vauva. Kotimme kävi nopeasti kovin pieneksi meille, uudella miehelläni oli vieläpä kaksi lasta edellisestäkin suhteesta. Päätimme muuttaa vähän kauemmaksi pääkaupunkiseudulta, jolloin asuntojen vuokrat eivät olisi niin päätähuimaavia ja olisi varaa vuokrata vähän isompi asunto.

Tässä tilanteessa kysyimme esikoiseltamme suoraan, miten hän haluaa nyt tehdä. Koulu, kaverit ja harrastukset olivat hänen isänsä kodin lähettyvillä. Hän sanoi haluavansa jäädä asumaan sinne ja käyvänsä luonani viikonloppuisin. Kunnioitimme lapsemme omaa tahtoa, olihan hän jo 10-vuotias. Lapsen etu tulee aina etusijalla, no matter what. Koska molemmille meille vanhemmille tämä järjestely sopi, muutti poikani asumaan kokoaikaisesti isänsä luokse.

”Tässä tilanteessa kysyimme esikoiseltamme suoraan, miten hän haluaa nyt tehdä.”

Näin minusta tuli etä-äiti. Tosin en silloin ajatellut mitenkään olevani etä-äiti, vaan ihan sama äiti kuin aina ennenkin olin ollut. Muutto pojastani kauemmaksi oli kyllä kieltämättä haikea ja monet itkut itkin.

Tästä on nyt vierähtänyt pari vuotta. Esikoinen käy edelleen lähes joka viikonloppu luonani. Miltä etä-äitiys tuntuu käytännössä, onkin jo seuraavan blogikirjoituksen aihe.

Rakkaudella, Etä-äiti

Lue myös

X