Niin paljon rakkautta, mutta kenelle sitä antaa?

Kun mieliala nousee ja asiat ovat elämässä hyvin, minä täytyn kiitollisuudella, rakkaudella, onnella ja pakahdetulla riemulla. Haluaisin rakastaa, rakastaa, maan ääriin asti.

Ja sitten katselen ympärilleni, ja ketään ei näy. Se on kamala tunne. Niin paljon rakkautta, mutta kenelle sitä antaa, huudan! On tukahduttava tunne olla onnellinen, rakkaudennälkäinen ja -täyteinen, ja ei olekaan sitä läheisintä, kenelle sitä osoittaa.

Rakkauteni heitä kohtaan kasvaa erossa mylviväksi tuuleksi.

Rakkaus pakkautuu rintaan ja kun lähelle tulee ihminen, osoitan tunteeni hänelle liiallisina ryöpsähdyksinä. Usein lähelläni ovat omat lapseni. Tänään teinipoikani sai osansa; halasin, nauroin ja iloitsin, kun hän on luonani. Mutsi hei kamoon, näin hänen silmistään. No onneksi sain vähän halata. Usein lapseni eivät ole luonani ja rakkauteni heitä kohtaan kasvaa erossa mylviväksi tuuleksi. Kun he tulevat luokseni, mahdankohan tukahduttaa heidät siihen?

Takertua heihin kuin epätoivoinen takiainen?

Kun haluaisi halata, suudella, rakastella, huutaa maailmalle tämä kaikki onni ja antaa toiselle se sama.

Ihmisen perustarve on rakastaa. Kukaan, tai ainakin harva, on onnellinen täysin yksin. On upea tunne osoittaa rakkautta. Entä, jos ei olekaan ketään, kenelle sitä osoittaa?

Kun haluaisi halata, suudella, rakastella, huutaa maailmalle tämä kaikki onni ja antaa toiselle se sama. Pakotettu erossaoleminen muista ihmisistä on kamalaa. Saanko enää ketään rakastaa? Osaanko? Haluanko? Kuihtuuko tämä elämännälkä, jos kaikki muuttuukin, että onkin se joku, jota rakastaa?

Rakkaus on ruma sana. Rakkaus on elämän ruoka. Rakkaus on kaikki. Rakkaus on kaunis, vaatimaton, vaativa, vaikeaa, helppoa.

Rakkaus on elämän perustunne.

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter