Etä-Äiti

Vastuun ottaminen omasta elämästä vaikeuksista huolimatta on menneisyyden kahleista vapautumista

Teksti:
Helka Belt

Voimme traumataustasta huolimatta vaikuttaa hyvin paljon tulevaisuutemme hyvinvointiin.

Voimme tunnistaa vaikeudet, traumat ja syyt ahdistuksellemme. Todellista rohkeutta on ottaa vastuu niistä. Ai miten?

Ei niin, että ottaisimme syyn niskoillemme kaikesta tapahtuneesta, vaan että otamme vastuun omasta tulevaisuudestamme. Mitä teemme tiedolla, että vaikeaa on ollut? Jäämmekö märehtimään ja uhriudumme, vai haluammeko päästä eteenpäin ja eheytyä?

Tällainen ota vastuu omasta elämästäsi -ajattelu voi ärsyttää ja niin se ärsytti minuakin. Miten niin vastuu, enhän minä vaikuttanut siihen, että synnyin sellaiseen perheeseen kuin synnyin, että traumatisoiduin, masennuin, narsisti käytti minua vuosia hyväkseen ja niin edelleen? Eivät ne minun syytäni ole.

TUNNISTAMINEN, että on traumatisoitunut, mieleltään epävakaa ja tunne-elämältään pelokas, on tarpeeksi vaikeaa. Pitäisikö tälle vielä itse muka tehdä jotain?

Eivät niin. Mutta minun syytäni on, jos en TEE mitään sen eteen, että tulevaisuuteni olisi parempi kuin menneisyyteni. Tämän tunnustaminen on haastavaa. Jo TUNNISTAMINEN, että on traumatisoitunut, mieleltään epävakaa ja tunne-elämältään pelokas, on tarpeeksi vaikeaa. Pitäisikö tälle vielä itse muka tehdä jotain? Enkö ole jo kärsinyt tarpeeksi kamaluuksia, jotka tapahtuivat minulle ilman että niitä itselleni pyysin?

Kyllä, ja juuri sen VUOKSI minun oli tehtävä jotain. Halusinko kärsiä vielä lisää pääsemättä eteenpäin, tekemättä tulevaisuudesta parempaa kuin menneisyys oli ollut? En halunnut. Mutta kukaan muu ei voi muuttaa elämääni paremmaksi kuin minä itse. Tätä tarkoittaa tunnustaminen: minä olen vastuussa elämästäni traumoistani huolimatta.

Tämän ajatuksen minulle kirkasti Harri Virtasen kirja Trauma ja rakkaus. Olipa kyse minkälaisesta traumasta vain, voimme ns. voittaa sen menemällä eteenpäin, käsittelemällä traumaa ja löytämällä eheyttäviä ihmissuhteita, joissa voimme luottamuksellisesti näyttää rikkinäisyytemme ja herkkyytemme.

Tämä kirja on rohkaiseva ja opastaa kohti trauman tunnistamista ja siitä toipumista. Oman kasvumme edessä ovat usein omat tuhoisat käytösmallimme.

Vaikeita kokemuksia kokeneet voivat paeta uusia ihmissuhteita ja rakkautta, koska he suojelevat itseään kivulta. He kokevat, että kaikki tunteet ovat pahasta, kaikki suhteet satuttavat ja siksi on hyvä eristäytyä maailmasta. Tämä tapahtui myös minulle. Siksi pakenin suhteista ennen kuin ne ehtivät paljoa syvenemäänkään.

Lue myös: Haastatteluni siitä, miten minusta tuli eroasiantuntija, kun aloin ymmärtämään omia erojani

Me voimme jäädä menneisyytemme vangeiksi tai sitten päättää, että olipa meille tapahtunut mitä vain, me VOIMME muuttaa elämämme paremmaksi. Sen voi tehdä terapiassa, keskustelemalla ammattilaisen kanssa, löytämällä turvallisen uuden ihmissuhteen ja/tai löytämällä kadonneen itsetuntonsa.

Voit käsitellä näitä teemoja kattavalla tunnelukkokurssillani, jota järjestän huokeaan hintaan. Voit myös osallistua eroseminaariin omalla paikkakunnallasi. Itseensä panostaminen kannattaa aina.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

🤩TAVOITTEET JA UNELMAT🤩 Minulla on ollut kahtena viime vuotena tapana ihan vuoden alussa listata unelmia, tavoitteita, tosi konkreettisia tavoitteita (pieniäkin), joita toteuttaa juuri tänä vuonna. Sen lisäksi olen kirjannut listaan asioita, jotka elämässä juuri nyt ärsyttävät ja joita haluan tämän vuoden aikana poistaa. Olin listannut konkreettisiksi tavoitteiksi tälle vuodelle eroseminaarin pitämisen ja romaanin kirjoittamisen. En arvannut vuoden alussa, kuten ei kukaan, että korona tulee ja yllättää vuoden 2020. Miten se vaikutti tavoitteisiini? Romaanin aiheen sain koronakevään ansiosta, ja käsikirjoitus on pian valmiina lähetettäväksi kustantajille. Sopimusta odotellessa! Eroryhmä toteutui mutta jäin tauolle koronan vuoksi. Nyt pidän sen loppuun. Lisäksi toivon, että nyt syksyllä Järvenpään ja Helsingin ryhmäni täyttyvät ja voin pitää ne ennen kuin/jos toinen aalto esää jälleen kaiken toiminnan.. Yksi unelmani oli uskaltaa rakastua. Toivoin, että osaisin päästää irti menneestä ja katkeruudesta ja oppia tuntemaan jälleen, uskaltamaan ja nauttimaan. Olen löytänyt, sekin lähes koronakevään ansiosta, ihanan ihmisen elämääni. Tämä on aiheuttanut valtavan vuoristoradan mielessäni, herättäen uusia ja vanhoja tunteita mieleeni, aktivoiden joitakin traumaattisia tunteita ja muistoja, mutta opin koko ajan uutta. Tämä ihminen mullisti koko vuoteni. Kuinka kiitollinen tästä olenkaan.❤❤❤❤ Pikkutavoitteita olivat mm. 3 hyvän romaanin lukeminen ja matka lasten kanssa. Nämä ovat jo nyt toteutuneet todella hyvin, koronasta viis! Yksi asia, joka ärsytti, oli television liika katsominen. Nyt olen heittänyt telkkarin mäkeen ja en kadu yhtään!🙏 Listatkaa tavoitteita ja unelmia. Näin niistä tulee konkreettisempia. Kukaan muu ei voi niitä tavoitella kuin sinä. Omahan tämä on elämämme. Nautimmeko siitä, on meistä itsestämme paljolti kiinni.😘❤. . #toiveet #unelmat #tavoitteet #muutaelämäsi #freelancer #tunteet #rakkaus #onnellinen #apuaeroon #eronnut #erostaeteenpäin

Henkilön Helka Belt /Etä-äiti -blogi (@belthelka) jakama julkaisu

Lämpimin terveisin, Helka

X