Etä-Äiti

Lukijan tarina: ”Minun lapseni otettiin minulta pois”

Teksti: Helka Belt

Tämä on tarina, joka on totta. Tarinansa kertoja haluaa pysyä tuntemattomana. Lupasin kertoa sen, sellaisena kuin se on. Poistamatta tai lisäämättä mitään.

 

Heitä oli neljä. Isä, äiti, poika ja tyttö.

He olivat perhe.

Perheen sisällä ei ollut kaikki hyvin. Äitiä ahdisti. Hän teki, mitä vaadittiin, laittoi lapset nätiksi. Yritti pitää lapsia hiljaa, istumaan paikoillaan kaksi tuntia kerrallaan. Eihän lapset aina oikein ymmärtäneet pysyä hiljaa. Isä vei lapset takahuoneeseen. Äiti kuuli sieltä itkua. Äiti pidätteli omia kyyneleitään; mustelmia edeltävät äänet sattuivat korviin.

Äidin ei ollut hyvä olla.

Hänet oli kasvatettu olemaan jonkinlainen.

Mutta hän halusi pois.

Halusi vapaaksi, halusi olla oma itsensä. Omanlaisensa. Kasvattaa lapsensa omien normiensa mukaan, ei ulkoapäin tulevien tiukkojen ja vanhanaikaisten sääntöjen. Mutta äitiä ahdisti, koska hän tiesi. Isä ei suostuisi siihen ikinä. Isä jäisi sinne. Se oli aivan varmaa.

Isä ei halunnut enää koskettaa.

Isä oli paljon poissa.

Äiti oli yksin. Yksin isossa väkijoukossa. Yksin ajatustensa kanssa.

Hän hymyili, vastasi, teki ruokaa, otti vastaan vieraita, kävi tapaamisissa. Sisältäpäin hän huusi maailmalle. Maailma ei kuullut. Näki vain tämän naisen, isän käsipuolessa.

Isä halusi perheen pysyvän yhdessä. Halusi heistä esimerkkiperheen yhteisöön ja näyttää, että heillä oli kaikki hyvin. He käyttäytyivät hyvin, lapset olivat kauniita ja hyvin puettuja. Isä oli arvostettu ja äiti kuuliainen vaimo. Perhe oli onnensa kukkuloilla.

Niin näytti ulospäin.

Mutta äiti voi huonosti. Hän masentui.

Mutta masennusta ei tunnettu heidän yhteisössään. Koska heillä oli onni, he olivat etuoikeutettuja. Ei silloin masennuttu. Miksi äidillä oli sitten niin paha olla?

Enää hän ei jaksanut. Hänen oli pakko lähteä.

Lähteä kaikesta turvallisesta ja tutusta. Isä raivostui. Lapset jäisivät sitten hänelle. Siitä ei puhuttaisi, ei hetkeäkään. Äidin valtasi pakokauhu. Hänen omat rakkaat lapsensa. He, joiden takia hän jaksaisi vielä elää. Taistelusta tuli turha. Hänet leimattiin masentuneeksi ja tasapainottomaksi. Äiti vilkutti lapsilleen, käveli pois kotoaan. Tyhjä asunto odotti uutta asujaansa.

Äiti sai tapaamisoikeuden, valvotun. Hän katseli lapsiaan, leikkiviä ja nauravia. Lapset katsoivat äitiään. Silmistä paistoi hämmennys.

Mikseivät he soita? Lapsista ei kuulunut.

Äiti soitti isälle. Älä soita tänne enää, me emme tarvitse sinua enää elämäämme. Lapset eivät halua nähdä sinua. Äiti tuijotti luuria. Hänen elämänsä romahti, sillä samalla hetkellä.

Äiti soitti uudelleen. Poika vastasi. Pojan äänessä oli viha. Ei me haluta nähdä enää sinua. Sinä hylkäsit meidät.

Täti luukulla sanoi, ettei oikein voi tehdä mitään. Isällä oli oikeus lapsiin. Mutta äiti halusi nähdä lapsiaan. Täti sanoi, että koeta selvittää isän kanssa. Isä ei vastannut puhelimeen. Lopulta koko numero ei toiminut. Ääni puhelimessa sanoi, ettei numero ole käytössä. Äiti meni vanhaan kotiinsa, perheensä yhteiseen kotiin. Se näytti erilaiselle. Oven avasi ihan vieras ihminen. Olivat muuttaneet siihen viikko sitten. Missä minun lapseni ovat! äiti huusi, lysähti maahan. Täti sanoi, että kyllä hänellä oli oikeus saada nähdä lapsiaan. Hän lupasi selvittää asian. Mene vain sinne, missä tapaamiset oli sovittu tapahtuvaksi.

Lapset tulivat, siihen huoneeseen, jossa he saivat nähdä kerran viikossa. Mutta lapset katsoivat vihaisesti. Pitivät toisiaan kädestä kiinni. Sinä et usko enää. Sinä et halua meitä. Mene pois. Lapsien äänissä oli viha. Miten lapsi osaa edes vihata näin?

Äiti meni kotiin. Vieraan tuntuiseen. Lasten viha poltteli hänen sisällään. Hän luovutti. Ei jaksanut taistella. Ei se olisi hyväksi lapsille.

Ehkä myöhemmin. He tuntisivat hänen rakkautensa.

Äidin sängyn vieressä on kaksi valokuvaa. Poika ja tyttö. Niitä ei ole siirretty siitä moneen vuoteen. Poika ja tyttö ovat nyt jo paljon vanhempia. Kuvissa näkyvät pikkuiset leikkijät. Leikkijät ovat nyt isoja. Ne isot lapset käyvät edelleen, istumassa kaksi tuntia kerrallaan hiljaa. Nyökyttelevät, että näin pitää olla, näin me teemme.

Äiti itkee. Hänen lapsensa otettiin häneltä pois.

***********************

Terveisin, Etä-äiti

Seuraathan jo facebook-sivujani?

Lue myös

X