”Miksi sulla on aina niin kiire, äiti?” – Olenko läsnä, todella läsnä lapselle, kun hän on luonani?

Tuo kysymys, hiljaisella äänellä, vähän pettyneellä, minulle aamulla sanottuna, pysäytti. Se pysäytti minut koko päiväksi ja sai minut itkemään.

Ennen kaikkea, se sai minut ajattelemaan. Mikä todella merkitsee meille eniten?

Oli tietenkin se tavanomainen kiireinen maanantaiaamu, kun tuntui, etteivät minuutit aamulla riitä mihinkään. Kiire, kiire, kiire pukea, juosta päiväkotiin ja päästä töihin. Pieni lapsi koetti pysyä hoputukseni mukana, kunnes pysähtyi. Miksi sinulla pitää aina olla aamulla niin kiire, äiti? Miksei me ehitä jutella mitään? En halua lähteä vielä.

Mitä oli edeltänyt tätä tilannetta? Hänen tulonsa edellisenä iltana isiviikoltaan, ja oli ollut vielä kipeänä koko viikon. Minä taas olin toipumassa perjantaisesta punkteerausoperaatiosta, olin väsynyt ja halusin ajoissa nukkumaan. Yhteinen aika jäi illalla vähäiseksi.

Aamulla koettaa tietenkin nukkua mahdollisimman pitkään ja kello soi aivan liian myöhään. Lasta joutuu herättämään, hoputtamaan, pukemaan, ärhentelemään, jotta vauhti nopeentuisi.

Ikävöiden äitiään, jota ei ole nähnyt viikkoon ja jolla oli liian kiire aamulla pysähtyä. Olla läsnä. Nähdä lapsi.

Miltä tämä lapsesta tuntuu? Hän on ollut viikon poissa ja haluaisi nähdä äitiään. Läsnäolevan äidin. Ja äiti vain hoputtaa. Äiti ei halua olla lapsensa kanssa vaan tärkeintä on ehtiä viemään lapsi äkkiä päiväkotiin, jossa tämä viettää seuraavat yhdeksän tuntia.

Ikävöiden äitiään, jota ei ole nähnyt viikkoon ja jolla oli liian kiire aamulla pysähtyä. Olla läsnä. Nähdä lapsi. Pysähdyin tuohon paikkaan ja sanoin: olet aivan oikeassa, ei nyt ole niin kiire. Tule syliin.

Itkin tuossa aamupimeässä vietetyn hetken. Minua sattui sydämeen jättää lapsi päiväkotiin. En ollut ollut hänelle tarpeeksi lähellä, tarpeeksi läsnä. Siihen ei paljoa vaadittaisi, kuitenkaan. Viisi minuuttia aikaisempi kellonsointi, pieni hetki yhdessä, ennen kuin päivä alkaa.

Miksi meillä on aina niin kiire? Onko meillä kiire pois lastemme luota, lapsen, joka ei ole aina luonani? Tuo on tärkeä kysymys. Niin tärkeä, etten voinut olla siitä kirjoittamatta.

Näemmekö me lapsemme, vai ajaako arki sen tärkeimmän ohi: läsnäolon? Huomenna meillä ei ole aamulla kiire. Tuo viisi minuuttia voi olla lapsen tärkein hetki koko päivässä. Onko minulla varaa antaa se hänelle? Pitäisi olla. Ja on.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön Helka Belt (@etaaiti) jakama julkaisu Joulu 8, 2019 kello 9.35 PST

Terveisin, Helka