Odotusta, kauhun sekaista onnellisuutta ja jännitystäkin – Poikani tulee luokseni kolmeksi viikoksi

Otsikko voi kuulostaa oudolle. Kauhistelen sitä, että lapseni tulee luokseni. Mutta tämä on ensimmäinen kerta kymmeneen vuoteen, että esikoiseni on luonani yhtäjaksoisesti kolme viikkoa.

Esimmäinen kerta kymmeneen vuoteen, että esikoiseni on luonani yhtäjaksoisesti kolme viikkoa.

Joten tämä ei ole meille ihan jokapäiväistä, ei edes jokavuotistakaan. Sen jälkeen, kun poikamme muutti isänsä luokse asumaan, olen nähnyt häntä parina viikonloppuna kuukaudessa ja loma-aikoina pari viikkoa. Nyttemmin viikonloppukäynnit ovat vähentyneet entisestään.

En ole tottunut siihen, että kotonani on jatkuvasti joku. Joku, joka tarvitsee paljon ruokaa, läsnäoloa ja huolehtimista. Pitää olla kotiintuloajat, säännöt ja koulunkäyntisysteemit. Minun täytyy suunnitella omaa ajankäyttöäni niin, että olen kotona enemmän sekä olen saatavilla ja auttamassa enemmän kuin normaalisti.

Minua jännittää ja jopa kauhistuttaa!

Minua jännittää ja jopa kauhistuttaa! Kotiini tulee teini monen viikon ajaksi. Emme vietä satunnaisia päiviä yhdessä vaan kolme kokonaista viikkoa, joten koko yhdessäolon muoto muuttuu.

Ymmärrän, että tämä voi kuulostaa oudolle monen vanhemman mielestä, mutta näin tämä meillä vain menee. Olen normaalisti joka toinen viikko täysin ilman lapsia ja joka toinen viikko luonani on kuopukseni ja joskus etäpoikani. On suuri muutos, että saan olla lapseni kanssa näinkin paljon.

Henkinen työ ja vastuu kasvaa: nyt hänen turvallisuutensa on täysin minun vastuullani.

Kolmen seuraavan viikon ajan saan tehdä pojalleni joka päivä ruokaa, kantaa sitä huomattavan paljon enemmän kaupasta kuin normaalisti, pestä hyvin paljon enemmän pyykkiä kuin tavallisesti, huolehtia, että hän on ajoissa kotona ja niin edelleen. Myös henkinen työ ja vastuu kasvaa: nyt hänen turvallisuutensa on täysin minun vastuullani.

Minulla on myös pelkoja: entä jos emme tulekaan toimeen, entä jos riitelemme tai jos jotain tapahtuu, enkä osaakaan hoitaa lastani oikein. Olen etäytynyt jokapäiväisestä lapsen huolehtimisesta niin paljon, että nyt kauhistuttaa, miten onnistun. 

Tiedän, että hän tulee illalla kotiin. Onko parempaa tunnetta olemassakaan?

Toisaalta odotan niin innoissani, että pakahdun. Tiedän, että hän tulee illalla kotiin. Onko parempaa tunnetta olemassakaan? MINUN kotiini. Joka päivä. Mitäpä siitä, että minulla on vain yksi avain ja tämä aiheuttaa meille varmasti käytännön ongelmia. Tai että kotini on aika pieni teinille, minulle ja kuopukselleni. Tai että en ole tottunut tällaiseen? Sen ihanampaa, että tällainen tapahtuu nyt.

Etävanhemmalle monen viikon lähivanhemmuus on lahja. En välitä, ettei tästä saa oikeaa kuvaa, millaista olisi olla vaikkapa yksinhuoltaja tai aina lastensa kanssa. Tämä on meille ainutlaatuista ja varmasti ihanaa.

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter