Miksi olen edelleen etä-äiti?

Kaikki on nyt hyvin elämässäni ja voisin olla.

Lähiäiti.

Miksi en ole? 

Miksi edelleen jatkan etä-äitinä, kun se selvästi aiheuttaa minulle usein surua ja ikävää?

Tätä kysyttiin minulta ja toivottiin kirjoitusta aiheesta.

Etä-äitiyteeni johtivat vaikeat asiat. Nyt kuitenkin asiani ovat hyvin ja pystyisin pitämään huolta pojastani. Niin taloudellisesti kuin henkisestikin.

Miksi jatkamme tätä järjestelyä lapseni isän kanssa? Miksi en ota lähiäitiyttä taas itselleni?

Vastaukseni on: se olisi itsekästä.

Poikani on asunut isänsä luona nyt monta vuotta. Hänen yläkoulunsa on siellä. Samoin ystävänsä, harrastuksensa että rutiininsakin. Hän on herkässä teini-iässä ja muutokset toisivat paljon lisästressiä hänen arkeensa.

Miksi me haluaisimme muuttaa hyväksi koettuja systeemeitä?

Minun luonani hän joutuisi joko matkustamaan kouluun kahdella kulkuvälineellä tai vaihtamaan koulua. Kumpikaan ei tunnu hyvältä ratkaisulta. Aamut ovat vaikeita muutoinkin, ei siihen kaipaa ekstratuntia matkustamiseen. En minäkään haluaisi. Uudessa koulussa taas olisi ihan vieraat ihmiset, jo kuuden vuoden ajalta tutut ystävät jäisivät isän paikkakunnalle vanhaan kouluun.

Ei oikein sekään kuulosta kivalle lapsen kannalta ollenkaan.

Olen tottunut tähän järjestelyyn.

Entä minä?

Olen tottunut tähän järjestelyyn, ihan samoin kuin poikani ja hänen isänsäkin. Koska etä-äitiyteeni ei liity henkistä painostusta, lapsestani vieraannuttamista tai vaikeita oikeuskäsittelyjä, kuten monilla, en koe tarvetta vaatimalla vaatia lähiäitiyttä. 

Etä-äitiyteni oli meille oikea ratkaisu.

En ole kokenut vääryyttä. Etä-äitiyteni oli meille oikea ratkaisu. Se on sitä edelleen.

Isälläkin on oikeus sanoa, että järjestely toimii ja ei halua tätä miksikään muuttaa. Hän on luonut hyvät rutiinit ja säännöt poikani elämään. Suoraan sanottuna en itse pystyisi samaan. Ja teini-ikä senkun syvenee tästä vielä. On tärkeä osoittaa pojallemme, että säännöt pysyvät ja kotona on edelleen samat rutiinit kuin aina.

Ei ole mieltä nyt muuttaa tätä miksikään.

Oikein lastamme ja hänen isäänsä kohtaan

Ja miltä isästä tuntuisi, jos haluaisin pojan nyt luokseni, koska kaikki on nyt hyvin ja etä-äitiys on jotain ei-toivottua? Minusta se olisi julmaa. Hän on luopunut paljosta hoitaakseen lastamme. Ja hän tekee sen hyvin. En aio muuttaa tätä järjestelyämme miksikään.

Sen aion tehdä, että näen poikaani useasti ja osallistun hänen arkeensa niin paljon kuin vain voin.

Se on minun roolini hänen elämässään. Olla äiti.

Etä-äiti.

Seuraathan jo Facebook-sivujani?