Neljä kertaa kihloissa, kaksi kertaa naimisissa, kaksi lasta kahden eri miehen kanssa– ja silti en tunne oloani epäonnistuneeksi

Lisätään vielä otsikkoon, että lapset eivät kumpikaan ole aviomiesteni kanssa saatuja.

Tässä vaiheessa viimeistään minua vähemmän tunteva äimistyy: siis mitä! Äkkiseltään kyllähän tämä kaikki melko hurjalta kuulostaa.

Kirjoitin aiemmin, miten säilytän eksiltäni saamani korut, ja mainitsin myös kihlasormukseni, joita on siis neljä. Eräs tituleerasi minua multikihlautujaksi ja toinen kirjoitti blogiini kommentin, että jonkun pitää olla nyt kyllä pielessä.

Onko?

Parisuhdehistoriani on värikäs –  kuten elämäkin on

Lähtökohtaisesti voin sanoa, että minulla on ollut ihania ihmissuhteita ja jokainen suhde yhtä lukuunottamatta on antanut minulle paljon hyvää.

Menin ensimmäisen kerran vain 18-vuotiaana kihloihin ja heti naimisiin, koska minulta odotettiin tätä yhteisössä, jossa elin. Tuota avioliittoa ei kauaa kestänyt, kuten olettaa sopiikin. Toisen kerran menin kihloihin esikoiseni isän kanssa, kun tulin yllättäen raskaaksi. Tietenkin toivoin, että voisimme olla yhdessä pitkään. Vaikka emme olleetkaan, silti en kadu tuota suhdetta tai sitä, että pidimme lapsemme, vaikka hän ilmoittikin maailmaantulostaan varsin pian ja yllättäen.

Avioliittoni oli yksi upeimmista kokemuksistani elämässäni ikinä.

Menin tästä muutaman vuoden jälkeen jälleen kihloihin ja vuoden päästä kihlautumisesta menimme naimisiin. Tämä oli yksi upeimmista kokemuksistani elämässäni ikinä. Suhteen päätti, kuten olen kirjoittanut, omat huonot päätökseni ja virheeni. Itse avioliittoa en kadu lainkaan enkä suostu kuulemaan, että se olisi ollut virhe.

Neljännen kerran menin kihloihin kuopukseni isän kanssa. Jälleen toivo ydinperheestä ja pitkästä suhteesta eli mielessäni. Tätä emme saaneet, ja siitä olen ollut pahoillani. Tähänkin eroon johtaneista syistä olen kirjoittanut jo aiemmin.

Multikihlautuja vai kokemuksia ja muistoja?

Oma historiani on itselleni niin tuttu ja itsestään selvä, etten aina ehkä osaa ymmärtää, miten monet voivat reagoida kuullessaan parisuhdehistoriastani. Silti, enpä ollut aiemmin kuullut olevani multikihlautuja. Toki ymmärrän, että alkuperäisessä merkityksessään kihlaus on lupaus avioliitosta. Avioliitto taas lupaus elämänkestävästä suhteesta. Mikään näistä ei ole minulla pitänyt, joten olen siis joidenkin mielestä varmasti lupausteni pettäjä.

Olenko joku nymfomaani ja montako kertaa olen ollut siis naimisissa!?

Minulta on kysytty suhteistani, ihmetelty, olenko joku nymfomaani ja montako kertaa olen siis ollut naimisissa. Kun kerron, mitä nyt kerroin, monen ensireaktio on: siis mitä ihmettä! Välillä ihmettelen itsekin värikästä historiaani enkä sano, että olen siitä mitenkään erityisen ylpeä, mutta en minä sitä häpeäkään. Elämä on ihan liian lyhyt häpeilyyn ja koetun katumiseen.

Ja olen myös miettinyt, onko minussa jokin vika? Valuvirhe kenties, koska suhteeni ovat olleen varsin lyhyitä. Onhan se ilmiselvää, että jokin syy tähän on oltava. Elämässäni on tapahtunut paljon ja vaikeitakin asioita, jotka aivan varmasti vaikuttavat siihen, etten ole onnistunut elämään niin kuin yleisesti olisi hyväksyttävää. En elä elämääni kuitenkaan muille, vaan itselleni. Siksi en jaksa välittää muiden puheista.

Mutta en kadu näitä kihlauksiani tai avioliittoja. Ne ovat osa elämääni; värikästä sellaista, mutta omaani.

Mutta en kadu näitä kihlauksiani tai avioliittoja. Ne ovat osa elämääni; värikästä sellaista, mutta omaani. Miksi katua? Ei elämää kannata tuhlata menneisyyden tapahtumien katumiseen. Toki pitää ja kannattaa oppia tapahtuneista ja virheistään. Tämän koenkin tehneeni.

Kaikesta tästä johtuen olen hyvin varovainen nykyisessä suhteessani ja haluan edetä rauhallsiesti. Oho, ehkäpä olenkin oppinut, ja paljon!

Hei, elämäähän tämä on, ja tämä on minun elämäni. Eletään jokainen omamme niin hyvin kuin voimme!

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter