Minä rakastan sinua

Miksi se on niin vaikea sanoa?

Meidän kotona ei sitä paljoa sanottu. Ei ehkä kertaakaan, en ainakaan muista. En tiedä, oliko kyse kasvatustyylistä, vanhemman sukupolven jäyhyydestä vai mistä. Mutta se on hämmästyttävän ilmiselvää. Ei sitä sanottu tai paljoa halailtukaan.

Siksi minun on todella vaikea sanoa sitä vieläkin. Ja olen kaiketi siirtänyt sen vanhempaan poikaanikin, sen tyylin. Ei paljoa tunteista puhuta. Vaivaannutaan, jos sanotaan, että tykätään. Poika onneksi halaa, useinkin. Olemme joutunueet ihan harjoittelemaan sitä, että tunteista voi puhua, ja kannattaakin. Siitä tulee toiselle hyvä mieli. On arvokasta kertoa, jos toinen on tärkeä sinulle.

Nuorimmaiselleni sanon joka päivä rakastavani häntä. Yleensä kolmivuotias nyökyttelee siihen tyytyväisenä. Kun sanon, että olet rakas, hän usein vastaa: ”Niin olenkin! Pistää hymyilyttämään. Vielä odotan sitä hetkeä, että hän sanoittaa minulle tunteitansa. Muutoin hän ne kyllä näyttää ja hyvin avoimesti. Me halailemme ja suukottelemme jatkuvasti.

Silti rakkauden ääneen sanominen on vaikeampaa. Minullekin, vieläkin. Vaivaannuttaa. En tiedä miksi. Rakastanhan lapsiani yli kaiken. On harmi, että se tuntuu sellaiselle. Olen varma, että lapsuuden kodin ilmapiiri vaikuttaa tähän. Miten lapsi oppii näyttämään ja kertomaan tunteistaan, jos niitä ei näytetä hänelle? Ei mitenkään ja siksi sitä nyt aikuisena kovasti opettelen.

Minä rakastan sinua

Minä rakastan sinua. Nuo sanat pyörivät mielessäni viikkoja, jopa kuukausia. Halusin sanoa ne, huutaa koko maailmalle, kuiskata hänen korvaansa, sanoa ne käsilläni hänen ihollaan.

Mutta sanat eivät tulleet. Ne tyrehtyivät huulien taakse, nielaisin ne takaisin. Eihän sellaista sovi sanoa. Nehän voivat vaikka pilata kaiken. Kai toinen sen ymmärsi nyt muutoinkin.

Sanoa se pitää. Ja monta kertaa. Ei se toimi niin kuin sillä vanhalla miehellä: ”Täytyykö sitä jankuttaa koko ajan, alttarilla sen sinulle sanoin kaksikymmentä vuotta sitten, kerron jos tilanne muuttuu.”

Mutta miten muka? Sanoa se pitää. Ja monta kertaa. Ei se toimi niin kuin sillä vanhalla miehellä: ”Täytyykö sitä jankuttaa koko ajan, alttarilla sen sinulle sanoin kaksikymmentä vuotta sitten, kerron jos tilanne muuttuu.”

Rakkaus pitää sanoittaa. Se pitää kertoa, joka päivä. Jos se on vaikeaa, sitä voi harjoitella. Se tunne, minkä toinen saa kuullessaan olevansa tärkeä, on todella ihana. Annetaan tärkeimmillemme se tunne. Joka päivä.

Minä rakastan sinua. Ei se ollutkaan niin vaikeaa. Elämässä ei ole liikaa rakkautta, ei liikaa rakkauden sanoja. Tästä lähtien sanon sen vielä useammin pojilleni ja rakkaalleni. Silloin he tietävät, mitä merkitsevät minulle.

Ihanaa viikonloppua.

Terveisin, Etä-äiti

Seuraathan jo Facebook-sivujani?