
Narsistin uhrista muiden auttajaksi – Miten tein elämäni isoimmasta traumasta itselleni työn?
Olen kääntänyt kokemukseni voimavarakseni ja nykyään voin auttaa muita, joilla on samanlainen tilanne kuin itselläni oli.
Olen narsistin uhri. Nyt tuosta kokemuksesta on yli 8 vuotta. Nykyään autan muita.
Olen omassa elämässäni kohdannut useita traumaattisia tapahtumia sekä lapsuudessani että aikuisena. Olen eronnut useita kertoja, olen ihmetellyt, miksi suhteeni eivät toimi tai kestä. Olen kokenut narsistisen suhteen ja useita ihania suhteita, joita en osannut pitää kasassa.
Tässä pitkä tieni siihen, jossa nyt olen:
- Mietin pitkään ja tuskaisesti, miksi narsisti valitsi juuri minut?
- Sitten ymmärsin, että lapsuuteni trauma ajoi minut aikuisuudessa samanlaiseen traumaattiseen tilanteeseen
- Ymmärsin, että ”kiltit tytöt” usein päätyvät narsistin uhreiksi
- Ymmärsin, mikä yhteys näillä on omiin tunnelukkoihini
- Etsin keinoja tunnelukkotyöskentelyyn
Etsin yhä enemmän tietoa, koska halusin ymmärtää, miksi parisuhteeni eivät onnistuneet, miksi tuntui, etten pääse eteenpäin traumoistani ja miksi en ymmärtänyt omaa käyttäytymistäni.
Blogin perustaminen, kirjan kirjoittaminen ja eroseminaariohjaajaksi kouluttautuminen ovat olleet osa tätä prosessia. Olen käsitellyt menneisyyttäni, lukenut lukemattomia kirjoja, oppinut elämästäni paljon, etsinyt tietoa ja saanut lisää ymmärrystä. Opin elämäni tärkeimmän läksyn: jos asioita ei käsittele ja oman historiansa vaikutusta nykytilanteeseen ei ymmärrä, ei voi eheytyä tai voimautua riittävästi.
Eräs ystäväni sanoi, että olen kokenut paljon, mutta en olisi tässä ja tekemässä tätä, mitä nyt teen, jos en olisi niitä kokenut.
Jossain vaiheessa ymmärsin, että haluan auttaa muita. Haluan auttaa muita ymmärtämään itseään, menneisyyttään, parisuhdekäyttäytymistään ja tunnelukkojaan, jotta he voivat rakentaa itselleen paremman tulevaisuuden.
Eräs ystäväni sanoi, että olen kokenut paljon, mutta en olisi tässä ja tekemässä tätä, mitä nyt teen, jos en olisi niitä kokenut. Se on totta. Voin joko jäädä märehtimään menneitä ja uhriutua, tai oppia niistä, mennä eteenpäin ja jopa auttaa muita.
Omaan halun opettaa, auttaa ja tukea. Taitoni tehdä näitä ovat myös lisääntyneet (pohjakoulutukseltani olen teologi ja opettaja). Siksi tein traumastani itselleni työn. Nyt voin auttaa muita samassa tilanteessa olleita, tukea eronneita ja eropohdintojen kanssa kamppailevia. Toiveeni on antaa ihmisille ymmärrystä itsestään ja käyttäytymisestään. Näin voimme kohentaa elämämme laatua.
Toivon, että ne, keitä voin auttaa, voisivat välttyä ehkä niiltä ihan pahimmilta sudenkuopilta ja ongelmilta, joita itse olen kohdannut.
Tänä vuonna kehitin eron etäkurssin korona-ajan vuoksi, nyt uusi tunnelukkokurssini on lähtenyt valtavan hyvin liikkeelle ja olen eroseminaariohjaaja. Teen työtä, jolla todella on merkitystä.
Käänsin traumaattisen kokemuksen vahvuudekseni. Tämä on yksi elämäni isoimmista ylpeyden aiheistani.
Näytä tämä julkaisu Instagramissa.
Henkilön Helka Belt /Etä-äiti -blogi (@belthelka) jakama julkaisu
Terveisin, Helka
Ps. Tule mukaan Facebookiin perustamaani eronneiden vertaistukiryhmään.
Kommentit