Miten ihmeessä muka pitää uskaltaa luottaa, kun pelko tuntuu mahassa ja sydän menee kippuralle
Pelkojen aktivoituminen on rankkaa. Kuva: Terhi-Anneli Koivisto
”Uskalla luottaa, ei se tarkoita, että jos menneisyydessä on tapahtunut pahuuksia, nyt tapahtuisi.”
Järki sanoo näin. Hyvin sanookin. Mutta tunteet eivät tunnetusti paljoa järkeä kuuntele. ”Kuulostaa, ettei sinulla ole mitään hätää”, sanoi ystäväni, kun juttelin fiiliksistäni. Ei olekaan.
Mutta sydän menee kippuralle ja kyyneleet nousevat silmiin. Mikä mulla oikein on?
Tietämys, kokemus ja järki sanovat, mikä mulla on: tunnelukot aktivoituvat. Menneisyyden kivut pelottavat, ei tämä hetki. Hylkäämisen pelko puskee päälle. Entä jos. Entä jos nytkin menee pieleen?
Kun avaa itsensä rakkaudelle, on haavoittuva ja herkkä, joten pelkääminen on tavallista.
Jo tuo auttaa. Osaa pysähtyä, eikä ihan panikoidu. Silti se yllättää voimakkuudellaan. Se on auttanut, että ymmärtää pelkojen ja tunteiden olevan todellisia. Ne eivät ole keksittyjä ja niihin on aina jokin syy. Syyksi löytyy se pikkuinen tyttö, joka on pelännyt, joka on hylätty, jota on kohdeltu kaltoin. Kun avaa itsensä rakkaudelle, on haavoittuva ja herkkä, joten pelkääminen on tavallista.
Tiedän, miltä tuntuu pelätä. Kun hylkäämisen lukko aktivoituu. Se tukahduttava tunne, joka nousee kurkkuun. Olisi pakko varmistaa, onhan toinen vielä paikalla. Missä hän on? Mitä hän tekee? Joko hän jätti minut? Varmaan kohta kaikki menee pieleen. Tiedän, että se on todellinen tunne. Sitä ei tule vähätellä.
On vaikea luottaa, kun fyysiset ja tunnereaktiot ovat voimakkaat. Koska aivoissamme tapahtuu konkreettisia asioita, kun pelot aktivoituvat, tarkoittaa se myös sitä, että niitä vastaan on haastavaa taistella. Se on aktiivista työtä, jatkuvaa muistuttamista itseään siitä, että nyt on hyvä. Nyt ON turvallista.
Avoimesti peloistaan kertominen on kaiken a ja o.
Avoimesti peloistaan kertominen on kaiken a ja o. Jos toiselle ei kerro suoraan, mitä tuntee, ei hän voi myöskään koskaan ymmärtää sinua. Se johtaa ongelmiin.
Kun on työstänyt asioita itsensä kanssa sekä myös työnsä puolesta, tietää, miten asiasta pääsee eteenpäin, miten sitä voi työstää. TÄMÄ on uutta. Tämän vuoksi en aiemmin ole voittanut lukkojani. Nyt koen, että siihen on mahdollisuus. Helpompaa siitä tekee myös se, että toinen on turvallinen, empaattinen ja luottamusta herättävä. Uskallan puhua. Uskallan olla rikki. Uskallan olla kesken.
On silti ihan mielettömän turhauttavaa huomata, miten mikään tieto ei kuitenkaan poista sitä fiilistä, kun se pahiten iskee päälle. Miksi minä pelkään, kun ei ole mitään syytä? Voi kunpa tämä menisi pois, niin tästä osaisi nauttia enemmän. On jotenkin osattava hyväksyä, että tämä on osa minua, kuten persoonallisuuden piirre. Ei se kokonaan koskaan lähde pois. Mutta kukapa meistä täysin ehjä on?
Ehkä siinä rikkonaisuudessaan osaa arvostaa, kun on turvallista. Uusia tunnelukkoja tässä ei pääse syntymään. Siihen on hyvä rakentaa uutta. On uskallettava, koska muuten ei tulevaisuutta voi rakentaa. Muuten jää paikoilleen. Ja sitä en halua.
Kun päästää toisen lähelle, tulee pieni tyttö sisältäkin esille. Ja onhan se todella pelottavaa. Sitä pientä on helppo satuttaa.
En olisi arvannut, miten voimakkaita ajatuksia, tunteita ja muistoja uusi ihmissuhde minussa herättää. Yksin kuvitteli olevansa jo valmis, ehjä ja vahva. Kun päästää toisen lähelle, tulee pieni tyttö sisältäkin esille. Ja onhan se todella pelottavaa. Sitä pientä on helppo satuttaa. Siksi sen usein jättää sisälleen, peittää toiselta. Mutta jos sitä ei toiselle näytä, ei sitä voi hoivatakaan.
Kun uskaltaa, saa myös lohtua. Ja eheytyy.
Ps. Tervetuloa uudelle verkossa toteutettavalle tunnelukkokurssilleni!
Terveisin, Helka
Kommentit
Itse käyn läpi juurikin noita tunteita ja ajatuksia..uskallanko luottaa ja rakastaa..entä jos minut petetään ja jätetään kaikesta huolimatta.Pitiäisikö lopettaa itse suhde ettei satu niin paljon..on todella vaikea rakentaaa uutta suhdetta edellisen vaikean avioliiton jälkeen jossa sinua petettii,alistettiin yms..että joku voisi minua vielä rakastaa juuri tällaisena kun olen..luottamusta olen rakentanut tässä pikkuhiljaa vaikka tiedän,että minua ei tässä suhteessa petetä mutta miten sitä uskaltaa luottaa..on yllättävän vaikea rakentaa uutta suhdetta.Mutta ehkä tämä pikkuhiljaa tästä,hyvää on se ,että pysytyn puhumaan näistä tunteista avoimesti miehen kanssa ja hän ymmärtää..
Kommentit
Kuulostaa niin tutulta. Olin jo päättänyt että ei koskaan enää. Kunnes kohtalo päätti toisin ja luulin vihdoin löytäneeni sen loppu elämän kumppanin. Päätin uskaltaa luottaa, kertoa peloista ja uskoa että toinen on sen luottamuksen arvoinen.
Vaan toisin kävi. Toinen ei ollutkaan sen luottamuksen arvoinen. Toteutti kaikki kertomani pelot. Nyt olen entistä enemmän lukossa ja varautunut. Enää en taida uskaltaa luottaa kehenkään…
Ihan kun omasta kynästäni vaikken siis kirjoitakaan blogia mutta koen juuri noita samoja tunteita ja ajatuksia..aloin seurustella melkein samaan aikaan kun sinä ja lapsi tässäkin mukana minulla ja poika on minusta erittäin mustasukkainen koska ollaan oltu vain kahdestaan reilu 1.5 vuotta hänen isästään erottuani..ja nyt köyn itse läpi juuri noita tunteita..luottamus toiseen tai se että uskallanko luottaa on mun iso ongelma..vaikka tiedän nyt että ei tarvitse pelätä pettämisyä mutta silti on vaikea heittäytyä täysillä tähän..ja välillä.miettii että pitäisikä lopettaa itse suhde enneks toinen ehtii ettei satuttaisi itseään..nämä tunteet on yllättäneet minut..pikkuhiljaa olen alkanut uskoa ja luottaa ja olen onneksi pystynyt puhumaan tästä kaikesta toiselle.
Voi että tämä kolahti isosti😓 . Aivan samoissa teemoissa ja lukkojen aktivoituen olen pari viikkoa mennyt isoissa alakuloissa ja itkukohtauksissa. Kiitos kun tämän kirjoitit. Niinku omaa ajatusta vain olisin lukenut. ❤️
Itse käyn läpi juurikin noita tunteita ja ajatuksia..uskallanko luottaa ja rakastaa..entä jos minut petetään ja jätetään kaikesta huolimatta.Pitiäisikö lopettaa itse suhde ettei satu niin paljon..on todella vaikea rakentaaa uutta suhdetta edellisen vaikean avioliiton jälkeen jossa sinua petettii,alistettiin yms..että joku voisi minua vielä rakastaa juuri tällaisena kun olen..luottamusta olen rakentanut tässä pikkuhiljaa vaikka tiedän,että minua ei tässä suhteessa petetä mutta miten sitä uskaltaa luottaa..on yllättävän vaikea rakentaa uutta suhdetta.Mutta ehkä tämä pikkuhiljaa tästä,hyvää on se ,että pysytyn puhumaan näistä tunteista avoimesti miehen kanssa ja hän ymmärtää..